Hyppää pääsisältöön

Kesäkumivideo on täällä – videolla nähdään kultainen Antti Tuisku, ylistys erilaisuudelle sekä tanssia traktorin katolla

“Laita se kumipuku päälle”, kehottaa Antti Tuisku ajellessaan rallia ympäri kylänraittia hammastuet suussaan.

Vanha auto karvanoppasubbari katollaan kaahaa pikkukylän katuja. Ysärivaatteisiin pukeutuneet nuoret tanssivat auton ikkunoista, Kumipuku pauhaa ja renkaat sauhuavat.

Kuskin paikalla istuu kovasti Antti Tuiskua muistuttava hahmo – kyseessä on pakko olla Anatuden Kesäkumi-alter ego Anarude, joka kruisailee pitkin kylänraittia hammastuet suussaan.

Elias Koskimiehen ohjaama Kumipuku-musiikkivideo sai ensinäyttönsä YleXPopissa Vaasassa. Tuore video vie katsojansa keskelle kesäisintä pikkukylää jossakin päin Suomea. Idea videoon oli kypsynyt Koskimiehen mukaan jo pitempään.

– Pohdimme Antin kanssa karvanoppia ja pikkukylän nuoria jo viime syksynä, mutta luonteva tilaisuus videolle tuli eteemme vasta nyt. YleX antoi vapaat kädet toteuttaa videon, mikä oli rohkea veto, Koskimies kertoo.

Videon goottihahmo edustaa erilaisuuden hyväksymistä

Tanssijat Antti Tuiskun Kesäkumibiisinvideon kuvauksissa koripallokentällä, taustalla auto ja traktori
Kumipuku-videolla esiintyy värikkäitä tanssijoita ja erilaisuutta symboloiva gootti-hahmo Tanssijat Antti Tuiskun Kesäkumibiisinvideon kuvauksissa koripallokentällä, taustalla auto ja traktori Kuva: Juuli Aschan, YleX Antti Tuisku,Kesäkumibiisi

Videolla esiintyy Anaruden lisäksi muita värikkäitä, täysillä bailaavia hahmoja. Riemastuttavassa grillikioskikohtauksessa nähdään myös kioskin työntekijät, jotka Anaruden seuruetta palveltuaan intoutuvat helpottamaan työstressiään kesäkumien avustamina.

Kaikkien sateenkaaren värien keskeltä erottuu mustiin pukeutunut, vähäeleinen goottihahmo.

– Monella videon ydinryhmäläisistä, artisti mukaan luettuna, on samankaltaisia ulkopuolisuuden kokemuksia elämän eri vaiheilta. Itse tulen pienestä kylästä Pohjois-Pohjanmaalta, ja olin todella outolintu nuorena, Koskimies avaa.

– Antti puolestaan puhuu paljon erilaisuuden hyväksymisestä ja lokeroimattomuudesta, siitä, että olemme kaikki samassa veneessä. Gootti edustaa tätä – eli meitä, hän jatkaa.

Bongaa videolta myös YleX:ltä tutut naamat

Kesäkumiartisti 2018 Antti Tuiskua meikataan musiikkivideokuvauksissa
Videolla nähdään myös kullattu Antti Tuisku. Kesäkumiartisti 2018 Antti Tuiskua meikataan musiikkivideokuvauksissa Kuva: Juuli Aschan, YleX Kesäkumibiisi,Antti Tuisku

Koskimies ja Tuisku ovat työskennelleet yhdessä aikaisemminkin, esimerkiksi vuonna 2017 julkaistulla Hanuri-musiikkivideolla.

– Hän on upea työpari: avoin, rohkea ja selkeä. Kun Antti pyysi huhtikuussa kesken kiertueen tekemään tämän videon, en miettinyt hetkeäkään. Hän on tässä maassa aika ainutlaatuinen artisti, jonka kanssa asioissa ei kauaa nokka tuhise.

Kesäkumivideon tekeminen oli Koskimiehelle kunnia-asia. Kampanjalle tyypilliseen tapaan videolla nähdään roolisuorituksia myös YleX:n juontajilta.

YleX Aamun Viki ja Köpi ovat videolla Disco Quumuuksen DJ:t Pilu ja Pökäle, Iltapäivän Alma ja Jenspa puolestaan ysärihenkisiä bailaajia.

Tanssijoita Antti Tuiskun Kesäkumibiisivideon kuvauksissa, Jenni Poikelus tanssii traktorin päällä
Tunnistatko bailaajan traktorin katolla? Tanssijoita Antti Tuiskun Kesäkumibiisivideon kuvauksissa, Jenni Poikelus tanssii traktorin päällä Kuva: Juuli Aschan, YleX Kesäkumibiisi

– Kuvauksissa oli tosi kannustava ilmapiiri – kun tanssimme seksikkäästi traktorien päällä, kaikki nauroivat. Tosi kiva tunnelma, Alma ja Jenspa muistelevat.

– On muuten yllättävän haastavaa kreisibailata traktorin katolla, kun käsiä ei voi käyttää tasapainoilemiseen. Ammattilaisena sitä ei tietenkään näe naamastani, Alma paljastaa.

Iltapäivän juontajien hahmot pääsevät videolla livahtamaan diskoon Anaruden porukan vanavedessä portsarin huomaamatta.

– Portsarin ohi baariin ja heti DJ-kopille bändäröimään, ihan perusviikonloppu mulle. Pääsin tekemään luonneroolin, Jenspa kertoo.

Kesäkumibiisiä voi kuunnella koko kesän YleX:stä. Lisäksi kappale on saatavilla kaikissa striimauspalveluissa, muun muassa Spotifyssa, missä se kappale nousi Suomen Top50-listan ykköseksi heti ilmestymispäivänään. Kampanjaan kuuluvien Kesäkumien jako käynnistyi YleXPopissa, ja niitä jaetaan yhteensä 190 000 kappaletta ympäri Suomea eri kesätapahtumissa.