Hyppää pääsisältöön

Rock, rakkaus ja naisten itsemääräämisoikeus ovat maailmalla vaarallisia elokuva-aiheita

Naisia elokuvasta Kolmet kasvot
Naisia elokuvasta Kolmet kasvot Kuva: Festival de Cannes Jafar Panahi

Venäläinen Kirill Serebrennikov ja iranilainen Jafar Panahi tekevät elokuvia, jotka saavat valtiot vapisemaan.

Cannesin elokuvajuhlien pääteatteri Grand Theatre Lumière on tupaten täynnä. Smokkiin ja iltapukuihin sonnustautuneiden 2 400 katsojan keskellä on yksi tyhjä tuoli. Siihen kiinnitetyssä lapussa lukee nimi: Kirill Serebrennikov.

Sama toistuu kolme päivää myöhemmin. Tällä kertaa poissa on Jafar Panahi.

Sekä venäläinen teatteri- ja elokuvaohjaaja että iranilainen elokuvantekijä eivät oikeuden määräyksen takia saa matkustaa pois kotimaastaan. Kumpaakin vastaan esitettyjä syytöksiä on arvosteltu valtion yrityksiksi estää heidän työnsä taiteilijoina.

Eikä kumpikaan yritys ole mennyt ihan putkeen.

Mustavalkoista vai riippumatonta?

Pietari, 21. elokuuta 2017. Mustavalkoinen kaupunki välähtelee kuvissa, kun elokuvaohjaaja Kirill Serebrennikov ja tuottaja Ilja Stuart käyvät läpi päivän aikana kuvattua materiaalia.

Heidän valmistelemansa elokuva Leto on 1980-luvun alkuun sijoittuva rakkaustarina, jossa nuorten neuvostorokkareiden unelmat törmäilevät siihen, mikä on suvaittua ja sallittua.

Seuraavana päivänä Serebrennikov ei saavu paikalle. Hänet on vangittu ja kuljetettu Moskovaan. Häntä syytetään valtion myöntämien teatteritukien kavaltamisesta omaan pussiinsa.

Käynnissä olevan oikeudenkäynnin takia yksi Euroopan arvostetuimmista teatteri- ja oopperaohjaajista on elänyt elokuusta lähtien kotiarestissa. Hän ei saa olla yhteydessä ulkomaailmaan, ohjata sopimiaan teatteriesityksiä eikä opettaa Moskovan taidekoulussa, jossa hän toimii professorina.

- Onneksemme hän keksi keinon leikata elokuva kotonaan rikkomatta arestin ehtoja, Stuart kertoi lehdistölle toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla.

Festivaalin alla Serebrennikovin arestia pidennettiin heinäkuulle. Ranskan kulttuuriministeri lähetti Venäjän presidentille kirjeen, jossa toivottiin ohjaajan voivan osallistua elokuvansa maailmanensi-iltaan. Vastaus oli suora:

- Putin kertoi ministerille, että hän auttaisi festivaalia mielellään, mutta Venäjällä oikeus on riippumaton, Cannesin elokuvajuhlien edustaja kertoo.

Absurdia teatteria Moskovassa

Moskova, 22. toukokuuta 2018. Kirill Serebrennikov istuu oikeuden edessä. Hänen oikeudenkäyntiään seuraavien kansalaisaktivistien blogi raportoi tarkkaan oikeudenkäynneistä usealla eri kielellä.

- Vuoden päästä on kulunut kaksi päivää siitä, kun tämä absurdi painajainen alkoi, ohjaaja sanoo.

Serebrennikovin syytetään kavaltaneen noin miljoonan euron verran valtion Platform-teatterihankkeelle myöntämiä tukia. Kyseinen summa on kolme neljäsosaa vuosina 2011 - 2014 järjestetyn hankkeen rahoituksesta.

Oikeudenkäyntien perusteella venäläinen oikeus on paitsi riippumaton niin kuin Putin sanoo, myös sokea, kuuro tai tyhmä. Ohjaajaa vastaan esitettyjen syytteiden tueksi ei ole esimerkiksi esitetty pitäviä todisteita.

Sen sijaan tapauksen esitutkinnassa on väitetty, että Platform-hankkeeseen kuuluva William Shakespearen Kesäyön unen esitys jäi toteutumatta kavalluksen takia.

Kyseisestä esityksestä on kuitenkin olemassa lukuisia arvosteluja. Englanninkielinen The Moscow Times kutsui sitä joulukuussa 2012 pääkaupungin talven suosituimmaksi teatteriesitykseksi.

- Platformissa järjestettiin 340 esitystä, joissa työskenteli yli 600 ihmistä ja jotka näki yli 80 000 katsojaa. Hanke oli menestys, se sai palkintoja ja hallitus oli ylpeä siitä, Serebrennikov sanoi osana lausuntoaan oikeudessa.

Serebrennikovin tapaus on herättänyt arvostelua maailmalla ja keskustelua Venäjän kulttuuripiireissä. Kun Moskovan Bolshoi-teatteri viime joulukuussa esitti kuukausien viivytyksen jälkeen Serebrennikovin ohjaaman baletin tanssija Rudolf Nurijevin elämästä, oli paikalla koko nyky-Venäjän eliitti.

Kritiikeissä teosta kehuttiin erityisesti siitä, miten se kuvasi maailmankuulun tanssijan vaikeaa suhdetta Neuvostoliittoon ja hänen homoseksuaalisuuttaan. Viralliselle Venäjälle homous on ollut vaikea aihe.

Kun esitys loppui, nousi yleisö taputtamaan seisaaltaan kaikissa teatterin viidessä kerroksessa. Tanssijat ottivat aplodit vastaan t-paidoissa, joissa vaadittiin ohjaajan vapauttamista. Saksalaisen FAZ-sanomalehden mukaan yleisö huusi yhtenä äänenä:

- Bravo, Kirill! Bravo, Kirill!

Toisaalta huutajien joukossa oli myös ihmisiä, jotka ovat vähintäänkin hyvin lähellä niitä tahoja, joita syytetään ohjaajan telkeämisestä omaan kotiinsa.

kolme henkilöä kävelee Leningradissa pois päin kadulla
kolme henkilöä kävelee Leningradissa pois päin kadulla Kuva: Festival de Cannes Kirill Serebrennikov

Rock, rauha ja rakkaus

Leningrad, kesä 1981. Rock villitsee nuorisoa paikallisella klubilla. Yleisö istuu kiltisti, kun Zoopark soittaa, mutta yhtäkkiä yleisön keskeltä nousee ilmoille kyltti, joka julistaa rakkautta.

Konserttia valvova siisti nuorukainen kiiruhtaa pyytämään tyttöjä laskemaan kyltin. Sellainen käytös ei ole soveliasta Neuvostoliitossa. Se voi vaarantaa tällaisten konserttien järjestämisen tulevaisuudessa.

Samaan aikaan kun Eppu Normaali, Hassisen Kone ja Juice Leskinen Slam kiersivät Saimaan rantoja Tuuliajolla-kiertueellaan, parin sadan kilometrin päässä rock teki tuloaan Neuvostoliittoon.

Kirill Serebrennikovin elokuva Leto, jonka nimi tarkoittaa suomeksi kesää, kertoo Zoopark ja Kino -yhtyeiden laulajista Mike Naumenkosta ja Viktor Tsoista, jotka käytännössä synnyttivät neuvostoliittolaisen rock-kulttuurin.

Venäläisille festivaalielokuville tyypilliseen maailmantuskaan tottuneille on luvassa yllätys. Kyseessä on rakkauselokuva, jonka pääosassa loistaa kolmiodraaman kolmas henkilö Natalia Naumenko.

- Venäjälle tuo kesä on valtava historiallinen hetki. Se on aika, jolloin rock-musiikki syntyi. Mutta hyvin harva tietää enempää henkilöistä musiikin takana. Leto on elokuva vapaudesta ja rakkaudesta. Ihmisistä, jotka elivät Neuvostoliitossa ja odottivat uutta, vapaampaa aikaa, Nataliaa elokuvassa esittävä Irina Starshenbaum kertoi Cannesissa.

Nostalginen mustavalkoelokuva ei vaikuta heti niin vaaralliselta, että sen tekijää olisi syytä vangita. Kitara soi raukeasti rannalla, kopioitu länsimusiikki kodin suojissa ja kappaleiden sanoituksia luetaan korvakuulolta itse kirjoitetuista vihkoista.

Leton vastakulttuurikin on samaa vanhempien sukupolvien paheksumaa laiskottelua kuin länsimaissakin. Ehkä vain hitusen kiltimpää.

Panokset ovat kuitenkin korkeammat: viranomaiset tarkastavat kappaleiden sanoitukset ennen niiden esittämistä. He myös päättävät muusikoiden unelmien kohtalosta.

Osuvin terä on piilossa elokuvan aiheessa. Toinen elokuvan päähenkilöistä Kino-yhtyeen laulaja-kitaristi Viktor Tsoi on koko entisen Neuvostoliiton alueella legendaarinen henkilö.

- Tsoi on enemmän kuin vain kuuluisa laulaja. Hän on 1990-luvun, muutoksen ja nuoruuden symboli. Pelkästään Venäjällä elää 140 miljoonaa ihmistä, joilla on henkilökohtainen suhde häneen, Tsoita elokuvassa esittävä Teo Yoo sanoo.

Kansansuosikin kamppailu sensuuria vastaan on nokkela tapa saada isot katsojajoukot ajattelemaan myös nykyajan sensuuria, kun elokuva saa kesäkuun 7. päivä ensi-iltansa Venäjällä.

Nämä eivät ole elokuvia

22. toukokuuta 2018, Teheran. Samana päivänä, kun Kirill Serebrennikov vakuuttaa syyttömyyttään oikeuden edessä Moskovassa, odottaa Jafar Panahi elokuvansa näyttelijöitä Imaami Khomeinin lentokentällä.

Kun näyttelijät saapuvat, ojentaa elokuvan pääosaa esittävä Behnaz Jafari ohjaajalle Cannesin parhaan käsikirjoituksen palkinnon.

- Tämä on sinun, hän sanoo.

Kolmet kasvot -elokuvasta tullut palkinto on vain yksi lisä Jafar Panahin jo entuudestaan komeaan kokoelmaan. Ohjaajan palkintokaappi on vain paisunut niiden kahdeksan vuoden aikana, joina hän ei ole saanut tehdä elokuvia.

Iranilaisen elokuvan humaanein ohjaaja sitten Abbas Kiarostamin on ollut vuodesta 2010 alkaen vuoroin pidätettynä, kotiarestissa ja matkustuskiellossa. Häntä on syytetty Iranin hallituksen vastaisesta propagandasta.

Taiteilijalle rankin tuomio on kuitenkin se, että häntä on kielletty tekemästä elokuvia 20 vuoteen.

Uuden pidätyksen uhka ei ole hidastanut Panahia lainkaan. Itsensä kiltiksi kiusanhengeksi kuvaava ohjaaja on koetellut hänelle asetettuja rajoituksia todellisen taiteilijan luovuudella.

Panahin ensimmäinen kotiarestissa tekemä elokuva oli tässä suhteessa vielä varovainen. Kakun sisään piilotetussa muistitikussa Cannesiin salakuljetettu This Is Not A Film kielsi nimeä myöten olevansa elokuva.

Kolme vuotta sitten Berliinin elokuvajuhlien parhaana elokuvana palkittu Taxi Teheran puolestaan esitti olevansa käsikirjoittamaton kokoelma taksikuskiksi ryhtyneen Panahin tapaamisia erilaisista lähtökohdista tulevien teheranilaisten kanssa.

Etenkin Taxi Teheranissa on alusta asti selvää, että tilanteet ovat käsikirjoitettuja. Elokuva huipentuu siihen, kun Panahilta kyytejä pummaava ala-asteikäinen siskontytär kertoo automatkalla saaneensa koulusta tehtäväksi tehdä elokuvan.

Tyttö latelee viattomasti litanian siitä, mitkä kaikki asiat ovat elokuvassa kiellettyjä. Se on Panahia parhaimmillaan: yhtä aikaa absurdiudessaan riemukas ja totuudessaan vihaksi pistävä.

Naisia elokuvasta Kolme naista
Naisia elokuvasta Kolme naista Kuva: Festival de Cannes Jafar Panahi

Kolme naista

Cannes, 12. toukokuuta 2018. Iranin kuuluisimpiin tv-tähtiin kuuluva näyttelijä Behnaz Jafari ja nuorempi näyttelijä Marziyeh Rezaei istuvat lehdistön edessä tyylikkäissä hunnuissaan.

- Olin surullinen siitä, että Jafar ei ollut paikalla. Mutta kun elokuva alkoi ja kuulin hänen äänensä ajattelin, että olet sittenkin läsnä ja vahvasti, vanhempi näyttelijä kertoo maailmanensi-illan tunnelmista.

Kolmet kasvot ei vaivaudu edes väittämään, etteikö se olisi elokuva. Vaikka sekin esittää olevansa totta, on se aiempia panaheja selvemmin käsikirjoitettu, näytelty ja taiteellisella silmällä kuvattu.

Panahi myös vitsailee entistä rohkeammin kameralle siitä, miten ilmiselvästi hän uhmaa työkieltoaan. Elokuvassa ohjaaja muun muassa vakuuttaa puhelimessa äidilleen, että kertoo tälle ensimmäisenä, jos hän alkaa kuvata uutta elokuvaa.

Elokuvanteko on kuitenkin jo käynnissä. Näyttelijäksi haluavan tytön itsemurhaviesti saa Panahin ja Jafarin lähtemään matkalle syrjäiseen kylään, jossa he törmäävät näyttelijöitä kohtaan koettuihin ennakkoluuloihin ja naisten tulevaisuudelle asetettuihin rajoitteisiin.

- Kylässämme on enemmän lautasantenneja kuin asukkaita. Me emme tarvitse näyttelijöitä vaan lääkäreitä, yksi kyläläisistä tilittää.

Elokuvan kolmannet kasvot kuuluvat vanhemmalle sukupolvelle. Sitä edustaa elokuvassa Iranin vallankumousta ennen näytellyt ja tanssinut Shahrzad, jolle ei vuoden 1979 jälkeen ole ollut tarjolla töitä.

Vanhan näyttelijättären epäluuloisuus ohjaajia kohtaan saa Panahin pysymään sukupolvien kohtaamisen ajan pienen mökin ulkopuolella. Hän kuvaa kaukaa mökin ikkunaa ja valkoista verhoa, jonka takana kolme näyttelijätärtä tanssii varjotanssia.

Kyseinen kuva on kuin runo. Niin monella tasolla se kommentoi taiteen, naisten ja Panahin itsensä asemaa Iranissa.

Rauhallista ja vaarallista

Sekä Leto että I ovat rauhallisia, älykkäitä ja hyväntuulisia elokuvia. Ne eivät julista tai vaadi mitään kovaan ääneen. Ne eivät kehota tarttumaan aseisiin tai kaatamaan hallituksia.

Sen sijaan ne argumentoivat rauhallisesti sellaisten asioiden puolesta kuin naisten oikeus työskennellä haluamassaan ammatissa ja taiteilijoiden sananvapaus.

Rauhallinen argumentointi tuntuu olevan pahinta, mitä nykyaikaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun voi tuoda. Ennen muuta se on vaarallista siksi, että sellaiseen on mahdoton sanoa vastaan paljastamatta omaa vihamielisyyttään.

Eikä viha koskaan näytä hyvältä rauhallisuuden rinnalla.

Mitä Serebrennikoville ja Panahille tapahtuu seuraavaksi?

Jafar Panahin tuomiosta on jäljellä hieman yli puolet. Se ei ole estänyt häntä tekemästä merkittävää taidetta. Silti Panahi tulee olemaan 70-vuotias, kun hänen tuomionsa aikanaan päättyy.

Serebrennikovin kotiarestia on tällä hetkellä venytetty heinäkuun puoliväliin asti. Jos oikeus toteaa hänet syylliseksi, odottaa häntä enimmillään kymmenen vuoden vankeustuomio.

Poliittinen vaino asettaa taiteilijan maailmalla valokeilaan. On varmaa, että ohjaajakaksikon kutsut festivaaleille tulevat vain lisääntymään, kunnes he ovat vapaat.

Siihen asti heidän ei auta kuin yrittää tehdä työtään samaan malliin. Niin kuin tämän vuoden elokuvat ovat näyttäneet, paras ase sortoa ja mielivaltaa vastaan on pysyä rauhallisena. Niin kuin Serebrennikov tekee myös oikeudenkäynneissään.

- Hyvä oikeus, edessänne ei istu varkaita vaan taiteilijoita, ohjaaja sanoi puheenvuoronsa päätteeksi viikko sitten Moskovassa.

- Tämä on julkinen teloitus, jossa vahinko on jo tapahtunut. Loppuelämäni tarina tulee olemaan se, että pöytähopeat löytyivät mutta huono maine jäi. Jos se ei riitä rangaistukseksi, niin tehkää kuten haluatte. Mutta pyydän: antakaa omatuntonne ohjata teitä.

Kolmet kasvot ja Leto nähdään kumpikin Suomessa elokuvateattereissa. Kummankaan ensi-iltapäivä ei ole vielä tiedossa.