Bjurströmin juontama Hyvät katsojat on Ylen uusi tietokilpailuohjelma, jossa tv:stä tutut henkilöt kisaavat joukkueissa omalla tv-tietämyksellään toisiaan vastaan.
"Kuin kotiin tulisi", Marco Bjurström toteaa, kun häneltä kysyy, miltä tuntuu pitkän tauon jälkeen olla jälleen tv-hommissa.
Viime vuodet Bjurström on keskittynyt tanssinopettamiseen, juontotöihin, kouluttamiseen sekä teatteriin ja musikaalien ohjaukseen. Televisiossa BumtsiBumista aikoinaan kaikkien suomalaisten ruuduille ponnahtanutta Bjurströmiä ei ole nähty moneen vuoteen.
Eikä hänellä ollut oikeastaan ajatustakaan tulla takaisin.
"Ajattelin jo jääneeni eläkkeelle näistä hommista", Bjurström naurahtaa.
"Vuodet ovat opettaneet, ettei pidä lähteä mukaan sellaisiin juttuihin, jotka eivät tunnu omilta. Tässä oli kuitenkin sellaista sydämellisyyttä, iloa ja valoisuutta, että oli helppo lähteä mukaan."
Hyvä mielen aktivointia
Hyvät katsojat on tietokilpailuohjelma, jossa tv:stä tutut kasvot kisaavat tv-tietämyksestään joukkueissa.
Kysymykset ja kisailut kumpuavat suoraan television maailmasta: sen rakastetuista ohjelmista, esiintyjistä ja tietenkin katsojista.
Luvassa on Bjurströmin sanoin rehellinen tv-ohjelma televisiosta, jossa myös katsojat voivat osallistua kisailuun kännykkään ladattavan Hyvät katsojat -pelin avulla.
"En koe omakseni sellaista realitya, joka on mokaamista ja nolaamista. Hyvät katsojat on hyvän mielen juttu, mutta ei kuitenkaan mitään höpöhöpöä. Tämän takana on helppo seistä", Bjurström sanoo.
"Viihde on osa taidetta ja sen tehtävänä on aktivoida ajattelemaan, muistelemaan ja kommentoimaan. Ettei katsota vain ruutua apaattisena niin, että sen jälkeen on tyhjä olo."
Koolla koko tv:n kirjo
Hyvien katsojien studioon saapuu tv-aikakauden suuria legendoja ja uudempia tuttavuuksia.
Syksyllä Ykkösellä alkavassa ohjelmassa ovat edustettuna eri sukupolvet ja koko television kirjo: tv-kuuluttajista näyttelijöihin ja visailujuontajiin ja tv-kokeista urheiluselostajiin ja uutistenlukijoihin.
Monet tv-tapahtumat ja suositut sarjat ovat omiaan herättämään katsojissa muistoja ja vahvoja tunne-elämyksiä. Bjurströmillä itsellään niitä on monia, mutta yksi on ylitse muiden.
"1970-luvulla amerikkalainen saippuasarjoja pilkkaava Soap eli Kupla oli parasta tv-sitcomia. Sen huumori upposi minuun", Bjurström paljastaa.
Vaikka taiteen ja viihteen monitoimimies on monessa liemessä keitetty pitkän linjan tekijä, ilmassa on pientä, hyvää jännitystä – kuten asiaan kuuluu.
"Se rentouttaa, kun tiedän, että tätä ohjelmaa tehdään huolellisesti ja kaikki keskittyvät tekemiseen. Tässä on positiivinen hyrinä", Bjurström sanoo.
Myös kotikatsomosta on mahdollisuus osallistua mukaan kisaan!
Katsojat voivat osallistua kisaan kännykkään ladattavan Hyvät katsojat -pelin avulla. Kotipeliä voi pelata kännykällä ohjelman kanssa samanaikaisesti. Peli löytyy Yle.fi-sovelluksesta, joka on ladattavissa sovelluskaupoista maksutta.
Tutustu peliin ja lataa se puhelimeesi
Hyvät katsojat on Yleisradion ja tuotantoyhtiö Endemol Shine Finlandin yhdessä kehittämä uusi formaatti. Ohjelma alkaa lauantaina 1. syyskuuta klo 21.15 Yle TV1:llä ja Yle Areenassa.
Artikkelia päivitetty 23.8.: Lisätty tieto kotipelistä. 27.8. muokattu linkityksiä.