Sisututkija Emilia Lahden mielestä on turha puhua sisusta vain ominaisuutena, jota tarvitaan lisää. Sen rinnalla meidän pitäisi puhua myös siitä, millaista sisua halutaan lisää.

– Myytti sisukkaista ihmisistä sitkeinä, yksinäisinä sankareina, jotka apua pyytämättä vain painavat menemään, on todella vahingollinen. Se meidän täytyisi muuttaa ja murtaa, sisututkija sanoo.

Sisusta suomalaisena vahvuutena voi hänen mielestään tulla heikkous, jos se käsitetään niin, että kaikkien pitää selviytyä yksin, apua pyytämättä.

Emilia Lahti muistuttaa, että sisu on työkalu. Se ei ole hyvä tai huono itsessään, vaan kaikki riippuu siitä, miten sitä käytetään.

Kun Emilia teki osana väitöstutkimustaan sisukyselyn, reilun 1200 ihmisen vastauksista nousi esiin huoli siitä, että sisuakin voi olla liikaa.

– Ihminen voi jäädä sisukkuutensa vangiksi sillä tavalla, että yrittää ja vaatii itseltään liikaa. Moni ehkä kokee, että se oma arvo on sidoksissa siihen, miten sisukas on.

Ihminen, joka on itseään kohtaan armoton, saattaa sitä samaa armottomuutta heijastaa myös muita ihmisiä kohtaan. Silloin hän luo ympärilleen ilmapiirin, jossa kenenkään ei ole hyvä olla. Työelämässä se voi tarkoittaa sitä, että asioita tehdään oman terveyden tai jopa toisten ihmisten kustannuksella.

– Sanotaan, että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Ja johonkin rajaan asti näin varmasti onkin, mutta murtumispiste tulee kaikilla joskus vastaan.

– On tärkeää, että jokainen kysyy itseltään, mitä on liika sisu, mitä on liika puskeminen.

Sisututkija Emilia Lahti vei itsensä äärirajoille yrittämällä juosta yksin 2400 kilometriä Uuden-Seelannin halki. Katso, miten hänen kävi. (Artikkeli jatkuu videon alla.)

Kun Emilia lähti tutkimaan sisua käytännössä juoksemalla 2400 kilometriä Uuden-Seelannin halki, hän halusi antaa projektille kaikkensa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

– En halua vahvistaa sellaista sisua, jossa ihminen rikkoo itsensä ja jää huonoon kuntoon sen takia, ettei uskalla antaa periksi.

Suhtaudumme omiin epäonnistumisiin ja puutteisiin liian kriittisesti.

Epäonnistumisen pelko on ollut pitkään osa suomalaista kulttuuria.

Sen lisäksi meillä ihmisillä on negatiivisuusvinouma. Se tarkoittaa sitä, että havaitsemme negatiiviset ja uhkaavat tekijät paljon herkemmin kuin positiiviset. Se on piirre, joka on evoluutiossa auttanut meitä selviytymään, mutta joka ei ehkä aina auta meitä selviytymään esimerkiksi työelämässä.

– Tiedämme usein hyvinkin tarkkaan, mikä meissä on ”vialla” ja mitä meidän tulisi kehittää. Suhtaudumme omiin epäonnistumisiin ja puutteisiin liian kriittisesti.

– Meidän pitää luopua itsemme soimaamisesta ja opetella itsemyötätuntoa.

– Tosi usein meillä nähdään sisu sellaisena kovana ja vähän jääräpäisenä eteenpäin puskemisena. Kuitenkin tutkimuksista tiedetään, että ihminen pääsee paremmin käsiksi kognitiivisiin kykyihinsä ja täyteen potentiaaliinsa, jos hän toimii positiivisesta tunteesta käsin.

– Miksi kuitenkin niin usein vahvistamme kulttuuria, jossa lempeydestä käsin eteneminen on vähemmässä arvossa kuin itsensä piiskaaminen ja vaikkapa kovan kiireen glorifioiminen, Emilia Lahti pohtii.

On myös tärkeää määritellä itselleen, mitä on onnistuminen.

– Onko se täydellisyyttä? Jotain mikä johtaa ulkoiseen hyväksyntään? Vai onko se esimerkiksi tunne siitä, että on tehnyt parhaansa?

Toivon, että tulevaisuuden Suomi on enemmän me-ohjautunut kuin oman minän pumppaamista.

Yksinäisen sankarin myytin sijaan Emilia Lahti haluaa herätellä keskustelua muiden ihmisten merkityksestä sisun mahdollistavana voimana.

– Me kaikki tarvitsemme elämäämme ihmisiä, jotka kertovat sanoilla tai katseella, että sinä pystyt ja sinä olet arvokas.

Tutkimuksista tiedetään, että lapsen potentiaali on suoraan riippuvainen aikuisen aidosta kohtaamisesta ja läsnäolosta. Emilia uskoo, että me aikuiset emme ole yhtään erilaisia.

– Me haluamme ihan yhtä lailla tulla nähdyiksi, kuulluiksi ja ymmärretyiksi – eikä vain jossain roolissa ja täydellisinä, vaan kokonaisina, kaikkine niine rosoinemme, joita me kutsutaan epäonnistumisiksi.

– Meissä on ihan hirveästi potentiaalia ja olisi tärkeää, että meillä olisi maailma, missä ihminen saa lähteä tavottelemaan unelmiaan ilman pelkoa siitä, että sua painetaan alas, jos asiat ei mene just niin kuin sä suunnittelit.

– Toivon, että tulevaisuuden Suomi on enemmän me-ohjautunut kuin oman minän pumppaamista, Emilia Lahti sanoo.

Negatiivisuusvinouman vuoksi meidän pitää tehdä erityistä työtä sen eteen, että huomaamme myös kaiken myönteisen ja positiivisen – sen, mikä menee hyvin.

Emilia suosittelee, että kannattaa välillä pysähtyä kirjaamaan ylös omia onnistumisia ja sisun tarinoita.

– Joskus pitää muistaa kiittää itseään siitä, mistä kaikesta on selvinnyt.

Emilia Lahti tekee väitöstutkimusta sisusta itsensä ylittämiseen liittyvänä voimavarana Aalto-yliopistolle. Väitöskirjaa ohjaa filosofi Esa Saarinen.

Kuvat: Johanna Merenheimo ja Sakke Kantosalo