Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Jerusalemin laidalla

Kotien tuhoaminen, eriarvoinen kohtelu, jopa arkeologiset kaivaukset ovat välineitä taistelussa Jerusalemin herruudesta.
Israel on miehittänyt Itä-Jerusalemia yli 50 vuoden ajan. Kotien tuhoaminen, eriarvoinen kohtelu, jopa arkeologiset kaivaukset ovat välineitä taistelussa Jerusalemin herruudesta. Kuva: Illume Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Jerusalemin laidalla

TV1 maanantaina 4.6.2018 klo 21.30 - 22.30, uusinta sunnuntaina 10.6. klo 11.45
Katsottavissa Areenassa

”Ne väittävät vain siivoavansa ja keräävänsä romua. Niille minun kotini on pelkkä romuläjä”, sanoo palestiinalainen maanviljelijä Khaled al-Zee.

Israel on miehittänyt Itä-Jerusalemia yli 50 vuoden ajan. Jerusalemin kaupunki elää jatkuvassa konfliktissa sekä maan päällä että maan alla.

Taistelu pyhästä kaupungista

Palestiinalaisia häädetään ja heidän talojaan hävitetään. Kotien tuhoaminen, eriarvoinen kohtelu ja jopa arkeologiset kaivaukset ovat välineitä taistelussa pyhän kaupungin herruudesta.

Kaupungin alla tehdään kaivauksia, joiden tavoitteena uskotaan olevan Temppelinvuorella sijaitsevan Al Aqsan moskeijan vaurioittaminen. Muslimit uskovat, että todellinen päämäärä on uuden juutalaisen temppelin rakentaminen sen tilalle.

Dokumenttielokuva Jerusalemin laidalla kertoo palestiinalaisista, joita juuritaan pois ikivanhasta monikulttuurisesta kaupungista.

Kiistellyt siirtokunnat

Tällä hetkellä Itä-Jerusalemissa on 12 juutalaisasutusta, joissa on noin 200 000 asukasta. YK ja sen Kansainvälinen tuomioistuin pitävät siirtokuntia laittomina.

Kuuden päivän sodasta vuonna 1967 tuli viime vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Sota käytiin Israelin sekä Egyptin, Jordanian ja Syyrian välillä. Israel saavutti nopean voiton ja kaksinkertaisti pinta-alansa. Siitä asti Itä-Jerusalemin valtaus on aiheuttanut konflikteja.

The other Jerusalem. Käsikirjoitus: Suzanne Khardalian. Ohjaus: Peå Holmquist ja Suzanne Khardalian. Tuotanto: Illume, 2017. HD

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.