Teemu Laaksonen
Yle
BBC:n kansainvälinen raati on valinnut 2000-luvun parhaat tv-sarjat. Yleisradion televisiosarjoihin erikoistunut toimittaja J. P. Pulkkinen oli mukana BBC:n raadissa, mutta hän listasi omat suosikkinsa jo vuonna 2018. Niitä kaikkia yhdistää poikkeuksellisen vahva päähenkilö.
J. P. Pulkkisen toimittama Television tiiliskivet -radiosarja alkoi vuonna 2009. Sen jälkeen tv-sarjatuotanto on moninkertaistunut ja siirtynyt pitkälti internetin suoratoistopalveluihin.
‒ En olisi voinut kuvitellakaan 10‒20 vuotta sitten jättäväni katsomatta sellaisia sarjoja kuin The Americans, The Leftovers tai Transparent. Olisin katsonut ne heti. Nyt jään odottamaan sopivaa hetkeä, Pulkkinen sanoo.
‒ Ennen oli hyvät ja huonot sarjat. Nykyään on myös keskikenttä, joka odottaa vuoroaan koko ajan.
J. P. Pulkkisen mielestä 2000-luvun parhaat televisiosarjat ovat:
1. Sopranos (1999–2006) kertoo miehestä, joka ei kestä omia rikoksiaan
Pulkkinen:
Televisiosarjojen historiassa on ennen Sopranosia ollut paljon karheita ja kulmikkaita päähenkilöitä, archiebunkereita, jotka kovan paikan tullen paljastuvat lämminsydämisiksi. Sopranos laajensi sarjadramaturgian romaanimaisiin mittoihin ja loi samalla päähenkilön, Tony Sopranon (James Gandolfini), joka on yhtaikaa sekä rikollispomo että perheenisä. Tämä skitsofrenia kertoo paljon nykyihmisestä. Emmekö muka ole koko ajan tienneet, että hyvinvointimme perustuu murhaamiseen ja riistoon?
On ainutlaatuisen hyvin keksitty, että Tony ei paadu eikä totu. Hirmuteot eivät käy helpommiksi... Koska Tonylla on tällainen heikkous, hän hakeutuu terapiaan. Se on ihan briljanttia. Tonyn paatumattomuus on sarjan kerronnallinen käyttövoima.
2. The Wire eli Langalla (2002–2008) selittää koko maailman
Pulkkinen:
The Wire on sarja työn luonteen muutoksesta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Yksi ammattikuvaansa kehittävä ja sosiaalista nousua hamuava hahmo on Stringer Bell (Idris Elba), joka yrittää ylittää harmaata vyöhykettä rikollisuuden ja bisneksen välillä. Sillä vyöhykkeellä käy nykymaailmassa kova liikenne.
Sarjan maailma on jättiläismäinen kuin Charles Dickensin romaani. Tehdään koko yhteiskunnan kuva huumekuriiripojan äidistä osavaltion kuvernööriin. Nämä ovat henkilöt, ja joka taso heidän välillään näytetään.
3. Mad Men (2007–2015) näyttää, miten ajan henki muuttui 60-luvulla
Pulkkinen:
Peggy Olson (Elisabeth Moss) nousee vuosikymmenen mittaan maskuliinisessa mainosmaailmassa itsenäiseksi ja luovaksi toimijaksi. Muutos kertoo paljon 1960-luvun kulttuurisesta siirtymästä ja emansipaatiosta. Feikkikuningas Don Draperin tähti laskee, kun arka sihteerikkö Peggy kasvaa omin avuin.
Kaikki mainostaminen ja pitchaus on miehen ja naisen välisen suhteen neuvottelua ja rakkaudesta puhumista. Kun he puhuvat mainostoimistossa asiakkaista ja kampanjoista, koko ajan etsitään reittiä miehen luota naisen luo ja naisen luota miehen luo.
4. Borgenin eli Vallan linnakkeen (2010–2013) pääministeri Birgitte Nyborg haluaa kaiken
Pulkkinen:
Miten yhdistetään ura ja perhe? Emme ole tottuneet tyytymään johonkin ja luopumaan muusta. Nykyihminen haluaa kaiken. Kun kyse on valtaan pääsevästä naisesta, panokset ovat vielä kovemmat.
Borgen on täydellinen julkisen palvelun televisiodraama. Se opettaa meille demokratiasta. Se kertoo idealismista ja kompromisseista. Se opettaa, että ne eivät sulje toisiaan pois... Poliittista elämää kuvataan yksinkertaistusten, peli- ja sotametaforien tuolla puolen.
5. Happy Valley, varjojen laakso (2014– ) esittelee naisen, joka ei yritä miellyttää
Pulkkinen:
Kaikissa tv-sarjalistauksissa pitää olla mukana yksi virkavallan edustaja. Käsikirjoittaja-ohjaaja Sally Wainwrightia on kehuttu vahvojen naishahmojen luojaksi. Wainwright itse on sanonut, että hänestä on tuntunut, että naiset ovat monissa draamoissa olleet kuin koottavat lentokoneet: on liimailtu yhteen monta pikkuista osaa ja saatu aikaiseksi jotain, joka muistuttaa naista.
West Yorkshiressä Calder-joen laaksossa työtään tekevä poliisi Catherine Cawood (Sarah Lancashire) on äiti, isoäiti, eronnut nainen, sisar – ja ennen kaikkea hän on ihminen, joka välittää yhteisöstään ja osaa ammattinsa. Catherine ei yritä miellyttää ketään, mikä on katsojasta ihanaa.
Parhaissa tarinoissa naiset voivat olla sietämättömiä, vihaisia, huumorintajuisia ja pinnallisia. He voivat epäonnistua ja olla lannistumattomia. Nainen saa olla ihan millainen tahansa, hänen ei tarvitse olla vahva.
Loistavan televisiosarjan tunnusmerkit
Pulkkisen suosikkilistan kärkinimet eivät ole yllättäviä, vaan pikemminkin sellaisia, jotka ovat vallanneet paikkansa tv-historiassa. Millä periaatteella viiden kärki valikoitui?
– Selkeä kriteeri on se, onko sarjassa riittävän mielenkiintoinen päähenkilö tai päähenkilöitä.
Katsoessaan Pulkkinen tunnustelee, välittääkö hän päähenkilöstä, seuraako hän myötätunnolla ja uteliaisuudella, mitä henkilölle tapahtuu.
Pulkkisen mielestä hyvä henkilöhahmo on tyhjentymätön. Hahmo pysyy mysteerinä ja antaa katsojalle koko ajan jotain lisää. Vaikka katsoja osaa aavistaa, mitä henkilö luonteensa takia todennäköisesti tekee ja ehkä jopa toivoo ettei hahmo tekisi niin, silti toiminta myös yllättää.
Henkilöiden tärkeys muodostuu myös siitä, että tv-sarjoissa kuvataan usein pitkiä ajanjaksoja. Katsojalta se edellyttää kärsivällisyyttä ja silmää pienillekin liikahduksille.
‒ Henkilöhahmot ovat hirveän hyviä mittareita ajassa tapahtuville muutoksille. Heidän kauttaan näkee, mitä tässä tapahtuu, Pulkkinen sanoo.
Esimerkkinä Pulkkinen mainitsee Mad Menin, jossa eletään koko 1960-luvun läpi ja seurataan rinnakkain Don Draperin ja Peggy Olsonin hienovaraista kehitystä.
Draper pitää valeidentiteettinsä kasassa horjahdellen, kun maailma muuttuu ympärillä. Olson taas hyödyntää ajan muutoksen ja toteuttaa itsensä täydessä mitassa.
Televisiosarjat ovat myös käsikirjoittajan taidetta. Pulkkisen mukaan taitavan käsikirjoittamisen ydin on uskalluksessa jättää asioita pois. Katsojalle ei siis sanota suoraan, mitä hän saa. Sen sijaan katsoja ymmärtää, että se mitä annetaan, voi kytkeytyä johonkin, joka tapahtuu myöhemmin.
– Katsoessani etsin kysymyksiä, joihin tiedän saavani vastauksia. Aavistan yllättyväni ja tulevani ravituksi, Pulkkinen kuvailee.
P.S. Aina laatusarjakaan ei kolahda
Scifisarja Westworld on sekä kehuttu että suosittu. J. P. Pulkkista se ei kuitenkaan hurmannut. Ensimmäisen tuotantokauden hän vielä jaksoi katsoa.
‒ Kun aloin katsoa toista kautta, olin välittömästi uupunut. Sarjasta tuntui puuttuvan sydän.
Yhdeksi selitykseksi Pulkkinen keksii scifi- ja fantasiasarjoja ajoittain vaivaavan seikan: niissä on liikaa sarjan sisäisiä, sovittuja lainalaisuuksia, joiden yhteys todelliseen maailmaan on ohut. Silloin tarvittavaa lämpöä ja samastumispistettä ei löydy.
Kymmenen uutta Television tiiliskiveä kuullaan Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa 4. kesäkuuta alkaen. Tänä kesänä käsittelyssä ovat mm. The Hanmaid’s Tale, The Crown ja Black Mirror. Uusien jaksojen jälkeen tiiliskiveksi on nimetty yhteensä 54 tv-sarjaa.
Muokattu 1.6.2018: lisätty linkki.
Muokattu ingressiä 26.10.2021, koska BBC julkaisi oman listauksensa vuosituhannen sarjoista lokakuussa 2021. Tässä Kulttuuricocktailin listassa jo vuonna 1999 alkanut Sopranos kelpuutettiin mukaan.
