Hyppää pääsisältöön

Laine ohjasi kuin Louhimies ja Akun housuttomuus puhutti - viisi asiaa, joita ehkä et tiennyt viisikymmenluvusta

Aku Ankalla punaiset housut päällään. Kuvakaappaus aprillipilasta Aku Ankka -sivustolta.
Ankoille luvattiin laittaa housut jalkaan aprillipäivänä 1.4.2016. Kuva Aku Ankan nettisivulta. Aku Ankalla punaiset housut päällään. Kuvakaappaus aprillipilasta Aku Ankka -sivustolta. Kuva: Aku Ankka Aku Ankka,Aku Ankka,aprillipäivä (juhlapäivät)

Aku Ankalla piti olla housut, elokuvaohjaajien työmetodeista ei huudeltu, cokiksen myyntiä piti harjoitella kokonaisen viikon ja Laika-koirankin kohtalosta valehdeltiin. Viisikymmenlukuvulla asiat olivat monella tapaa toisin, listaa Lasse Lehtinen.

Teksti: Lasse Lehtinen

Aku Ankka itäpropagandaa vastassa

Neuvostoliiton varjossa sinnittelevään Suomeen tarvittiin sodan jälkeen läntistä vastapainoa. Aikakauslehti Valitut Palat alkoi ilmestyä Suomessa vuonna 1945, kun Helsingin Sanomien pääomistaja Eljas Erkko alkoi sitä kustantaa.

Lehti on suomalainen versio yhdysvaltalaisesta Reader’s Digest -lehdestä, joka edelleen ilmestyy 46 eri painoksena 18 kielellä useassa eri maassa. Lehti oli 1970-luvulla Suomen suurlevikkisin lehti parhaimmillaan 330 000 kappaleen levikillä ja yli miljoonalla lukijallaan.

Samassa hengessä lausuttiin joulun alla vuonna 1951 Suomen kaikkien aikojen suosituimman aikakauslehden syntysanat. Erkko oli ostanut myös oikeudet amerikkalaiseen sarjakuvalehteen, joka pian tunnettiin nimellä Aku Ankka. Sarjakuvastripeissä Aku seikkaili Suomessa jo 1930-luvulla.

Aluksi lehti ilmestyi kerran kuukaudessa, sitten kaksi kertaa kuukaudessa ja nykyään viikoittain. Aku Ankka on kasvanut vuosikymmenten kuluessa Suomen suosituimmaksi aikakauslehdeksi. Nykyään sen levikki on yli 320 000 kappaletta ja sillä on viikoittain 1,3 miljoonaa lukijaa.

Suomeen Aku saapui ensimmäisen kerran Mikki Hiiri -sunnuntaisarjassa Helsingin Sanomissa keväällä 1935. Samoihin aikoihin alkoivat myös Akun seikkailut Seura-lehden sivuilla. Huono-onnisen ankan nimi oli ensin Ankka Lampinen.

Latinot olivat laiskoja, arabit epäluotettavia, ja punapaitainen Karhukopla näytti symboloivan Roopen rahoja uhkaavaa kommunismia.

Ennen itse lehden julkaisemista Aku Ankka käväisi Suomessa seinätapettina. Aku-tapetti oli Suomessa myynnissä jo vuonna 1947. Muitakin Disney-hahmoja näkyi Sanduddin tapeteissa vuosia ennen kuin Aku Ankka alkoi ilmestyä Suomessa. Sandudd osti 1940-luvulla peräti kymmenen erilaisen Disney-tapetin sarjan.

Suomen kalleimmat Aku Ankka -julkaisut tunnetaan nykyään Ankka Lampinen -nimellä. Nidotut albumit ”Ruma Ankanpoikanen” ja ”Ankka Lampinen” maksavat huippukunnossa jopa 10 000 euroa. Keräilijät eivät niitä juuri lue, koska lehtiä säilytetään muoveissa kassakaapissa.

Vuoden 1978 tunnetuin Suomi-uutinen maailmalla oli ”varma tieto” Aku Ankka -lehden kieltämisestä. Tarina sai alkunsa, kun Helsingin nuorisolautakunta rahapulassa päätti lakkauttaa Aku Ankan tilaamisen kaupungin nuorisotiloihin. Asiasta keskusteltaessa oli vitsailtu myös Akun housuttomuudesta ja tämän vakiintumattomasta parisuhteesta Iinekseen.

Maailmalle levisi kulovalkean tavoin hullunhauska uutinen, jonka mukaan ankkoja pidettiin Suomessa epäsiveellisinä. Aku Ankkaa kyllä kritisoitiin 1970-luvulla, mutta ei housuttomuudesta.

Sarjakuvan asenteissa oli toivomisen varaa: latinot olivat laiskoja, arabit epäluotettavia, ja punapaitainen Karhukopla näytti symboloivan Roopen rahoja uhkaavaa kommunismia.

Kylmä sota ja coca-cola

Moni ikääntynyt suomalainen muistaa vielä nauttineensa Coca-Colaa ensimmäisen kerran olympiakesänä 1952. Se oli todellakin ensimmäinen kerta, kun suomalaisilla oli mahdollisuus maistaa tätä juomaa. Syy oli kuitenkin se, että Yhdysvaltojen olympiajoukkue tarvitsi juomansa, mutta kukaan ei sitä Suomessa vielä valmistanut.

Keväällä tuona vuonna joukko arvovaltaisia Coca-Colan Euroopan johtajia kävi tapaamassa kisojen järjestelytoimikuntaa. Juomaa oli tarjottu ensimmäisen kerran Amsterdamin kisoissa vuonna 1928. Siitä lähtien kokis on ollut olympialaisten virallinen kisajuoma.

Jonkinlainen asevelihenki johti siihen, että Sotainvalidien Veljesliitto Suomessa sai vastuun juoman jälleenmyynnin järjestämisestä kisojen aikana. Myöskin tuotto ohjattiin heille. Miksi juuri sotainvalideille?

Yksi selitys saattoi olla siinä, että Neuvostoliitto osallistui kesäolympialaisiin ensimmäisen kerran juuri Helsingissä. Kylmä sota oli Korean kriisin takia pahimmillaan ja yhdysvaltalainen juomajätti halusi muistaa nimenomaan niitä, joita Puna-armeija oli haavoittanut.

Suomeen tuotu erä valmistettiin Amsterdamissa. Peräti 720 000 pulloa, kuusi jakelukuorma-autoa, kolme jäänkuljetusautoa sekä 200 jäähdytyslaitetta lastattiin mainoskilpien, korkinavaajien ja Coca-Cola -lippalakkien mukana MS Marviciin. Juoman juhlallinen korkkaustilaisuus pidettiin laivan kannella 5. heinäkuuta olympialaisten järjestelytoimikunnalle, Sotainvalidien Veljesliiton edustajille sekä Yhdysvaltojen, Hollannin ja Ranskan lähetystöjen diplomaattikunnalle.

Laiva toimi juoman kylmävarastona koko kisojen ajan. Myyntihenkilöstö oli koulutettu tehtäväänsä viikon mittaisella kurssilla. Sotainvalidien puusepänpaja oli valmistanut 36 siirrettävää juomakojua, joita pystytettiin eri kisapaikoille. Legendaksi jäi, että Eric von Frenckell olisi juonut ensimmäisen kokispullon Suomessa. Myöhemmin kuitenkin ilmoittautui muitakin, muun muassa rakennusporukan jäseniä, joille oli jo päivää aikaisemmin kannettu tätä juomaa maistettavaksi.


Oluttuoppi maksoi tuona vuonna 40 markkaa ja Coca-Colasta pyydettiin 30 silloista markkaa.

Coca-Colaa sai ostaa erityisistä urheilijoiden majapaikkojen yhteyteen rakennetuista kojuista jo ennen kisoja. Pieniä määriä oli toimitettu myös kauppoihin. Hinnoista mainittakoon, että lihapullat maksoivat 100 markkaa, hernekeitto 50 markkaa ja maitolasin sai 15 markalla. Oluttuoppi maksoi tuona vuonna 40 markkaa ja Coca-Colasta pyydettiin 30 silloista markkaa.

Myynti ylitti kaikki odotukset. Pelkästään avajaispäivänä 19. heinäkuuta myytiin lahjoituksena saadut 70 000 pulloa kisajuomaa. Sotainvalidien Veljesliitolle myynnin järjestäminen oli taloudellisesti erittäin kannattavaa. Sopimuksessa luki, että sotainvalidien on rahoitettava kuorma- ja pakettiautojen bensiinit, öljy ja huollot sekä jäätilaukset ja henkilökunnan palkat.

Sopimuksen mukaan takaisin piti lähettää tyhjät pullot ja laatikot sekä kuljetus- ja jäähdytyskalusto. Viime mainittuja ei kuitenkaan palautettu, siitä oli epävirallisesti sovittu Coca-Colan kanssa. Niinpä kun kuorma-autot myytiin Suomen silloisilla markkinoilla, Veljesliiton saama tuotto nousi kahdeksaan miljoonaan silloiseen markkaan. Tällä rahalla rakennettiin kaksi lisäkerrosta Veljesliiton toimistorakennukseen Kasarminkatu 34:ään.

Vasta neljä vuotta kisojen jälkeen Coca-Cola ja Hartwall pääsivät sopimukseen kokiksen valmistamisesta Suomessa. Coca-Colalla oli merkitys myös suomalaisten itsetunnon nostattajana. Suomi halusi kaikin keinoin tulla tunnustetuksi länsimaana, vaikka Neuvostoliiton varjo oli kansainvälisessä katsannossa Suomen päällä pitkä ja raskas. Armi Kuuselakin tarttui kokispulloon vastavalittuna Miss Universumina.

Tuntematon sotilas oli vaarallinen sankarikuva

Tuntematon sotilas -elokuvan juliste
Tuntematon sotilas 2017 Kuva: Yle Tuntematon sotilas -elokuvan juliste Tuntematon sotilas (2017 elokuva),Väinö Linna,Edvin Laine

Väinö Linna alkoi kirjoittaa Tuntematonta sotilasta anoppilassa Kaarinassa kesällä 1953. Romaanin ensimmäinen lause oli ollut hänen mielessään jo useita vuosia. Ensimmäiset liuskat hän kirjoitti lehtiöön pihakivellä istuen, ja palattuaan kotiin Tampereelle hän jatkoi kirjoittamista kirjoituskoneella.

Linna kirjoitti työnsä ohessa arkipäivisin käsikirjoitusta keskimäärin kolme liuskaa, pyhisin kuusi. Liuskat hän kirjoitti uudelleen keskimäärin 3–4 kertaa, muutamat kymmeneenkin kertaan. Asiatietoja hän tarkisti ja täydensi sodassa olleilta veljiltään ja JR 8:n asetovereilta. Käsikirjoitustaan Linna luki silloin tällöin kaveripiirille, joiden myönteiset kommentit kannustivat ja antoivat hänelle uutta puhtia.

Linna lähetti käsikirjoituksen WSOY:lle syyskuussa 1954 ja kirjoitti saatekirjeessään: ”Nyt on kustantajan luo matkalla parikymmentä sellaista miestä, ettei heidän veroistaan joukkoa ole koskaan kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita.” Ensimmäisenä käsikirjoituksen luki kustannustoimittaja, joka antoi siitä hyvin kielteisen lausunnon. Myös kirjallinen johtaja katsoi, ettei käsikirjoitusta voinut julkaista ainakaan sellaisenaan.

Sen sijaan WSOY:n pääjohtaja Yrjö Jäntti ja hänen isänsä Jalmari Jäntti asettuivat käsikirjoitukseen tutustuttuaan varauksetta teoksen julkaisemisen kannalle. Tuntemattomasta sotilaasta otettiin varovasti vain 4 300 kappaleen ensipainos. Vielä teoksen lähtiessä markkinoille kustannusjohtaja ei uskonut sen saavuttavan kovin suurta menekkiä, koska jo aikaisempina vuosina oli ilmestynyt suuri määrä sotakirjoja eikä mikään niistä ollut saavuttanut erityisen korkeita myyntilukuja.

Elokuvan teko Edvin Laineen johdolla oli ”totaalista raatamista”, vähän samaan tapaan kuin Aku Louhimiehen ohjauksessa. Laine istui itse nojatuolissa, karjui ja komenteli ja piti joukot liikkeessä
.

Heti romaanin ilmestyttyä se haluttiin filmata. Tuottaja komensi ohjaaja Edvin Laineen Väinö Linnan luokse Tampereelle ja antoi ohjeeksi tarjota tälle 500 000 markkaa Tuntemattoman sotilaan filmausoikeuksista. Linna vaati kuitenkin miljoona markkaa eikä suostunut tinkimään vaatimuksestaan, vaikka Särkkä tuli vastaan 700 000 markan tarjouksella. Lopulta Laine teki Linnan kanssa omavaltaisesti miljoonan markan arvoisen sopimuksen.

Elokuvan teko Edvin Laineen johdolla oli ”totaalista raatamista”, vähän samaan tapaan kuin Aku Louhimiehen ohjauksessa. Laine istui itse nojatuolissa, karjui ja komenteli ja piti joukot liikkeessä. Laine vaati näyttelijöiltä paljon, mutta antoi myös kiitosta hyvistä suorituksista. Elokuvan kohtauksia kuvattiin useissa paikoissa eri puolilla Suomea kaikkiaan yhdeksän kuukauden aikana, joten niiden välillä oli joskus pitkiäkin välimatkoja.

Puolustusvoimat oli kieltäytynyt antamasta kalustoaan, sillä Neuvostoliiton kommentit itse kirjasta eivät olleet mitenkään kiittäviä.

Silloinen pääministeri Urho Kekkonen kutsuttiin katsomaan muutaman kymmenen minuutin valmista otosta filmistä, ja asia saatiin kuntoon. Rajavartiolaitos uskalsi nyt antaa kalustoa kuvauksiin. Laine ja näyttelijät tunsivat tekevänsä isänmaallista työtä. Väinö Linna itse kävi hyvin harvoin seuraamassa kuvauksia, mutta hän itse valitsi Veikko Sinisalon alikersantti Yrjö Lahtisen ikoniseen rooliin.

Televisio tuli Suomeen harrastelijavoimin

Skådespelarparet Pöysti och Ulfsson 1966.
Lasse Pöysti, Birgitta Ulfsson Skådespelarparet Pöysti och Ulfsson 1966. Kuva: Yle Lasse Pöysti,Birgitta Ulfsson

Radioinsinööriseuran syyskokouksessa vuonna 1954 oli perustettu televisiokerho, joka jakautui kuvalähetinryhmään, äänilähetinryhmään ja antenniryhmään tavoitteenaan ensimmäisen koelähetyksen toteuttaminen keväällä 1955. Televisiostudio rakennettiin Teknillisen korkeakoulun radiolaboratorion suurimpaan saliin Helsingin Albertinkadulla. Studion lattiapinta-ala oli 45 neliömetriä.

Suomen ensimmäinen televisiolähetys lähti eetteriin 24. toukokuuta 1955. Lähetystä seuraamaan kutsuttiin yli viisikymmentä henkilöä. Vastaanottimia oli viisitoista eri puolilla Helsinkiä. Virityskuvaa musiikin kera alettiin lähettää kello 16.00. Varsinainen ohjelma alkoi 16.30 Polyteknikkojen kuoron kvartetilla ja korkeakoulun rehtorin avaussanoilla. Kameroita oli yksi.

Ohjelmassa oli myös hypnoosia ja uutiskatsauksia.

Ohjelman juonsi näyttelijä Lasse Pöysti. Ruotsinkielistäkin ohjelmaa oli: taiteilijat Birgitta Ulfsson ja Nils Brandt esittivät sketsin ”Armi ja Gil” junassa. Lapsille tarjottiin nukketeatteria. Ohjelmassa oli myös hypnoosia ja uutiskatsauksia. Tunnin mittainen lähetys päättyi sääkatsaukseen ja stipendien jakoon. Lopuksi Teknillisen korkeakoulun professori hyvästeli yleisön sanomalla: "Ei vain kuulemiin vaan myös näkemiin". Lähetystä ei tallennettu.

Säännöllinen televisiotoiminta Suomessa alkoi vuonna 1956 kahdella viikoittaisella lähetyksellä. Ensimmäinen väritelevisiolähetys ilman kaapelia toteutettiin 24. toukokuuta 1960.

Maailman ensimmäinen olento avaruudessa oli koira

Hunden Lajka.
Laika, lajka Hunden Lajka. Kuva: UPPA/Photoshot All Rights Reserved/All Over Press Laika

Sputnik (venäjäksi Matkatoveri) oli neuvostoliittolainen avaruusohjelma, jolla laukaistiin useita satelliitteja avaruuteen. Suomalaiset katselivat niska kenossa yötaivaalle, jossa pieni valopiste liikkui taivaankannen poikki. Radiossa kuultiin satelliitin lähettämää ääntä, säännöllistä piipitystä.

Sputnik 1:n laukaisu 4. lokakuuta 1957 oli yllätys koko maailmalle ja etenkin yhdysvaltalaisille, jotka olivat pitäneet itseään rakettitekniikan edelläkävijänä. Yhdysvalloissa se johti suoranaiseen järkytykseen ja tarpeeseen vastata avaruuskilpailuun. Tätä varten perustettiin mm. NASA. Ohjelma ei lähettänyt ihmisiä avaruuteen, mutta eläimiä kylläkin, niiden muassa Laika-koiran, joka oli maailman ensimmäinen elävä olento avaruudessa.

Laika oli kuollut jo muutaman tunnin matkan jälkeen kuumuuteen ja stressiin.

Sputnik-ohjelmaa pidettiin suuresti onnistuneena ja se rohkaisi neuvostoliittolaisia jatkamaan muilla avaruusohjelmilla, kuten Vostok-ohjelmalla, jonka myötä avaruuteen lähetettiin myöhemmin myös ensimmäinen ihminen, kosmonautti Juri Gagarin. Myös yhdysvaltalaiset aloittivat pikaisesti Explorer-ohjelmansa.

Sputnik 2 laukaistiin 3. marraskuuta 1957. Sen mukana lähetettiin avaruuteen ensimmäinen elävä olento, sekarotuinen Laika-koira. Sputnik 2 oli neljä metriä korkea kartiomainen satelliitti, jossa oli mm. useita radiolähettimiä, telemetriajärjestelmä ja matkustamon lämpötilasäätely. Sputnik 2 kiersi maapalloa 162 päivää, jonka jälkeen se palasi ilmakehään.

Maailman ensimmäinen avaruusmatkaaja joutui matkustamaan hyvin pienessä matkustamossa, jossa oli juuri ja juuri tilaa käydä makuulle ja nousta seisomaan. Laika pyrittiin pitämään hengissä 10 vuorokautta ja sitä varten mukana oli ruokaa ja juomaa.

Vasta vuonna 2002 venäläiset paljastivat, että Laika oli kuollut jo muutaman tunnin matkan jälkeen kuumuuteen ja stressiin. Joka tapauksessa Laika antoi tutkijoille arvokasta tietoa avaruusmatkan vaikutuksesta elävään olentoon.

Kommentit
  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Koko maailman taiteen historia BBC:n uudessa suursarjassa

    Luovuuden katkeamaton ketju ulottuu vuosituhansien taakse

    Kulttuurien juurilla on BBC:n uusi yhdeksänosainen suursarja koko maailman kuvataiteen historiasta varhaisimmista luolamaalauksista nykypäivään – ja tulevaisuuteenkin. Teema tiistaisin 21.8. – 19.10.

  • Sormitietokone eli tabletti eli pädi eli tabu vaiko ehkä sittenkin lääpytin?

    Tabletista lätyskään

    Käsissäsi on pieni, kevyt tietokone ilman näppäimistöä. Millä tavalla sinä sitä kutsut? Et selvästi ainakaan sormitietokoneeksi, vaikka se nimi sille annettiin aikoinaan muun muassa Helsingin Sanomien nimikilpailussa. Etkä luultavasti myöskään surffilaudaksi kuten ruotsalaiset tekevät.

  • Professori emerita Kaisa Häkkinen toivoo, että tutkimustietoa arvostettaisiin ja hyödynnettäisiin nykyistä enemmän

    Professori Kaisa Häkkinen on nähnyt tutkijan työn muutoksen.

    Kaisa Häkkinen tunnetaan etenkin suomen ja sen sukukielten tutkijana. Kympin tytöstä kasvoi määrätietoinen tutkija, joka uransa varrella on saanut monia palkintoja ja tunnustuksia. Häkkinen on uransa aikana nähnyt tutkijan työn muutoksen, jota nykyisin leimaa kiire ja jatkuva arviointi. Eläkkeellä saa onneksi tehdä mitä huvittaa.

  • Avaruusromua: Puoli vuosisataa elektronista meditaatiota

    Mitä Salvador Dali kertoi Edgar Froeselle taiteesta?

    Berliini vuonna 1967. 23-vuotias Edgar Froese etsii sielun veljiään: kokeiluista ja musiikillisesta vapaudesta innostuneita muusikoita. Syntyy yhtye nimeltä Tangerine Dream. Edgar Froesen johtotähtenä on se, mitä Salvador Dali sanoi hänelle taiteesta: lähes kaikki on mahdollista niin kauan kuin itse uskot järkähtämättä siihen, mitä teet. Avaruusromussa selaillaan Edgar Froesen postuumisti julkaistua omaelämäkertaa Tangerine Dream: Force Majeure. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Kohta robotit eivät kaipaa ihmistä – 10 tarinaa robottien elämästä

    Robotti on enemmän kuin kone, se on kohta perheenjäsen.

    1950-luvulla haaveiltiin ajasta, jolloin robotit astuisivat ihmiskunnan palvelukseen. Robotit ovat olleet liukuhihnahommissa jo vuosikymmeniä, ja nyt ne haluavat olla perheenjäseniämme. Robotit ovat osa elämäämme - halusimme tai emme.

  • Esa-Pekka Salonen 60 vuotta Teemalla

    Juhlakonsertti suorana, arkisto-ohjelmia nuoresta maestrosta

    Kesällä 60 vuotta täyttänyttä maestro Esa-Pekka Salosta juhlitaan suorassa konserttilähetyksessä perjantaina 17.8. Lisäksi Teemalla nähdään arkisto-ohjelmia nuoremmasta Salosesta.

  • Kaikki maailman robotit - liittykää yhteen! R.U.R. -näytelmä kertoi robottien vallankumouksesta jo sata vuotta sitten!

    Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?

    Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat. Monista Blade Runnerin ja Westworldin katsojista tämä saattaa kuulostaa hyvin tutulta...

  • Kirjailija ja filosofi Torsti Lehtinen on oppinut kiitollisuuden taidon

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä.

    Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä. Hän on tehnyt kymmenien eri ammattien töitä aina merimiehestä ohjelmistosuunnittelijaksi ja päätoimittajaksi asti. Viimeiset 40 vuotta hän on elättänyt itsensä vapaana kirjailijana. Torsti Lehtisen elämä on myös vaikuttava muutostarina, jonka päähenkilö ponnistaa Kallion slummeista ja päihteiden ja rötösten maailmasta yliopistoon filosofian laitoksen opiskelijaksi ja vapaaksi tutkijaksi. Lehtisen mittavan tuotannon keskiössä ovat eksistenssin kysymykset, joita myös Lehtisen tutkima tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard pohti.

  • Kirjat ovat auttaneet minua löytämään itsestäni herkkyyttä valita oikein ja vahvistaneet kykyäni muodostaa omia mielipiteitä.

    Elämää voi käydä läpi myös lukemiensa kirjojen kautta.

    Koitin aikanaan etsiä yhtymäkohtia edesmenneeseen äitiini myös hänen kirjahyllynsä kautta, mutta tulos jäi laihaksi. Mitenköhän oma tyttäreni tulee joskus tulevaisuudessa äitinsä kirjahyllyä tarkastelemaan? Tunnistaako hän siinä jotain samaa kaarta kuin mitä minä itse olen näkevinäni omassa elämässäni nyt viidenkympin kynnyksellä? Luultavasti kaikki alkoi Hanhiemon satuaarteesta.

  • Ingmar Bergmanin taiteen ja tuotteliaisuuden salaisuudet: jatkuva ripuli, elatusvelvollisuudet ja seksi

    Harva olisi selvinnyt Bergmanin vauhdissa

    Taiteilijadokumentit keskittyvät yleensä ylläpitämään romanttista neromyyttiä ja herkuttelemaan tragedioilla. Niitä tehdään ikään kuin kukaan ei jaksaisi kuulla neron teoksista mitään. Uusi Bergman-dokumentti Yksi vuosi, yksi elämä ei tee tästä poikkeusta. Saamme tietää että useamman naisen kanssa yhtä aikaa touhuavalla elokuvaohjaajalla oli ärtynyt suoli ja paha temperamentti. Mutta resepti toimii, sillä minäkin palasin kiinnostuneena hyllyssä pölyttyneen dvd-kokoelmani kimppuun ja innostuin lukemaan kolme ja puoli kirjaa Bergmanista.

  • Avaruusromua: Musiikillista Pääomaa!

    Karl Marxin syntymästä 200 vuotta!

    Karl Marx eli ja esitti ajatuksiaan 1800-luvulla. Miksi hänestä puhutaan vielä 200 vuotta hänen syntymänsä jälkeen? Miksi nyt, kun ajat ovat muuttuneet ja maailma on toisenlainen? Eihän kaikki mennyt niin kuin Marx ajatteli. Miksi hän on yhä tieteellisen keskustelun ja kirjoitusten kohteena? Eikä Marx innosta nykyään ainoastaan tieteilijöitä, vaan myös taiteilijoita. Marxin 200-vuotisjuhlan kunniaksi on koottu tupla-albumi, jolla 28 äänitaiteilijaa ja musiikintekijää esittää musiikillisen visionsa päivänsankarista. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Sähköisiä kuvia kokeilustudiolta

    Luvassa kokeellista ja elektronista musiikkia!

    Kun 1970-luvulla kuuli radiosta sanan "kokeilustudio", oli syytä vääntää volyyminappulaa kovemmalle. Luvassa nimittäin oli jotakin, jota ei muualta juuri kuullut: kokeellista ja elektronista musiikkia. Maaperä oli otollinen. Progressiivisen rockin tekijät olivat jo ehtineet tutustuttaa yleisön uusiin musiikillisiin maisemiin. 1970-luvulla Yleisradion kokeilustudiossa syntyneet albumit Ode to Marilyn ja Reidarin sähköiset kuvat toteuttivat näitä päämääriä. Toimittajana Jukka Mikkola.