Laila Tarpila
Yle
Kesäkuun 2. päivänä Alma Kuula on Helsingissä. Toivo on haudattu Hietaniemen hautausmaalle 28. toukokuuta. #musiikinkevät1918
Toivo Kuulan hautajaiset oli pidetty viisi päivää ennen Ammin päiväkirjamerkintää 2. kesäkuuta. Edellisen kerran hän oli kirjoittanut päiväkirjaansa muiston 29. päivänä huhtikuuta. Silloin Säiniön kodissa oli vietetty pariskunnan neljättä hääpäivää.
Sen jälkeen oli tapahtunut paljon, mistä Ammi tulee kirjoittamaan vielä kesäkuun 4. päivänä.
"Verellä tahtoisin nämä sanat kirjoittaa.
Toivoni, rakkaimpani, ainoani on surmattu, hyvä Jumala, surmattu mitä raaimmalla tavalla, läpi pään, läpi aivojen ammuttu ja potkittu ja tämän ovat tehneet omat miehet, meidän Suomen kansamme parempi aines.
Voi rakas Isä, kuinka tämä voi olla mahdollista, että hän punaisilta säästyi Säiniöllä ollessamme ja valkeat, tai toisin sanoen jääkärit hänet surmasivat, hänet, joka heille Vappuna piti innostuneita puheita ja joka oli täydellisesti rauhan mies!
Eivät tienneet nuo vieläkin tuntemattomat konnat, että kansansa tulee heitä vielä jälestäpäin kiroamaan, sillä yhden kansansa parhaista supisuomalaisista pojista he kaatoivat, säälimättä, tuntematta mitään ihmisyyttä, ajaen kuin koiran hänet pihalle.
Ja minulta he ovat riistäneet armaani, puolisoni, ystäväni, veljeni, koko elämäni, toisen puolen sieluani, sekä pieneltä Sinikalta isä-kultansa.
Eikä yhtään myötätunnon osoitusta ole heidän puoleltaan tullut minulle.
Ei yksikään tule puhumaan, kuinka se on käynyt, eikä yksikään heistä kirjoita ainoatakaan riviä minulle poloiselle. Kaikki koetetaan peittää hämäryyteen, enkä tästä vielä minä saisi puhua, enkä nostaa mitään juttua.
Onko nyt kaikki oikeuden käsitteet menneet aivan sekaisin, onko vääryys vaan vallalla tässä maassa!
Ah niitä kauheita hetkiä sairasauton luona, niitä tuskallisia, raatelevia, epätoivoisia päiviä! Sydän oli haljeta murheesta, kärsin kai melkein yhtä paljon kuin Toivoni.
Istua vieressä, odottaa tuleeko käännös parempaan, vai ei, nähdä taistelua elämästä ja kuolemasta, toivo ja taas joutua epätoivoon, nähdä omansa runneltuneen, kärsivän näköisenä, pää sidottuna, vasen puoli ruumiista halvattuna.
Ja sitten nähdä hänen vähitellen riutuvan, nähdä kuoleman kaamean hetken lähestyvän, eikä voida tehdä mitään kuin koettaa lohduttaa omaani, ainoatani, vaikka itse olin monasti pyörtymäisilläni.
Ja kuoleman sormi kosketti hänen kaarevaa otsaansa, pois meni kultainen elämä, liiti autuaammille maille, ikuisen kevään asunnoille.
Minua jäi sammuva silmä vielä katsomaan ja Ammi sanoi hän vielä vähän ennen viime hengähdystään.
Ei, tämä ei voi olla mahdollista, että minä nyt olen yksin maailmassa, ilman veriystävääni, rakkaintani. Ei koskaan hän enään palaa, vaan nurmen alla nukkuu valkeassa arkussaan.
Voi että jätit minut, eikä yhdessä saatu kuolla, yhdessä painaa silmä umpeen, yhdessä päättää mainen elämä! Niin paljon helpompi olisi ollut minulle kuin nyt.
Nyt tiedät omani, mitä on kuolema, nyt olet astunut sen väliseinän taakse jonne minun matkanikin kerran vie, nyt on Toivolleni selvää se mikä Ammille on vielä epäselvää.
Vaan miksi ei suotu sinun tavallisella kuolemalla kuoleman, vaan väkivaltaisella. Se on niin kaameata, että väristys käy läpi ruumiini kun aina sen teon hetken muistan.
Jos ne murhaajat vielä tässä elämässä tapaisin, minä kyllä sanoisin suorat sanat, saisivat "raukat" vielä minut ampua.
Vaan mistä, mistä saada selvyyttä, mistä tietää alkusyy!
Poissa on minun onneni nyt, poissa rauhani, poissa osa sieluani, ja synkän syksyn kaltainen on elämäni.
Voi että kevät ei olisi koskaan tullutkaan, ei kevätaurinko olisi lämmittämään ruvennutkaan, ei kevätlinnut laulamaan, kun se kuitenkin vei minulta kalleimpani!"
"Mut tänä aamuna miks sädeharppuas soittavan kuulen sormien vieraiden, kuoleman sormien, nyt: oi, Kevät, kerran saat käsin täysin taas sinä maille, mutta, ah, poissa ma oon, poiss' olen mullassa maan." [V.A. Koskenniemi: Elegioja]
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Toivo Kuula. WSOY. Porvoo 1938 & 1983.
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan arkisto.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Kuula-Marttinen, Sinikka (toim): Alma Kuula. Virta venhettä vie. Päiväkirja vuosilta 1901-1919. WSOY. Porvoo 1968.
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Yle Elävä arkisto Alma Kuula laulaa: Tuijotin tulehen kauan
Yle Elävä arkisto Muistoja säveltäjä Toivo Kuulasta
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
