Hyppää pääsisältöön

Nettiä ikä kaikki: vinkkejä ja apuja digitaitoihin – tule mukaan!

Digitaitojen opettamista älypuhelimella ikäihmiselle.
Nettiä ikä kaikki -haastekampanjan avulla halutaan saada kaikki mukaan verkkoon. Digitaitojen opettamista älypuhelimella ikäihmiselle. Kuva: Ilmari Fabritius Nettiä ikä kaikki,vanhukset,digitalisaatio

Nettiä ikä kaikki -kampanja haastaa kaikki suomalaiset auttamaan niitä, jotka ovat vaarassa pudota digikelkasta.

Opeta vanhemmillesi, isovanhemmillesi tai vaikka naapurillesi arkea helpottava digitaito ja kirjatkaa se yhdessä kampanjan haastesivulle 13.8. alkaen. Opetuksen voit aloittaa vaikka heti Yle Oppimisen Digitreenien avulla.

Ilman verkkoa ja digitaitoja nyky-yhteiskunnassa eläminen on vaikeampaa, kalliimpaa ja yksinkertaisesti tylsempää: junalippujen ostaminen on vaikeaa, paperilaskuista joutuu maksamaan, Yle Areenan ja muut netissä julkaistavat ohjelmat jäävät näkemättä ja kuulematta.

Yle haluaa Nettiä ikä kaikki -kampanjan avulla tarjota apua digitaitojen opetteluun sekä tuoda läheisten antaman digiavun näkyväksi.

Jopa miljoonalla heikot digitaidot

Apua tarvitaan ja sitä halutaan. Vuonna 2015 julkistetussa "aikuisten Pisa-tutkimuksessa" nousi isoja huolenaiheita suomalaisten digitaidoista.

Vaikka suomalaiset olivat digitaidoiltaan toisena 24 tutkitun maan joukossa, melkein viidesosalta puuttui kokonaan perustason digitaidot - he eivät edes osanneet käyttää tietokonetta tutkimukseen osallistumiseen.

Melkein viidesosalta suomalaisilta puuttui kokonaan perustason digitaidot.― PIAACC-tutkimus, "aikuisten PISA"

Yle Uutiset laski vuoden 2018 alussa, että jopa miljoona suomalaista katselee edelleen digiloikkaa sivusta.

Digitaitojen puute koskee erityisesti iäkkkäimpiä kansalaisia. Tilastokeskuksen luvut loppuvat 89-vuotiaisiin, mutta niistä voi päätellä, että kaikista yli 75-vuotiaista yli 300 000 ihmistä ei asioi internetissä.

Apua myös halutaan, sillä Ikäteknologiakeskuksen tutkimuksen (pdf) mukaan valtaosa ikäihmisistä toivoo apua, ja nimenomaan läheisiltään.

Valtaosa ikäihmisistä toivoo apua, ja nimenomaan läheisiltään.― Ikäteknologialiiton tutkimus

Suomen-kiertue jakaa digi-iloa

Apua digitaitojen kanssa saa myös Nettiä ikä kaikki -kampanjan kirjastokiertueelta, joka pysähtyy elo-syyskuun taitteessa kymmenessä kaupungissa. Mukana kiertueella nähdään iso joukko Ylestä tuttuja kasvoja, muun muassa Anna-Liisa Tilus ja Puoli Seitsemän -ohjelman Mikko Kekäläinen.

Nettiä ikä kaikki -kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Innostuitko, autatko jo? Jos haluat mukaan kampanjaan ennen elokuuta, ota meihin yhteyttä sähköpostitse NIK@yle.fi ja kerro kiinnostuksesi!

Kommentit
  • Nettiä ikä kaikki -kampanja lähtee syksyllä kirjastokiertueelle

    Nettiä ikä kaikki -kiertue opastaa kansalaisia verkkoon.

    Nettiä ikä kaikki – iloa digistä -kiertue jalkautuu elo-syyskuussa kymmenelle paikkakunnalle ympäri Suomen. Jokaisella paikkakunnalla nähdään Ylestä tuttuja kasvoja, jotka opastavat muun muassa Yle Areenan käyttöön. Yle lähtee kiertueelle yhteistyökumppaneinien kanssa. Pidetään kaikki sukupolvet yhdessä verkossa!

  • Nettiä ikä kaikki: vinkkejä ja apuja digitaitoihin – tule mukaan!

    Opeta ikäihmiselle digitaito ja autetaan kaikki verkkoon.

    Nettiä ikä kaikki -kampanja haastaa kaikki suomalaiset auttamaan niitä, jotka ovat vaarassa pudota digikelkasta. Suomessa on jopa miljoona ihmistä, joiden digitaidoissa on parantamisen varaa. Opeta vanhemmillesi, isovanhemmillesi tai vaikka naapurillesi arkea helpottava digitaito ja kirjatkaa se yhdessä kampanjan haastesivulle 13.8. alkaen. Pidetään kaikki sukupolvet yhdessä verkossa!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Nettiä ikä kaikki