Hyppää pääsisältöön

Yle vastaa: Ylen journalismi on laadukasta ja perustuu faktoihin

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä
Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä Yle,yle vastaa

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä vastaus on julkaistu Kalevassa 6.6.2018.

Yrjö Rautio kirjoittaa kolumnissaan (Kaleva 3.6.2018), että Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmat ovat liian viihteellisiä ja tarjoavat tiedon sijaan mielipiteitä.

Laadukas journalismi on Ylen toiminnan ytimessä. Teemme joka päivä töitä paremman ja monipuolisemman journalismin puolesta, koska avoin ja toimiva yhteiskunta tarvitsee sitä tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Suomalaiset kokevat tutkitusti Ylen onnistuneen hyvin juuri luotettavan ja yleissivistävän tiedon tarjoamisessa.

Emme tuo uutissisältöihimme omia asenteitamme tai mielipiteitämme. Tuomme sisällöissämme esiin erilaisia näkökulmia ja pistämme myös päättäjät tiukille. Lukijan, kuulijan ja katsojan tehtäväksi jää mielipiteen muodostaminen. Toivottavasti Yle onnistuu antamaan siihen hyviä aineksia. Riippumattomuus ja luotettavuus ovat keskeisiä periaatteitamme ja niistä emme tingi missään tilanteessa.

Uutisohjelmiemme äärellä voi myös viihtyä. Uutisten tulee kuvata koko elämän kirjoa vakavista aiheista kevyempiin. Elämme maailmassa, jossa nousee kiihtyvällä tahdilla hyvin erilaisia merkityksellisiä ja kiinnostavia aiheita. Voimme tarttua mihin tahansa aiheeseen, mutta teemme valinnat aina journalistisin perustein.

Tarjoamme suomalaisille uutta, yllättävääkin tietoa. Monipuolisella uutistarjonnallamme toteutamme samalla tehtäväämme palvella kaikkia suomalaisia.

Jouko Jokinen
vastaava päätoimittaja
Uutis- ja ajankohtaistoiminta, Yle