Hyppää pääsisältöön

Miehetkö muka eivät lue!

Robert M. Pirsigs bok "Zen och konsten att sköta en motorcykel"
Robert M. Pirsigs bok "Zen och konsten att sköta en motorcykel" Kuva: Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press kirjat,Robert M. Pirsig,kirjailijat

Syyllistyin viime viikolla törkeään yleistykseen. Väitin artikkelini otsikossa, etteivät miehet lue kirjoja. Onneksi kysyin samassa yhteydessä Aristoteleen kantapään facebook-ryhmän miehiltä, minkä kirjan he ovat viimeksi lukeneet. Yli kahdensadan kommentin voimalla sain kuulla, että miehet lukevat, ja monet paljon.

Totuus on, että kirjallisuusala naisistuu ja esimerkiksi kirjastojen asiakkaiden enemmistö on naisia, mutta tietenkin myös miehistä löytyy edelleen aktiivisia lukijoita. Olisi korrektimpaa pohtia, mikä estää ylipäätään kansalaisia lukemasta. Useimmat syyt eivät liity sukupuoleen.

Suurin osa tuntemistani lukutoukista on nimenomaan miehiä!

Muutamassa kommentissa väitettiin kiivaasti vastaan ja eräissä oltiin jopa loukkaantuneita. Pyydän vilpittömästi anteeksi aiheuttamaani mielipahaa.

Vaikka valtaosa vastauksista sisälsi tiedon viimeksi luetusta kirjasta (loistavia lukuvinkkejä), oli seassa myös pohdiskelua siitä, miksi kirjoihin on nykyään vaikea keskittyä, tai miksi aika ei tunnu enää riittävän lukuharrastukseen.

Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi naiset eivät lue!

Kilpailu ihmisten ajankäytöstä on kovaa. Sen takia on jopa epäilty, että kirjojen lukeminen loppuu kokonaan nopeamman ja helpommin saavutettavan viihteen myötä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, eikä tule käymään. Lukeminen vaikuttaa lukijaan erityisellä tavalla, eivätkä lukutoukat luovu rakkaasta harrastuksestaan. Lukeminen irroittaa arkimaailman huolista, alentaa stressiä ja auttaa rentoutumaan.

sormet ipadin näytöllä, kissa telineenä
sormet ipadin näytöllä, kissa telineenä Kuva: Veronica Belmont/Flickr teline

Paperille painettu kirja tosin saattaa monen kädessä vaihtua lukulaitteeseen. Kiireinen saattaa kuunnella kirjan ääneen luettuna. Sellainenkin ihminen, joka ei saa kiireiltään luettua yhtään kirjaa, voi kasvattaa ymmärrystään lukemalla artikkeleita lehdistä, päätteeltä tai älypuhelimesta.

Tässä kokee vastaavansa suomalaisen perusäijän puolesta, jollaisen kanssa minulla ei ole juuri mitään yhteistä. Oikeasti sellainen on katoavaa kansanperinnettä, ja joutaa mennä. Sellainen ärripurri pierupussi oli ehkä hyvä tekemään yksin metsätöitä ja kuokkimaan suota, mutta nykyään tarvitaan sivistystä ja sosiaalisia taitoja.

Allekirjoitan Esan kommentin viimeisen lauseen, mutta valitettavasti kirjasivistystä ylenkatsova “ärripurri pierupussi” ei ole täysin fiktiota. Kansa on tässäkin asiassa kahtiajakautunut. Enkä siis väitä, että suon kuokkiminen tai metsätyöt vieraannuttaisivat kirjallisuudesta, vaan että suhtautuminen itsensä sivistämisen tärkeyteen vaihtelee niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.

Helsingfors maj 2018.
Helsingfors maj 2018. Kuva: Lehtikuva kesä,lukeminen,puistot,lämpö

En olisi nuorisosta kovin huolestunut. Harrastukset ja ajankäyttö muuttuvat iän karttuessa, maku ja identiteetti kehittyy. Moni alkaa elämän vakiintuessa samaistua lukevaan kansanosaan. Ehkä malli siihen tulee kotoa?

Ilahduin kun luin, että vaikka jotkut miehet eivät ehdi tai jaksa lukea itsekseen, he lukevat silti lapsilleen ääneen joka ilta. Se on tärkeää, todistavat monet tutkimuksetkin. Lukevat vanhemmat toimivat myös roolimalleina jälkikasvuilleen, joten siihen omaan lukemiseenkin kannattaa panostaa.

Pojke ligger på äng med en hög böcker
Pojke ligger på äng med en hög böcker Kuva: All Over Press lapset (ikäryhmät),vuosiloma,kesäloma,kirjat,lukeminen

Isänpäivän ja joulun lähestyessä mainokset tarjoavat miehille lukemistoksi dekkareita, elämänkertoja ja tietokirjoja. Sodan, urheilun ja politiikan oletetaan kiinnostavan mieslukijoita. Tiedon ja jännityksen jano tuntuu myös facebook-vastausten perusteella olevan miehillä kova, mutta onneksi he lukevat kaikenlaista kirjallisuutta. Sydäntäni lämmitti erityisesti, että jonkin verran myös naisten kirjoittamaa. Mutta unohdetaan jo lokerointi sukupuolen perusteella ja keskitytään hyvään sisältöön!

Aristoteleen kantapää kysyi Suomen kielen lautakunnan sihteeriltä Sari Maamieheltä, tarvitaanko Suomessa kielipoliisia. Kuka määrää, miten suomen kieltä saa käyttää? Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri