Kuka on kukin Venetsiassa - arkkitehdit innostusta etsimässä

Suomalaiset ovat nyt hyvin esillä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Kulttuuricocktail pyysi biennaaliin valittuja arkkitehteja kertomaan, keitä he kadehtivat alansa arvostetuimmassa tapahtumassa. Mitkä paviljongit pitää nähdä ja mitä on FREESPACE.

Maailmassa on paikka, jossa voi pysähtyä keskelle tuhansien arkkitehtien virtaa. Joka toinen vuosi niin supertähdet kuin peruspuurtajat suuntaavat kohti Venetsian arkkitehtuuribiennaalia. He pujottelevat Giardinin puistossa paviljongista toiseen etsien inspiraatiota. He soljuvat pitkin Arsenalen käytävää arvioiden, että kuka on nyt alalla kukin. Vaellus jatkuu viisi kuukautta. Biennaali on avoinna marraskuun puoliväliin asti.

- Helvetin hienoa olla täällä, Antti Nousjoki sanoo suoraan ja hymyilee. Hän on yksi Helsingin keskustakirjasto Oodin suunnittelijoista. Oodi on esillä Suomen paviljongissa, joka kertoo kirjastojen arkkitehtuurista.

- Oma työ on aika intensiivistä, pitkäkestoista, pienehkössä piirissä projektin sisällä painimista. Toki sekin ihanaa. Mutta ainakin joka toinen vuosi omasta työkuplasta ulos tuleminen tänne maailman kaikkien kollegoiden keskelle - niin että omiakin työpanoksia on pienenä osana tätä fantastista kokemusta - se on sykähdyttävä elämys.

Biennaali on valoisa ammattilaisten kupla, jossa tunnelma on tänä vuonna valoisa ja toiveikas. Sen takaa myös tapahtuman otsikko FREESPACE, jonka voi suomentaa karkeasti vapaa tai ilmainen tila. Sen ovat valinneet päänäyttelyn kuraattorit, irlantilaiset Yvonne Farrell ja Shelley McNamara, jotka otsikkoa avaavassa manifestissa liittävät arkkitehtuuriin kauniita ominaisuuksia kuten vieraanvaraisuus, humaanius ja anteliaisuus. Heidän tulkintansa otsikosta näkyy päänäyttelyssä. Kansallisten paviljonkien haasteena on löytää otsikkoon oma näkökulmansa.

Suomalaisia arkkitehteja on tänä vuonna Venetsiassa hyvin esillä. Pyysimme Venetsiaan esille valittuja kertomaan, mitä tänä vuonna on näyttelyssä nähtävä sekä tulkitsemaan käsitettä FREESPACE. Minna Lukander, Sami Rintala, Eero Lundén sekä Juho Grönholm, Antti Nousjoki ja Samuli Woolston pohtivat myös, keitä he Venetsiassa kadehtivat ja miksi. Valinnat kertovat paljon siitä, mitä arkkitehdit ammatiltaan kaipaavat, kun he ottavat yli tuhannen kilometrin verran etäisyyttä työpisteeseen.

Pienoismallit ja tunnelmointi herättävät Minna Lukanderissa kateutta

- Inhosin tätä aluksi, Minna Lukander tunnustaa. Hän tarkoittaa barcelonalaisen arkkitehtitoimiston Flores & Prats installaatiota. Se seisoo päänäyttelyssä Arsenalessa vastapäätä Lukanderin kotipesää eli Arkkitehtuuri ja muotoilutoimisto Tallin näyttelypistettä.

Katalonialaiset kollegat ovat rakentaneet installaatioonsa korskean julkisivun, jonka taakse Lukander johdattaa verstasmaiseen tilaan. Siellä esitellään, miten arkkitehtitoimisto muutti hylätyn sosiaalityöntekijöiden klubin teatteriksi nimeltä Sala Beckett. Kuvissa näkyy, että muutos on toteutettu herkästi. Rakennuksen edellistä elämää ei ole putsattu kokonaan pois.

Minna Lukander pysähtyy pienoismallin äärelle. Näitä hänkin teki pahvista opiskeluaikoina. Ei tee enää.

- Jos kateuden ajattelee positiivisena voimana, joka kannustaa itseä yrittämään vielä enemmän, niin minua ihastuttavat kaikki arkkitehdit, jotka käyttävät pienoismalleja työvälineinä. Me teemme sitä valitettavan vähän näinä 3D:n aikoina.

- Minussa herättää kateutta, miten ihmisillä on aikaa paneutua, tehdä työtään käsillä, tutkia asioita, eli sitä, mitä korjausrakentaminen vaatii. Se vaatii todella paljon työtä, heittäytymistä ja huolellisuutta, mutta tunnelmointia myös. Se omistautuminen näkyy näissä pienoismalleissa.

Talli on saanut alkunsa korjausrakentamisesta. Pia Ilonen ja Minna Lukander perustivat toimiston Lasipalatsin restaurointihanketta varten vuonna 1995. Nyt Talli on mukana mm. Koneen Säätiön hallinnoiman Lauttasaaren kartanon restauroinnissa tieteen ja taiteen kohtaamispaikaksi ja Kaapelitehtaan ja Tanssin talon yhdistämisessä. Korjausrakentaminen on Lukanderista yksi biennaalin teeman FREESPACE monista ilmenemismuodoista:

- FREESPACE voi tarkoittaa vapaata maisematilaa tai henkistä tilaa. Jos ajatellaan maailman tilaa niin se voi viitata pakoon. Se voi olla temmellyskenttä, jossa tyhjään aletaan rakentaa tai sitä, että olemassa oleva korjataan muuksi.

Päänäyttelyyn mukaan pääseminen on merkittävä tunnustus. Tallilta kuraattorit valitsivat mukaan pilottiprojektin. Helsingin Arabianrannassa asukkaat ostivat 5 metriä korkean raakatilan, josta he muokkasivat kunkin kukkarolle ja elämäntilanteeseen sopivan kodin. Kuraattorit ovat ideasta niin innoissaan, että aikovat tuoda Irlannin asuntoministerin katsomaan installaatiota.

Suomalaiset kirjastot ihailun kohteena

-Kyllä arkkitehdit, kuraattorit ja rakentamisen alalla toimivat ihmiset vertaavat täällä omaa tekemistään ja toimintaympäristöään muihin. He arvioivat, että missä mennään, ja mitä vahvuuksia ja heikkouksia muilla on.

Helsingin keskustakirjasto Oodin suunnittelijoista Antti Nousjoesta puhe kateudesta on Venetsiassa paikallaan. Kuin sanojen todisteeksi Suomen paviljongissa ryhmä ulkomaalaisia kollegoita kumartuu tutkimaan Oodin pienoismallia. Kuuluu huokaus. Yksi ringissä avautuu. Hän kertoo vääntäneensä kolme kuukautta ehdotusta keskustakirjaston kansainväliseen arkkitehtuurikilpailuun, jonka Arkkitehtitoimisto ALA voitti.

Suomen paviljongin näyttely Mind-Building on herättänyt kateutta mm. The Guardianin, Financial Timesin ja CNN:n kirjoittajissa. Kansainvälisessä mediassa Suomea on nyt esitelty erityisen edistyksellisenä ja jopa radikaalina kirjastomaana. Kuraattori Anni Vartola on rakentanut paviljonkiin kirjastoarkkitehtuurin kehityskaaren. Se alkaa 1881 valmistuneesta Rikhardinkadun kirjastosta, joka on pohjoismaiden ensimmäinen varta vasten yleiseksi kirjastoksi suunniteltu rakennus, ja päättyy ensi joulukuussa avattavaan Oodiin. Näyttelyssä nousee esiin mieltä kohottavasti, miten pienemmilläkin paikkakunnilla Suomessa on haluttu panostaa vaikuttavaan kirjastorakennukseen.

- Suomen paviljongilla on tällä kertaa oikeasti jotain sanottavaa liittyen tähän koko Venetsian yleiseen teemaan eli vapaaseen tilaan, ALA:n Juho Grönholm sanoo.

- Päänäyttely kokonaisuutena on biennaalin vierailijoille tietenkin se osuus, joka on nähtävä. Vaikka vain todetakseen, ettei ainakaan tällä kertaa koko tapahtumassa ole oikeasti johtolankaa, Juho Grönholm arvioi.

- Kiinnostavaa tänä vuonna on ehkä jopa ilmiöiden, ajatusten ja konseptien puute ja paluu hyvin mykkään installaatio-ajatteluun suuressa osassa näyttelyä, Nousjoki summaa.

Kuitenkin nimenomaan ulkoisesti hyvin mykkä installaatio on se kohde näyttelyssä, joka herätti Antti Nousjoessa eniten ammattikateutta. Kun Aires Mateuksen veistokselliseen elementtiin työntää pään sisään, hämärässä erottuu luolamaisen tilan sisällä outoa kasvustoa. Nousjoen koko installaatio yllätti, koska työ poikkeaa portugalilaisen toimiston tyylistä. Nousjoki ennustaa Aires Mateuksesta seuraavaa arkkitehtuurin Nobelin, eli Priztker-palkinnon voittajaa.

- Valo tuli sisään poikkeuksellisen hienolla tavalla. Visuaalisesti kasvisto oli vaikuttava, tarpeeksi erikoinen. Kadehdin toimiston valtavalla itseluottamuksella tekemää omaperäistä ja tehokasta työskentelyä projektista ja vuodesta toiseen.

Sadoista esillä olevista hankkeista Juho Grönholmin kateuden kohde on sama kuin Minna Lukanderilla, Flores & Pratsin rakkaudella tehdyt pienoismallit. Samuli Woolstonissa ammattikateutta herättää Diller Scofidio + Renfon suunnittelema Columbian yliopiston tornitalo New Yorkissa. Poikkeuksellisen avoin rakennus tarjoaa mahdollisuuden seurata ulkoa päin lääketieteen opiskelijoiden elämää luentosaleissa ja kokoushuoneissa.

- Yleensä julkiset tilat mössätään alimpiin kerroksiin, mutta tässä rakennuksessa julkiset tilat nousevat kiehtovasti ylös.

Biennaalin teema viittaa Samuli Woolstonista arkkitehtien sosiaaliseen velvollisuuteen tarjota enemmän kuin mitä hanke itsessään sisältää.

- Se saattaa tarkoittaa esimerkiksi yksityisessä hankkeessa tilaa, jota saa kuka vain ilmaiseksi käyttää tai vaikka penkkiä rakennuksen ulkoseinällä.

Päänäyttelyssä hänestä kiinalaisen arkkitehtitoimiston rakennuksiin tiivistyy parhaiten sen, mitä voisi olla FREESPACE.

- DnA Desing on suunnitellut Songyangin laaksoon runollisen sarjan rakennuksia vedenkäsittelylaitoksesta esiintymispaikkaan metsässä. Kaikki tarjoavat elämyksiä ohikulkijoille, kuin varkain.

Kun vapaa tila ei ole itsestäänselvyys - ALA suosittelee tutustumaan Kiinaan, Israeliin ja Eurotopiaan

Kansallisista paviljongeista ALA:n arkkitehteja vetävät puoleensa ne maat, joissa vapaus ei ole itsestäänselvyys. Israelin paviljonki käsittelee Jerusalemin Temppelivuoren eri uskontokuntien viittä pyhää paikkaa.

- Se kertoo karun kouriintuntuvasti siitä, miten arkkitehtuuri toimii monesti nimenomaan vapauden estäjänä, mutta joskus myös rajoitettujen vapauksien mahdollistajana, Antti Nousjoki sanoo.

Esillä on Temppelivuoren historia, mutta myös nykyarkkitehdeilta 10 ehdotusta, joiden avulla voitaisiin neuvotella uudenlaisesta yhteiselosta Itkumuurin ympäristössä. Keskustelua haluaa herättää myös Belgia. Juho Grönholmia kiinnostaa, että Belgia on muuttanut kansallisen paviljonkinsa keskustelupaikaksi.

- Näyttelyyn liittyvä Eurotopia-kirja ja keskustelusarja kertovat kuvitteellisesta Euroopan kokoisesta valtiosta, sen hyvistä ja huonoista puolista. Koko paviljongin kokoinen sininen pyöreä amfiteatteri muistutti vuoden teeman liittyvän myös demokratiaan, ehkä jopa Euroopan unioniin.

Kiinan paviljonki on kahden ALA:n arkkitehdin pakko nähdä -listalla.

-Kannattaa käydä aistimassa, kuinka maailman kulttuurinen ja älyllinen painopiste on siirtymässä, Nousjoki perustelee.

Räjähdysmäisesti kaupungistuva Kiina panostaa arkkitehtuuriin. Nyt näyttelyssä pohditaan maaseudun tulevaisuutta. Woolston pitää myönteisenä, että Kiina korostaa nyt paviljongissaan maanläheisiä kiinalaisia ratkaisuja. Hänestä Kiina tuntuu löytäneen kiinalaisuutensa.

Yhtä ei kannata jättää väliin, eli Pohjoismaiden paviljonkia, joka on tänä vuonna kuvauksellinen kohde.

- Työn arvoon ei kannata ottaa kantaa sitä näkemättä, Juho Grönholm kommentoi.

- Olen kateellinen Eero Lundénille siitä, että hän on saanut käyttöönsä Pohjoismaiden paviljongin, Samuli Woolston tunnustaa.

Eero Lundén on saanut yhden Venetsian kauneimmista paviljongeista käyttöönsä

Keskellä kiihkeän näyttelyn rakentamista Australian paviljonki oli Eero Lundénille paikka, missä hän hän pistäytyi hengittelemään. Nämä kaksi paviljonkia ovat sukua toisilleen. Pohjoismaiden paviljongissa Lundén Arkkitehtien suunnittelemat muovikuplat muuttavat muotoa ja vaihtavat väriä hiilidioksiidin määrän ja lämpötilan mukaan. Australian paviljongissa kasvit puhdistavat ilmaa. Kumpikin kiinnittää huomiota siihen, että rakentaminen kuluttaa maapalloa.

- Kateutta herätti viileä, kaunis ja voimakas tilaelämys. Kun vertasin, kuinka paljon me teimme oman työmme eteen, ratkaisu tuntuu yksinkertaiselta ja eleettömältä. Australian paviljongissa esitetään konkreettisesti, miten voimakkaan kokemuksen luonto saa aikaan, ja miten suuri voimavara se on myös meille arkkitehdeille.

Australian paviljongissa korjaamisesta kertova näyttely Repair on sananmukaisesti kasvatettu Venetsiaan tuoduista siemenistä. Pohjoismaiden paviljongin näyttelyssä Another Generosity muovipallot ovat eräänlaisia arkkitehtuurin siemeniä, alkusoluja. Niiden sisällä voi kuunnella arkkitehtien ajatuksia työstään. Tavoitteena on herättää keskustelua siitä, miten rakennusten elinkaari pitäisi miettiä kokonaan uusiksi.

- Me halusimme kiinnittää huomioita arkkitehtuuriin kielenä. Miettiä, miten ihmiset kokisivat arkkitehtuurin voimakkaammin.

Australian lisäksi Lundènia puhutteli myös Uruguayn paviljonki.
- Se käsittelee vapaan tilan ja vapauden käsitettä hienosti rinnastamalla vierekkäin sijaitsevan vankila-alueen ja suljetun asuinalueen. Se herättää kysymyksen, mitä on vapaus. Ja näyttää, että se on suhteellista.

Sami Rintala arvostaa valoa ja naisten puhetta

Tämä on jo neljäs Venetsian arkkitehtuuribiennaali, johon Sami Rintala on kutsuttu osallistumaan. Kun Norjassa työskentelevä Rintala sai Dagur Eggertssonin kanssa käyttöönsä Pohjoismaiden paviljongin vuonna 2012, he jättivät ruotsalaisen Sverre Hehnin vuonna 1962 rakennetun ikonisen tilan tyhjäksi. He haastoivat kävijät pohtimaan, mitä tyhjyys merkitsee. Herättääkö se pelkoa? Onko se tavoiteltava mielentila?

Mutta biennaalin historiassa Rintala muistetaan vuodesta 2000 ja ulosteesta. Silloin Rintala ja silloinen työpari Marco Casagrade seilasivat laguuniin hylätyn proomun, johon he olivat istuttaneet tammia. Projektin nimi 60 Minute Man viittasi siihen, että uuden puisto kasvualusta oli puhdistettu siitä määrästä viemärijätettä, jonka Venetsian kaupunki tuottaa tunnissa.

Tänä vuonna Rintala Eggertsson Architectsrakensi vanhalle Forte Margheran linnoistusalueelle tilan, jota Rintala luonnehtii japanilais-intialaiseksi. Tyyli sopii Venetsiaan, joka oli silkkitien etappi. Suomalaisittain on merkittävää, että paviljonki on ensimmäinen suomalaisen suunnittelema pysyvä rakennelma Venetsiassa sitten Alvar Aallon piirtämän Suomen paviljongin, joka on vuodelta 1956.

Uusi meditatiivinen rauhoittumispaikka sijaitsee kaukana Venetsian biennaalituristien reiteiltä mantereella Mestren kaupunginosassa. Rintala kokee katsovansa biennaalin humua ulkopuolisena.

- Olen saapunut elon vaiheeseen, jossa en enää tunne kateutta. Jokainen lienee oma onnensa seppä, ja tiensä valinnut, mitä sitä ihmettelemään?

Arkkitehdit ovat hänestä keskinäisen kadehdinnan sijasta älynneet aikoja sitten olevansa samassa veneessä, arvotyhjiössä. Valta on muualla. Biennaalin tehtävä on näyttää arkkitehtuurin voima.

- Nyt on aika hankkia valtaa takaisin. Se tehdään yhdessä.

Sami Rintalasta tämän vuoden näyttelyssä näkyy, että kuraattorit opettavat arkkitehtuuria.

-Opettamisen perusajatus on jakaa tietoa, jotta seuraavasta sukupolvesta tulisi se, joka tekee asiat paremmin.

Yksittäisten projektien sijasta Rintala haluaa huomiota valolle, jonka kuraattorit ovat päästäneet esiin Arsenalen pääkäytävälle. Rintala virittyy runolliseksi:

- Corderien tila on vihdoinkin mahtava luonnonvalon siivilöityessä avointen ikkunoiden kautta. Ja joka puolella naisihmiset näyttäytyvät puhuen mekoissaan Michelangelosta, arkkitehtuurista ja elämästä yleensä - jos se ei ole kaunista niin mikä sitten? Miesten puheista en jaksa pitää niin tarkkaa lukua. Niitä on kuultu loputtomiin.