Sattumalta löydetyt illuusiot ovat paitsi mainiota viihdettä, myös hyvää materiaalia havaitsemisen tutkimukselle. Ne leviävät sosiaalisesta mediasta laboratorioihin ja auttavat tutkijoita ymmärtämään havaintoprosessien toimintaa, kirjoittaa havaintopsykologi Jukka Häkkinen blogissaan.
Internetissä leviää juuri nyt monitulkintainen ääniklippi, jonka voi kuulla joko ”yanny” tai ”laurel”. Ilmiö ja sen ympärillä käyty keskustelu muistuttaa vuoden 2015 mekkoilmiötä, joka kiehtoo meitä havaitsemisen tutkijoita edelleen.
Mekossa oli kyse värien näkemisestä. Joidenkin mielestä se oli selkeästi sini-musta ja jotkut taas näkivät sen valko-kultaisena. Useimmat näkevät kuvan vain yhdellä tavalla eivätkö ymmärrä, kuinka muut tulkinnat ovat edes mahdollisia. Itse näen sen selvästi sini-mustana.
Kolme vuotta sitten päädyin siihen johtopäätökseen, että ihmisen värihavainto ei määräydy silmään tulevan valon aallonpituuden perusteella. Kyseessä on värivakioisuudeksi kutsuttu ilmiö, jossa aivot tulkitsevat värin ottaen huomioon oletetun valaistuksen.
Valaiseva esimerkki tästä on psykologian professori Edward Adelsonin illuusio, jossa vertaillaan ruudukon ruutuja A ja B. Valoisassa oleva ruutu A ja varjossa oleva ruutu B näyttävät selvästi erivärisiltä eli A on tumma ja B vaalea. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin samanvärisiä!
Tämän voi tarkistaa seuraavasta kuvasta, johon olen lisännyt valkoisen kehyksen vertailun helpottamiseksi.
Adelsonin illuusio osoittaa, että värin hahmottamista ei määrittele ruuduista A ja B tulevan valon aallonpituus vaan aivojen tulkinta. Tässä tapauksessa tulkinta on se, että ruudun B täytyy todellisuudessa olla vaaleampi, koska se on varjossa.
Jos näköjärjestelmä ei huomioisi muutoksia valossa, näyttäisivät värit hyvin erilaisilta eri valaistustilanteissa.
Myös ylläolevan mekkokuvan värihavainto riippuu valaistustulkinnasta. Osa ihmisistä tulkitsee kuvan varjossa olevaksi vaaleaksi mekoksi, jolloin mekon tumma sävy tulkitaan varjoksi ja se suljetaan pois mekon värin tulkinnasta. Tällöin mekko näyttää valko-kultaiselta. Jotkut taas tulkitsevat mekon suorassa valossa olevaksi sinimustaksi mekoksi.
Allaoleva, Instagramissa ja Twitterissä kiertänyt kuva osoittaa tämän hienosti. Vasemmassa kuvassa tytön mekkoon osuu valo ja mekon reunaan on laitettu vihjeeksi sinistä ja mustaa. Vaaleammat kuvat tulkitaan sinisten alueiden jatkeina ja kirkkaan valon alla olevina, jolloin tuloksena on sini-musta tulkinta.
Oikeassa kuvassa oikeassa reunassa on vihjeenä valkoista ja kultaa ja muu alue näyttää olevan varjossa. Koko mekko näyttää siis valkokultaiselta. Todellisuudessa nämäkin mekot ovat samanvärisiä.
Psykologi Christoph Witzel on julkaissut mekosta allaolevan valokuvaparin, joka sekin todistaa, miten tulkintaerot syntyvät nimenomaan valaistuksesta.
Vasemmassa kuvassa auringonlaskun valo tulee naisen selän takaa, jolloin mekossa oleva tummuus tulkitaan varjoksi. Silloin mekossa havaitut värit ovat valkoinen ja kulta. Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun itse pystyn näkemään valkokultaisen mekon!
Oikeassa kuvassa valo tulee puolestaan selkeästi naisen edestä ja kirkkaassa auringonpaisteessa mekko näyttäytyy sini-mustana. Koska mekko ei ole varjossa, ei mekosta tulevia värejä tarvitse tulkita uudelleen, vaan aivot voivat olettaa, että mekosta tulevat aallonpituudet kertovat mekon oikeasta väreistä.
Vaikka sosiaalisen median innostus mekon ympärillä on aikoja sitten laantunut, ovat havaitsemisen tutkijat jatkaneet ilmiön pohdiskelua ja siitä on julkaistu todella monia havaintopsykologisia tutkimuksia.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että suurin osa ihmisistä näkee mekon sini-mustana. Laajassa, 1400 ihmiselle tehdyssä tutkimuksessa osoitettiin, että 57 % ihmisistä näkee mekon näin. 30 % näkee mekon valkokultaisena ja 10 % sini-ruskeana. Kiinnostavaa on myös havainnon pysyvyys, vain 10 % pystyy vaihtamaan eri tulkintojen välillä. Tutkijat huomasivat myös, että naiset ja iäkkäämmät ihmiset näkivät kuvion useammin valko-kultaisena.
Osa havaintoeroista saattaa myös selittyä katselulaitteella, koska havainto on erilainen kännykän ja tietokoneen ruuduilta katsottuna. Mitä pienempi kuva on, sitä todennäköisemmin mekko näyttää valko-kultaiselta.
Aivot eivät pidä monitulkintaisuudesta, joten päätös runnotaan läpi olettamusten avulla.
Monet julkaisut ovat pohtineet, miksi ihmisten tulkinnat vaihtelevat niin paljon.
Mekkokuva on monitulkintainen siksi, että sen värit mahdollistavat kaksi valolähdetulkintaa, eli siis varjon ja suoran valaistuksen. Värit sijaitsevat väriavaruudessa juuri sellaisessa paikassa, joka voi syntyä kahdessa eri tilanteessa, jolloin näköjärjestelmän on vaikea tehdä päätöstä oikeasta väristä. Aivot eivät pidä monitulkintaisuudesta, joten päätös runnotaan läpi olettamusten avulla. Yksilöstä riippuen oletetaan jompikumpi valolähdetulkinta ja henkilö jämähtää tähän tulkintaan.
Christoph Witzel osoitti tutkimuksessaan, että olettamuksiin voidaan jonkin verran vaikuttaa. Hän näytti koehenkilöille ensin kuvan, jossa mekon väri näkyi yksiselitteisesti joko sini-mustana tai valko-kultaisena. Kuvina käytettiin tässä blogissa aikaisemmin olleita kuvia, joissa mekko oli siirretty tavallisiin valokuviin. Jos koehenkilö näki kuvan hiekkarannalla olevasta valko-kultaisena näkyvästä mekosta ensin, hän myös tulkitsi varsinaisen mekkokuvan todennäköisemmin valko-kultaiseksi. Kirkkaassa auringonvalossa sini-mustana näkyvän mekon valokuva puolestaan lisäsi sini-mustan tulkinnan todennäköisyyttä.
Mekolle on tullut seuraajia...
Mekkoinnostuksen laannuttua sosiaalisessa mediassa on kiertänyt uusia monitulkintaisia kuvia. Minkä värinen mielestäsi on allaoleva takki: onko se valko-sininen, musta-ruskea vai vihreä-kulta? Takki on kuulemma oikeasti valkoinen, mutta ainakaan minä en pysty näkemään sitä millään muulla tavalla kuin vihreänä.
Entäpä alla oleva lenkkari, onko se vaaleanpunainen-valkoinen vai vaaleansininen-harmaa?
Monitulkintaisuus ei rajoitu pelkkiin väreihin vaan myös muut kuvan ominaisuudet saattavat olla epäselviä. Ovatko olla olevan kuvan jalat kiiltävät vai onko iholla vain maalia?
Kaikki nämä kuvat ovat paitsi mainiota viihdettä, myös hyvää tutkimusmateriaalia havaitsemisen tutkimukselle. Havaintopsykologiassa pintojen ominaisuuksien havaitsemista on tutkittu viime vuosina vilkkaasti ja illuusiot kuuluvat olennaisena osana tähän tutkimukseen.
Aikaisemmin tutkijat virittelivät illuusioita työhuoneellaan, mutta nykyisin sattumalta löydetyt illuusiokuvat leviävät sosiaalisesta mediasta tutkijoiden laboratorioihin ja auttavat tutkijoita ymmärtämään havaintoprosessien toimintaa.
Kirjoittaja: Jukka Häkkinen
Havaintopsykologi Jukka Häkkinen tietää, mikä on katseidemme ja silmänliikkeidemme salaisuus. Häkkinen tutkii kuvien havaitsemista sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta Helsingin yliopistossa. Jukka on toiminut myös skepsiksen puheenjohtajana, joten yliluonnolliset ilmiöt ja niiden psykologiset taustat ovat tuttuja juttuja. Häkkinen on perehtynyt myös ufosieppauksiin, enneuniin ja valemuistoihin.
Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.
