Toukokuun auringonpaiste teki Peltsin kovan vuoden neljännen haasteen suorittamisesta hikistä, mutta lähes 400 km fatbiken selässä Etelä-Suomen upeita polkuja pitkin oli elämys. Tänne pitää päästä uudestaan!
Toukokuussa oli aika toteuttaa Kovan vuoden maastopyöräilyhaaste. Paikasta ja reitistä käytiin pitkä keskustelu, sillä kevät asetti tiettyjä rajoituksia reittivalinnalle.
Päädyimme ratkaisuun, jossa lähtö olisi polkuja ja metsäreittejä pitkin Helsingistä pohjoiseen päätyen lukuisten mutkien kautta Vierumäen urheiluopistolle Tahko Pihkalan patsaan luo. Ajatuksena oli näyttää Etelä-Suomen metsien kauneus sekä maailmanluokan maastopyöräreitit, joita on myös Helsingissä pilvin pimein.
Kulkupeliksi olin valinnut kevyen fatbiken, jonka kyydissä kulkivat minun lisäksi reissun välttämättömimmät tavarat.
Lähdin Helsingin rautatieasemalta kohti Karkkilaa ja Loppia, missä ensimmäinen yö oli määrä viettää. Ensimmäiset 50 km kulkivat pääkaupunkiseutua halkovaa Reitti 2000 pitkin, joka on yhteensä 120 km pitkä ulkoilureitti.
Helsingin keskustasta ei tarvitse ajaa kuin pari kilometriä, niin pääsee metsään pois kaupungin melusta. Helsingin Keskuspuisto, joka alkaa aivan Olympiastadion kulmilta, on täynnä todella hyvää ja teknistä polkua, joita on nautinto ajaa. Tällä kertaa valitsin kuitenkin vähän helpommat polut, sillä mukana oleva tavara-arsenaali painoi kohtuullisesti.
Helsingin keskustasta ei tarvitse ajaa kuin pari kilometriä, niin pääsee metsään pois kaupungin melusta.
Päivän etappi oli kolmijakoinen. Ensimmäiset 50 km tuttua polkua ja metsäautotietä, sen jälkeen ajan säästämiseksi muutaman kymmenen kilometrin maantie siirtymä Salmen ulkoilualueelta Karkkilan kautta Iso-Melkuttimelle, josta alkoi kuvan kaunis Poronpolku. Karkkilasta sain myös ajoseuraa Halttusen Jaskasta, joka lähti näyttämään mukavimmat reitit perille yöpaikkaan. Jaskan reittineuvot olivat kyllä paikallaan, sillä Karkkilasta eteenpäin pienet metsäautotiet olivat sen verran mutkikkaita, että paikallistuntemus oli kullanarvoista.
Ensimmäiselle yöpaikalle Lopen Samoojien majalle saavuin illalla kahdeksan aikaan. Reilun 130 km jälkeen sauna ja talviturkin heitto olivat ihana juttu. Sauna tuntui erityisen hyvälle, sillä tiesin, että kaksi seuraavaa yötä olisimme ulkona.
Toinen päivä valkeni lämpimänä. Reilusti yli 20 astetta tyynessä auringossa tiesi jälleen hikistä päivää. Luvassa oli vähintään yhtä hienoja polkuja kuin edellisenä päivänänkin, sillä kakkospäivään osui valtaosa Lopen Poronpolkua, mahtava Sääksjärven kierto sekä Rajamäen EVOC maastopyöräkisan reitit jatkuen siitä pohjoiseen Seitsemän veljeksen reittiä pitkin.
Ajo sujui rennosti enkä pitänyt varsinaisesti kiirettä. Toiselle päivälle kertyi matkaa reippaat 80 km ennen kuin pääsin suunniteltuun yöpaikkaan Hyvinkäälle Kaksoislammin laavulle. Perille päästyämme huomasimme laavun olevan täynnä porukkaa. Päätimme siirtyä toisaalle, jottemme häiritsisi muita kuvauksilla ja muilla toiminnoilla. Läheinen, Hyvinkään ladun laavu ja kämpän terassi toimivat oivana yöpaikkana väsyneille raatajille.
Yö oli lämmin ja unta ei tarvinnut kauaa odottaa. Ainoa ääni, mikä yöllä kuului, oli todella voimakas linnunlaulu.
Seuraavan päivän etapille lähdin reippain mielin, sillä poikkeuksellisen kaunis ja kuuma ilma sen kuin jatkui. Jos aamulla oli jaloissa tuntunut rasitusta, meni se nopeasti ohi kun antoi jalkojen vain pyörittää eteenpäin. Ohitin Hyvinkään kauniita neulaspolkuja pitkin kohti Oittia ja Hollolla, jossa kolmas yö oli tarkoitus viettää. Oitin jälkeen oli tarjolla koko reitin toinen asfalttisiirtymä, jonka jälkeen sain jälleen nauttia teknisistä Hollolan poluista.
Tässä kohtaa tajusin, että on tulossa toinen peräkkäinen yö ilman peseytymismahdollisuuksia ja hivenen alkoi 10 tunnin umpihikisten pyöräilypäivien tulos haista kehossa. Kosteuspyyhkeet ajoivat kyllä asiaa, mutta koska illalla reitti kulki upeiden järvien rannoilla, en voinut olla kastautumatta.
Tulossa oli toinen peräkkäinen yö ilman peseytymismahdollisuuksia ja hivenen alkoi 10 tunnin umpihikisten pyöräilypäivien tulos haista kehossa.
Viimeinen yön vietin taianomaisesta paikassa Hollolan Pirunpesällä, jylhän ikivanhan kalliohalkeaman juurella. Jäljellä oli viimeinen koitos ja kumma kyllä kehossa ei tuntunut pahalta lainkaan. Yksi kiitoksen paikka on kyllä nykyaikaiset hyvät satulat sekä pyöräilyhousut, joiden kanssa hiertymiä ei helpolla pääse syntymään.
Hollolasta oli lyhyt matka Lahteen, jossa sain myös reissun ensimmäisen jäätelön. Se maistui helteisessä säässä aivan taivaalliselta.
Lahdesta matka jatkui kohti Lapakistoa, joka paljastuikin maastopyöräilyllisesti maanpäälliseksi paratiisiksi. Lapakiston polut olivat jotain todella hienoa. Niiden teknisyys, pienet yksityiskohdat ja miljöö oli jotain sellaista, mihin heräsi vahva kaipuu välittömästi. Tänne on tultava uudestaan, ja mielellään mahdollisimman nopeasti.
Lapakisto paljastui maastopyöräilyllisesti maanpäälliseksi paratiisiksi.
Loppumatka Vierumäelle oli helppoa ajoa pieniä metsäautoteitä pitkin. Vierumäellä tosin odotti ohjelmaan suunniteltu bonuslenkki, jotta saataisiin viimeisetkin mehut imettyä ulos. Vaihtoehtoina oli viiden kilometrin lyhyestä reitistä aina liki 30km ylimääräiseen polkuun.
Kello lähenteli iltayhdeksää, joten valitsin Vierumäelle tultaessa 10 km lisälenkin jo siitäkin syystä, että alkamassa oli Suomen peli Saksaa vastaan jääkiekon MM-kisoissa. Olisin voinut valita toisin, sillä Suomi kärsi kirvelevän jatkoaikatappion.
Perille Vierumäen urheiluopistolle ja maaliin Tahko Pihkalan patsaalle saavuin melko voipuneena, mutta iloisena. Mahtava reissu!
Matkaa kertyi yhteensä 395km neljään päivään. Opin paljon uusia reittejä Etelä-Suomesta, mikä on hyvä juttu tulevaisuutta ajatellen. Upeaa huomata, miten paljon polkuja löytyy aivan läheltä!
Peltsin ajoreittiin voi tutustua täällä.
