Sirpa Jegorow
Yle
Sipulikasveja, harventamista, omenapuun oksien leikkaamista, maan muokkausta, ruusujen istuttamista ja paljon muuta nähtiin TV2:n puutarhaohjelmasarjassa Viherpeukalo vuosina 1986–1998. Sarjan monivuotinen juontajapari toimittaja Tarja Flemming ja ylipuutarhuri Arno Kasvi muistelevat lämmöllä sarjan tekemistä ja sen saamaa vastaanottoa.
Viherpeukalo-sarjaa voi katsoa nyt Yle Areenassa.
Moni hyvä asia on syntynyt sattuman kautta. Näin voi sanoa myös Viherpeukalosta. Yli kymmenen vuotta Arno Kasvin kanssa ohjelmaa juontanut Tarja Flemming muistelee nyt jo eläkepäivillään, että ajatus puutarhaohjelmasta syntyi Yleisradioon tulleen puhelinsoiton jälkeen. Soittajaa askarruttanut asia oli liittynyt ruusuihin. Polveilevan puhelinkeskustelun päätteeksi tuolloin Yle Tampereen tiedotusosastolla työskennellyt Tarja alkoi pohtia, että televisioon voitaisiin tehdä puutarha-aiheinen ohjelma, jolle olisi varmasti tilausta. Hän puhui asiasta esimiehilleen, ja idea sai myönteisen vastaanoton ja siitä alkoi varsinainen suunnittelu.
”Ohjelmaa ryhdyttiin rakentamaan kahden juontajan, miehen ja naisen varaan. Lisäksi toisen piti olla alan asiantuntija”, Tarja sanoo. Hänelle vinkattiin Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan palveluksessa olevasta ylipuutarhuri Arno Kasvista, jota kannattaisi kysyä mukaan ohjelmaan. Niinpä Tarja matkusti Turkuun tapaamaan miestä, joka osoittautui oivalliseksi tv-juontajaksi. Hän oli sanavalmis ja hauska.
Jos työnteko on hauskaa ja helppoa, se oli sitä Arnon kanssa.
Työnjako oli heti alusta lähtien selvä. Arno olisi asiantuntija ja mestari, Tarja puolestaan asettui tavallisen tv-katsojan ja puutarhaharrastajan asemaan ja sai esittää myös niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä.
”Totta kai sovittiin etukäteen, mistä puhutaan. Mutta oli luotava sellainen asenne, että minä en ole se, joka johdattelee puhetta vaan se on Arno”, Tarja kertoo. Juontajapariaan hän muisteleekin kiitollisena. Arno oli hänen sanojensa mukaan vahvasti sitoutunut ohjelman tekemiseen ja erittäin toimelias.
Kerrankin oli kauhea sade, ja menimme erään terassin suojiin ja puhe sävellettiin sen mukaan. Ei siinä muuta voinut tehdä.
Käytännön toteutus olikin sitten haastavaa. Kuvausryhmää saatiin käyttää kerran viikossa ja vain puoleksi päivää. Kuvauspäivää edeltävänä iltana Tarja matkusti Turkuun, missä ohjelmaa pääasiassa kuvattiin. Ryhmä aloitti työt aamukahdeksalta. Ohjelman kestoksi oli määritelty viisitoista minuuttia. Tiukat aikarajat vaikuttivat siihen, että kaikkea hauskaa ei saatu mahdutettua mukaan eikä uusiksikaan voitu montaa kertaa ottaa. Oli siis kuvattava satoi tai paistoi.
”Kerrankin oli kauhea sade, ja menimme erään terassin suojiin ja puhe sävellettiin sen mukaan. Ei siinä muuta voinut tehdä”, Tarja muistelee. Joskus kuvausryhmässä harmistuneena kyseltiin käsikirjoituksen perään. Tarjalla tähän on yhä vuosien jälkeen jämäkkä vastaus: "Tuollaista ei voi tehdä muuten kuin aiheen mukaan!”
Tarjan mukaan ohjelmaa tehtiin kaikille, jotka olivat innostuneita puutarhasta. ”Itselläni oli ajatus, että ohjelma suunnataan aivan amatööreille”, hän sanoo ja jatkaa, että ”toisaalta olisimme voineet enemmän huomioida pihasuunnittelua ja miten kasvit saisivat parhaimman kasvupaikan.”
Tarjan tietynlainen kokemattomuus toi oman säväyksensä ohjelmaan.
Ylipuutarhuri Arno (myös Aarno) Kasvi oli ollut ennen ylipuutarhuriuraansa vuosia töissä Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa Ruotsissa. Turun yliopiston professori Arne Rousi sai hänet kuitenkin houkuteltua takaisin Suomeen ja Turkuun kasvitieteellisen puutarhan palvelukseen 1980-luvun alussa.
Emeritus-ylipuutarhuri ja puutarhaneuvos viettää aktiivista puutarhalähettilään elämää. Hän on edelleen kysytty luennoitsija, kirjoittaja ja puutarha-asiantuntija.
Arno muistaa Viherpeukalon alun olleen hieman tahmea, kun hänelle ei tahtonut heti löytyä juontajaparia. Lopulta päädyttiin siihen, että Tarja olisi toinen juontaja. Huono asia se ei Arnon mukaan lainkaan ollut, sillä juontajana kokematon Tarja toi omanlaisensa säväyksen ohjelmaan.
Tarjalla oli jo niin paljon rutiinia yleisösuhteesta ja ennen kaikkea tv-byrokratiasta.
Lisäksi hän toteaa kollegastaan, että "Tarjalla oli osaamista ja kokemusta monissa tv-työhön liittyvissä asioissa kuten yleisösuhteesta ja tv-byrokratiasta".
Yliopiston puolelta Arno sai Viherpeukalo-ohjelman suhteen vapaat kädet. Hänen lähtökohtanaan oli kuitenkin se, että ohjelma suunnattiin tavalliselle kansalle. Siinä piilikin osasyy, miksi Arno halusi tehdä ohjelmaa paljolti hyötykasveista. Sota-ajan lapsena hän arvostaa maan antimia, ja vaikka ajat ovatkin muuttuneet, ruuan kasvattamisen ja säilömisen osaaminen on aina ajankohtaista.
”Vähällä työllä ja osaamisella saa hirveästi ruokaa, kun kasvattaa vihanneksia”, hän huomauttaa ja lisää, että ”Suomi on täynnä tyhjää tilaa ja ihmiset haluavat muutakin kuin teollista ruokaa.”
Arnolla sadot ovat olleet suuria ja ihmiset ihmettelevätkin, millä konsteilla hän saa vihannesmaat kukoistamaan.
”Ei meillä mitään poppakonsteja ole muuta kuin, että ne ovat Suomesta.”
Kasvien kotimaisuus korostuukin hänen puheessaan ja syykin on selvä. Suomalainen kanta kestää suomalaiset valo- ja sääolosuhteet vieraslajikkeita paremmin. Esimerkiksi ulkomailta tullut kasvi ei ymmärrä keskikesän öistä valoisuutta, sillä se on tottunut pimeisiin öihin.
Ylipuutarhuri Arno Kasvista tuli Viherpeukalon myötä puutarhaojelmien Jaakko Kolmonen, joka opasti seikkaperäisesti ja havainnollisesti puutarhan hoitamisen nikseihin. Törsäily ja haaskiin heittäminen eivät nekään kuuluneet Arnon toimintatapoihin. Toisaalta huonot kasvinosat saivat kyytiä, sillä kehnosta ei saanut hyvää tekemälläkään.
Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli luonteva paikka tehdä Viherpeukaloa, vaikka Arnon mukaan toki laajemmallakin kuvausryhmä olisi voinut liikkua. Mutta koska yliopistolla oli parhaimmat mahdollisuudet tarjota materiaalia ohjelmaa varten, ei koettu mielekkääksi liikkua laajemmalla alueella. Syy yliopiston valintaan löytyy myös siitä, että "yliopistoilla on yhteiskunnallisesti tärkeitä tehtäviä kuten tutkimus, opetus ja kansanvalistus", Arno muistuttaa.
Viherpeukalo-sarjassa juontajina olivat myös Jyri Kukkola ja Simo Laine.
Elävän arkiston toimittajan muistoja Viherpeukalosta
Viherpeukalo kuuluu ehdottomasti minun aikuisikäni tv-nostalgiaan, sillä tämän ohjelmasarjan avulla opin hoitamaan kasvimaata ja ensimmäistä puutarhaani, pienen pientä takapihaa rivitaloasunnossamme. Areenaa ei vielä kahdeksankymmentäluvulla ollut, mutta onneksi oli vhs-nauhuri ja nauhoja, joille tallensin näitä ohjelmia.
Se, mikä teki sarjasta ylivoimaisen muihin myöhemmin esitettyihin puutarhaohjelmiin, oli sen havainnollisuus. Jos jollekulle oli epäselvää, miten päin kukkasipuli laitetaan maahan, Viherpeukalossa se näytettiin tai kuinka paljon oli riittävästi, kun kasvimaalla harvensi taimia. Sekin tuli selväksi.
Toisaalta ilman tätä juontajaparia sarja olisi menettänyt sille tunnusomaisia piirteitä, jotka pitivät ainakin minut tv-ruudun ääressä. Ei tätä ohjelmaa katsottu pelkästään tiedonjanoa sammuttaakseen vaan se oli myös mukavaa ajanvietettä. Mikäpä olisi ollut sen rentouttavampaa kuin katsoa muita lapion tai kuokan varressa. Itsestä ainakin tuntui siltä, että katsomalla ahkerointia osa omasta työstä oli jo tehty.
Kenties pysyvin elämääni jäänyt asia ohjelmasta on ollut kotimaisten kasvien valitseminen Arno Kasvin suositusten pohjalta. Niistä voi puutarhaharrastajan kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että lähes kaiken ne kestävät ja jaksavat vuodesta toiseen.
Sirpa Jegorow
