Hyppää pääsisältöön

Antti Tuisku Kesäkumi-kappaleestaan: “Kun eletään vuotta 2018, ei ole vain naisia ja miehiä. Se on ihan mahtavaa!”

Antti Tuisku kullatussa kropassa ja punaisilla hiuksilla poseeraa mustalla taustalla Kesäkumibiisin videolla. Antin ympärillä on karvanoppia.
Antti Tuisku kullatussa kropassa ja punaisilla hiuksilla poseeraa mustalla taustalla Kesäkumibiisin videolla. Antin ympärillä on karvanoppia. Kuva: Juuli Aschan Antti Tuisku,Kesäkumibiisi

Antti Tuiskun Kumipuku-kappale polkaisee vuoden 2018 Kesäkumi-kampanjan käyntiin. Tuiskun omien sanojen mukaan Spotifyssa vähintään joka viides kappale pyörii seksin ympärillä, ja siksi hän halusi tuoda tällä kertaa mukaan syvempää ulottuvuutta.

Tuisku kertoo uutisten ja sosiaalisen median keskustelupalstojen olevan täynnä energiaa vievää riitelyä ja vääntämistä. Mikäpä siis olisi parempaa, kuin käyttää siihen kuluva aika toinen toistemme rakastamiseen vastuullisesti! Silloin maailma olisi varmasti paljon parempi paikka – tästä ajatuksesta Antti Tuisku, Jurek Reunamäki ja Kalle Lindroth innostuivat.

– Olen itsekin tehnyt useita seksistä kertovia kappaleita viimeisen kolmen vuoden aikana, mutta ne alkavat tulla pikkuhiljaa korvista ulos. Ilman tätä Kesäkumi-kampanjaa, en usko että minulta ihan hetkeen sellaista kuultaisiin. Nyt kaipaan syvällisempää merkitystä lauluihin.

“Kundeil se mielessä on, kundeil se mielessä on. Mimmeil se mielessä on, mimmeil se mielessä on. Ja jos sä et kuulu kumpaankaan lokeroon, se silti sun mielessä on – silti sun mielessä on.”

– Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen on erittäin tärkeää tänä päivänä. Minua itseäni ärsyttää se lokerointi, tottakai tulee helposti laulettua naisista ja miehistä, mutta kun eletään vuotta 2018 ei ole vain naisia ja miehiä. Se on ihan mahtavaa!

Tarina kappaleen synnystä vie meidät ajassa taaksepäin aina helmikuun alkuun saakka, jolloin Tuisku sopi biisileirin Reunamäen ja Lindrothin kanssa. Ajatuksena ei ollut tehdä kädenlämpöistä Kesäkumi-kappaletta, vaan yksinkertaisesti kaikkien aikojen paras. Tästä huolimatta Kumipuku syntyi loppujen lopuksi yhdessä päivässä.

– Kuuntelimme tosi paljon 90-luvun disco-popmusiikkia E-Roticista Alexiaan. Halusimme tehdä tosi melodisen, hyvän mielen biisin, ja aihe nyt tietenkin on annettu jo aika pitkälti valmiiksi.

Kesäkumeja jaetaan 24. kertaa ja Antti Tuisku on jo toistamiseen Kesäkumi-kappaleen esittäjä. Ensimmäistä kertaa laulajaa kuultiin vuonna 2007 Mariskan kanssa Hyppää kyytiin -biisillä.

– On suuri kunnia olla mukana Kesäkumi-kampanjassa, sillä se puhuu erittäin tärkeän asian puolesta. Toivottavasti tänäkin kesänä kaikki muistavat tilanteen tullen laittaa sen kumipuvun päälle, Antti toteaa.

Viimeisen kerran ennen määrittelemättömän pitkää taukoa Antti Tuiskun voi nähdä livenä Provinssissa tänä kesänä. Elokuussa WSOY julkaisee Antti Tuiskun elämäkerran Antti Tapani.

Kuuntele Antti Tuiskulta lisää ajatuksia Kesäkumi-kappaleeseen liittyen:

Antti Tuiskun ja Mariskan Kesäkumi-kappale 2007, Hyppää kyytiin:.