Laila Tarpila
Yle
Toukokuun 26. päivänä alkaa Toivo Kuulan viimeinen matka Viipurista kohti Helsinkiä. #musiikinkevät1918
Säveltäjä Toivo Kuula oli kuollut Viipurin lääninsairaalassa 18. toukokuuta vappupäivänä Viipurin Seurahuoneella sattuneen ampumavälikohtauksen seurauksena.
Alma Kuula oli surun musertamana Viipurissa läheisten hoitaessa sekä häntä että hautausjärjestelyjä. Toivo tultaisiin hautaamaan Helsinkiin.
Toivon viimeinen matka alkoi Viipurissa sunnuntai-iltana 26. toukokuuta. Paikalla oli saattoväen lisäksi kuoro ja soittokunta. Kuoro lauloi Toivon Hautalaulun ja soittokunta soitti tilaisuutta varten sovitetun Toivon Hymnin.
Musiikkiesitysten jälkeen saattue lähti surumarssin tahdissa asemalle, jossa Ammi laski Toivon arkulle valkoisia ruusuja.
Eero Eerola piti puheen ja lopuksi kuoro esitti vielä Toivon laulun Tuuti lasta tuonelahan.
Junamatka halki sodan repimän Etelä-Suomen kesti yli vuorokauden ja tiistaina 28. toukokuuta kuusenhavuin koristeltu vaunu saapui Helsingin rautatieasemalle.
Kuolinnaamion tarina
Alma oli toivonut, että hänen hyvä ystävänsä kuvanveistäjä ja taidemaalari Alpo Sailo valmistaisi vainajasta kuolinnaamion.
Koska naamiota ei ehditty ottaa ennen hautajaisia, sovittiin hautausmaan vahtimestarin kanssa, että hautaa ei luotaisi umpeen vaan kukat ja seppeleet laskettaisiin väliaikaisen kannen päälle.
Hautajaisten jälkeisenä päivänä kolme miestä, kuvanveistäjä Alpo Sailo, hänen oppilaansa Jussi Mäntynen sekä Kuulan perheen ja molempien kuvanveistäjien läheinen ystävä T.I. Wuorenrinne menivät Hietaniemeen.
He siirsivät haudan väliaikaisen kannen sekä kukat syrjään, laskeutuivat hautaan, avasivat arkun kannen ja ottivat vainajan kasvoista kipsivaloksen.
Professori Wuorenrinne on kertonut noista hetkistä:
- Oli merkillinen tunnelma kun me kolme varovasti, hiljaa, syvän kunnioituksen ja surun vallassa avasimme arkun, jossa vainaja lepäsi frakkiin puettuna kuten silloinkin, kun häntä Viipurissa ammuttiin.
- Toivo oli merkillisen elävän näköinen, oli kuin hän olisi vain nukkunut, laihtunut hän tosin oli ja parroittunut.
- Jussi Mäntynen levitti kipsiä kasvoille. Keskenämme emme puhuneet, mutta Jussi puhui Kuulalle koko ajan, piti muistopuhetta.
- Kyyneleet valuivat silmistämme, kun pidimme kipsin kuivuessa hiljaisen hetken sävelten mestarin muistolle. Jäähyväisiksi vielä taputimme vainajan kättä, ennen kuin suljimme arkun ja peitimme haudan lankuilla ja seppeleillä.
Vasta keväällä 1919 Ammi Kuula näki Toivon kasvot, kun hän kävi Sailon ateljeessa katsomassa taiteilijan tekemän veistoksen etenemistä.
Realistisen veistoksen näkeminen oli Ammille järkyttävä kokemus:
- Olin Sailon atelierissa katsomassa hänen valmistamaansa Toivon muotokuvaa. Omituista, kun sitä tarkastelin ja näin sen valmistumista tuli minulle paha olo, että piti kutsua lääkäri sinne.
- Kaikki meni sekaisin päässäni ja vapisutti koko ruumista. Luulin kuoleman jo tulevan.
Kuolinnaamio jäi Alpo Sailon haltuun, ja jostain syystä vasta Sailon kuoleman jälkeen vuonna 1955 sitä ryhdyttiin etsimään. Vielä kului aikaa, kunnes kuvanveistäjän puoliso Nina Sailo löysi sen.
Kipsi oli harmaantunut, mutta niin hyvässä kunnossa että heräsi ajatus naamion valamisesta pronssiin.
Kuusi vuosikymmentä Kuulan kuoleman jälkeen vuonna 1979 pronssinen kuolinnaamio paljastettiin Alavudella, missä se on yhä nähtävissä kaupungintalon valtuustosalissa.
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula. WSOY. Porvoo 1938 & 1983.
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan arkisto.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Kuula-Marttinen, Sinikka (toim): Alma Kuula. Virta venhettä vie. Päiväkirja vuosilta 1901-1919. WSOY. Porvoo 1968.
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Yle Elävä arkisto Alma Kuula laulaa: Tuijotin tulehen kauan
Yle Elävä arkisto Muistoja säveltäjä Toivo Kuulasta
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
