Laila Tarpila
Yle
Sata vuotta sisällissodasta ja sata vuotta säveltäjä Toivo Kuulan kuolemasta on nostanut toiminnanjohtaja Markku Marttisen isovanhemmat Alma ja Toivo Kuulan esille enemmän kuin vuosiin. #musiikinkevät1918
- Ei ollut pienintäkään epäilystä, etteikö perheessämme ollut jotain erityistä, kertoo Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Markku Marttinen.
- Ihan lapsesta saakka olen saanut kuulla Toivo Kuulasta ja äitini Sinikka Kuula-Marttinen omisti koko elämänsä Toivon musiikin esittämiseen.
- Olen saanut imeä suunnilleen äidinmaidossa Toivo Kuulan musiikin. Meillä on jatkuvasti piano soinut, ihmisiä on käynyt harjoittelemassa ja äiti on ottanut vastaan soitto-oppilaita. Ja sitten tämä Kuulan tarina on kulkenut siellä mukana vähän väliä, että ei tästä ollut epäilystäkään.
Musiikki oli Sinikka Kuula-Marttiselle kaikki kaikessa ja hän oli täydellisesti omistautunut isänsä musiikin esittämiseen.
- Musiikki kaikkiaan oli keskiössä, ei pelkästään Kuulan esittäminen. Ja kyllä siihen hyvin pitkälle myös minun isäni Lasse Marttinen valjastettiin mukaan. Isä oli tukena ja turvana. Ei voi kuin ihmetellä kuinka äiti eli niin intensiivisesti musiikin ympärillä.
Markku Marttinen kertoo myös Toivo Kuulan liian varhaisen ja väkivaltaisen kuoleman aiheuttamista paineista.
- Äidillä ei ollut musiikin lisäksi muita vaihtoehtoja vaikka hän oli innostunut muustakin. Hän oli valtavan innostunut tanssimaan, hän kävi Gripenbergin tanssikoulua ja luova liikkuminen ja tanssiminen olivat hänelle valtavan tärkeä juttu myös.
- Hän oli aika villi, mitä olen hänen nuoren tytön päiväkirjojaan lukenut. Aika pitelemätön, isätön. Mutta oli selvä että ei hänellä mitään muuta vaihtoehtoa ollut, kuin oman isänsä musiikin esittäminen. Alma kyllä kasvatti ja koulutti hänet siihen perusteellisesti.
Alman ja Sinikan suhteesta Markku ei tiedä enempää kuin mitä on päiväkirjoista lukenut.
- Äidillä oli niin vaihtoehdotonta se ura, hän oli jossain määrin rimpuillut irti, mutta Kuulan musiikki on ollut kyllä myös valtavan tärkeää äidille
- Myös sisareni Marja Väisänen valitsi pianistin uran, hän ei ryhtynyt konserttipianistiksi, mutta opetti koko työuransa ajan.
Markku Marttisen kapina
- Omalta osaltani muistan pienempänä kuulleeni, että nyt kun se poika syntyi, niin josko tästä se uusi säveltäjäsukupolvi lähtisi.
- Minut kyllästettiin musiikilla. Äiti opetti kotona, meillä paukutettiin Aaronia, oppilaita tuli ja meni peräjälkeen ja äiti yritti minuakin opettaa, mikä oli virhe. En suostunut hänen opettavakseen, enkä oppinut ikinä soittamaan pianoa.
- Suuntauduin ihan muualle ja varsinkin murrosiässä valitsin ihan toisenlaista musiikkia kuin klassista. Tosin ehdin laulaa Cantores Minores -kuorossa montakin vuotta, mutta sitten tuli irtiotto koko klassisesta, myös Kuulasta.
- Lähdin poppiin, rokkiin, bluesiin, jazziin, ostin saksofonin ja huilun, ja keikkailin ihan armeijaikään asti.
- Mutta kyllä klassinen palasi sitten takaisin, ja myös Toivo Kuula palasi, kun lähdin opiskelemaan biologiaa Jyväskylän yliopistoon.
- Tietyt teemat rupesivat soimaan päässäni ja menin musiikkikirjastoon, otin satunnaisesti Tshaikovskia, Rahmaninovia ja kuuntelin ja haltioiduin. Ja sitten lähdin takaisin myös Kuulaa kuuntelemaan ja totesin että hänellä on kyllä todella hienoja teoksia.
Kuulan näköinen mies
- No Kuula ei elänyt 63-vuotiaaksi, mutta 35-vuotiaana kun minulla oli vielä viikset, niin sain kyllästymiseen asti kuulla yhdennäköisyydestä. Ajoin sitten viikset pois.
Pääasia ei ole pohtia kuka hänet murhasi
Markku Marttisen Kuula-kyllääntyminen aiheutti jossain vaiheessa myös sen, ettei hän missään tapauksessa halunnut kuulua Toivo Kuula -seuraan johon häntä pyydettiin mukaan.
- Mutta ehkä kaikkein kyllästyttävintä isoisään liittyen on ollut jatkuva kuoleman eli Viipurin tapahtumien vatvominen. Että miten siellä nyt niin pääsi käymään, kuka oli syyllinen ja löydettiinkö syylliset lopulta ja koko se mysteeri. Siitä oli loputtomiin versioita.
- Se on ollut aika rasittavaa, mutta nyt myöhemmin olen käsittänyt, että ei ole pääasia pohtia kuka hänet murhasi, vaan pääasia on että hänellä on todella kestävää, hienoa musiikkia. Sitä pitäisi saada laajalti levitettyä, niin kuin äidin toiveena oli.
- Silloin kun hän toimi Toivo Kuula -seurassa, oli suurin osa teoksista vielä nuotintamatta, ne olivat käsikirjoituksia. Myös Alma Kuula teki ihan valtavan työn, hän kopioi nuotteja, ja äitikin on niitä käsin kopioinut.
Kaikki sävellykset nuotinnettu
- Nyt lopultakin kaikki Toivo Kuulan teokset on saatu nuotinnettua ja sitä kautta itse näitä teoksia on saatu esitettyä ja lopulta niitä on yritetty saada myös levytettyä.
- Nyt olen ollut myös pitkään mukana Kuula-seurassa, jossa tämä työ on saatu loppuun.
Rakkain muisto?
- Kyllä on pakko myöntää, että Kuulan varsinkin pianoteokset ja yksinlaulut, niitä olen ihan pienestä asti kuunnellut ja ne on äidinmaidossa imetty. Ne ovat aina yhtä sykähdyttäviä, ne ovat osa minun lapsuuttani.
- Olen vanhemmiten löytänyt mm. Orjan pojan, joka on upea kuoro - orkesteriteos. Toivoisin että sitä esitettäsiin paljon enemmän, samoin Merenkylpijäneidot ja Stabat mater. Niitä kun olen kuullut livenä esitettyinä, niin ne ovat upeita.
- Nytkin 2018 olisi ollut toivottavaa, että olisi saatu oopperaan Orjan poika, mutta mitään vastausta ei tullut. Siinä teoksessa symboliikka on niin itsenäisyyteen liittyvä, Eino Leinon runo joka siinä on, on täysin tämän itsenäisen Suomen kamppailutarina. Ja musiikki on upea.
Jääkärin anteeksipyyntö
- Koulupoikana, niihin aikoihin kun äitini halvaantui siinä viisikymppisenä, olin 13-vuotias. Muistaakseni äiti oli vielä sairaalassa, kun eräänä päivänä tulin koulusta kotiin. Olin yksin ja puhelin soi...
Kesät Skinnarilan hovissa
- Lappeenranta oli kultaisen lapsuuden tyyssija. Olin 9-vuotias kun Skinnarilan hovi vuonna 1963 pakkolunastettiin meidän suvulta. Meitä oli kesäisin valtava määrä lapsia siellä, koko Silventoisten suku, myös vanhemmat.
- Varsinkin se talon ullakko oli täynnä salaperäisiä esineitä, vaatteita, kaikenlaista krääsää. Siellä vietettiin aikaa, pelättiin kummituksia ja näyteltiin. Se oli suurenmoinen paikka pienille lapsille. Siitä on vain kultaista muistoja, ehkä vanhemmille ei niinkään, sillä siellä on myös riidelty.
Jäämistö on lahjoitettu tutkijoiden käyttöön
Kuulan perikunta on lahjoittanut lähes kaiken jäämistön tutkijoiden käyttöön. Yksi viimeistä perikunnalle jätetyistä esineistä on Alma Kuulan eli Ammin teatterikiikari.
Lisäksi Markku Marttinen säilyttää mökillään tähtitiedettä harrastaneen Toivo Kuulan valtavaa tähtiatlasta.
- Siinä lukee "Ostin tämän 1913 Pariisin suurtulvien aikana. Toivo." Se on hauska lisä hänen tähtitiedeharrastuksiinsa.
- Toivo ammensi luontoharrastuksesta, hän harrasti tähtitieteen lisäksi purjehdusta, metsästystä ja kalastusta, ja pyhitti kesät näihin. Minun on helppo samaistua siihen kaikkeen, kun olen itse biologi.
Vielä kerran Toivo Kuula
- Viimeisin iso puristus Toivo Kuulaan liittyen oli Juhani Koiviston kirjoittama elämäkerta 2008 [uudistettu 2018]. Kaikki mahdolliset postikortit ja kaikki mitä kotoa vielä löytyi tallensin Kansalliskirjastoon ja Juhani on ne käynyt läpi.
- Mutta muuten tämä tarina alkaa kyllä katoamaan. Mutta toivoisin että musiikki jäisi elämään, se on pysyvää, nimenomaan nuoret ovat ottaneetkin esittääkseen Kuulaa. Tämä on niin emotionaalista musiikkia, että se uppoaa nuoriin yhä vielä vaan.
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Markku Marttinen. Haastattelu 15.1.2018.
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Yle Elävä arkisto Alma Kuula laulaa: Tuijotin tulehen kauan
Yle Elävä arkisto Muistoja säveltäjä Toivo Kuulasta
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
