Hyppää pääsisältöön

Anthony Bourdainin viimeinen ateria

Anthony Bourdain
Anthony Bourdain Kuva: Rex Features KulttuuriCocktail

"Kokki meni kotiin, soitti muutaman puhelun ja hirtti itsensä." Näin Anthony Bourdain kirjoittaa epäonnisesta kollegastaan läpilyöntiteoksessaan Kitchen Confidential (2000). Viime perjantaina uutisoitiin, että Bourdain oli tehnyt itsemurhan hirttäytymällä 61 vuoden ikäisenä. Kitchen Confidentialissa Bourdain kuvailee kaunistelematta kokemuksistaan ravintoloiden keittiöissä. Löytyykö kirjasta vastaus siihen, miksi maailmankuulu kokki, kirjailija ja ruokaohjelmien tekijä tappoi itsensä? KulttuuriCocktail luki kirjan. Ateria alkakoon.

Alkuruoka

Anthony Bourdain kuoli Ranskassa. Siellä hän myös syntyi kulinaarisesti. Bourdain kertoo läpimurtoteoksessaan Kitchen Confidential (Mestarikokin tunnustuksia) luokkaretkestä, jolla hän oli ala-asteen neljännellä luokalla Ranskassa. Siellä hän söi elämänsä ensimmäisen ruoan, josta todella nautti: vichyssoisea.

"Sillä sanalla on vielä tänäkin päivänä – vaikka keitto on jo ruokalistani vanha väsynyt sotaratsu ja olen tehnyt sitä tuhansia kertoja – taianomainen hohde ympärillään. Muistan kaiken siitä kokemuksesta: tarjoilijan tavan kauhoa keittoa hopeakulhosta lautaselleni, pilkotun ruohosipulin rapinan hänen lusikoidessaan sitä koristeeksi, purjosipulin ja perunan täyteläisen, kermaisen maun, miellyttävän järkytykseni, hämmästykseni, kun keitto olikin kylmää. Paljon muuta en Atlantin ylityksestämme edes muista", kertoo Bourdain kirjansa alussa.

Huvittavaa kyllä, kyseinen keitto toimi myös oman kulinaarisen heräämiseni lähtölaukauksena. Voin kertoa tarkan ajan, milloin löysin tämän ruoan: aamupäivällä 2.7.1992. Näin tuolloin Tim Burtonin ohjaaman Batman – paluun, jonka leffalipun olen säilyttänyt. Yhdessä sen kohtauksessa Batmanin palvelija Alfred tarjoilee lepakkomiehelle vichyssoisea. "Sen kuuluukin olla kylmää", valistaa palvelija gastronomisesti sivistymätöntä siivekästä sankaria.

Olin 11-vuotias ja yhtä kuutamolla kuin Batman. Miten keitto voi olla kylmää? Sain vichyssoisesta niin suuren pakkomieleen, että päätin tehdä sitä itse ilman minkäänlaisia taitoja. Maku oli mielestäni erinomainen – noin sadannen yrityksen jälkeen.

Jos olisin lukenut ennen kokeilujani Bourdainia, olisin saattanut onnistua paremmin varhaisissa kokkaushaasteissani: hanki hyvä veitsi, älä ole huolimaton, olivat edesmenneen mestarikokin perusopetuksia.

Kokin tervehdys keittiöstä

Ruoka on muistoja. Kulinaaristen muistojen kuvaajana Bourdain on harvinaisen taitava. Ei ole ihme, että Kitchen Confidential teki 44-vuotiaasta kokista yhdessä yössä kuuluisan. Tyylillisesti Bourdain liikkuu proustilaisen sentimentaalisesta vichyssoise-muisteloista inhorealistiseen ja itseään säästelemättömiin kuvauksiin. Hän halusi paljastaa, kuinka raadollista elämä hienostoravintoloiden keittiöissä oikeasti on.

Bourdain aloittaa erään kirjansa kohtauksen kertomalla, miten hän valmisti eräänä aamuna täytettä toscanalaisiin kreppeihin. Hän kuvailee keittiötä ja luettelee huolellisesti raaka-aineita. Levollisen alun jälkeen tyyli muuttuu kuin iskusta, kun hänen luokseen tulee seksuaaliseen ahdisteluun ja juopotteluun taipuvainen kokki.

"Siinä paikassa päätin että nyt riitti, panisin sen kännisen sian ojennukseen. Käänsin nopeasti mutta tarkasti lihahaarukan toisin päin. Ajoitin liikkeeni saadakseni aikaan mahdollisimman hyvän iskun. Kun Luis työnsi kätensä pakaroitteni väliin, löin hänen käteensä haarukalla niin lujaa kuin pystyin ja upotin molemmat pitkät piikit syvälle hänen rystysiinsä, kunnes kuului tyydyttävä rasahdus. Luis kiljui kuin palava ahma..."

Samanlainen karuuden ja lyyrisyyden tasapainottelu oli tyypillistä myös Bourdainin tv-ohjelmissa. Kun Bourdain vieraili Suomessa, hän ei suinkaan mennyt mennyt hienoihin ravintoloihin, vaan marssi saunaan juomaan lonkeroa ja kupattavaksi. Suomi-jakson huippuhetki on käynti supisuomalaisessa kodissa Pöytäviinaa juovan äidin luona, joka valmistaa karjalanpaistia.

Bourdain onnistui luomaan jakson inhorealistisiinkin hetkiin jotain hyvin lämmintä ja sydämellistä.

Hän oli ennakkoluuloton niin ruoan kuin ihmisten suhteen. Hän katsoi uteliaasti ympärilleen eikä vain narsistisesti omaan napaansa. Suurin osa myös Kitchen Confidentialista käsittelee muita ihmisiä ja ruokaa, vähemmän kirjoittajaa itseään. Kun hän kirjoittaa itsestään, teksti on hyvin armotonta.

Luulen, että Bourdainin suosion salaisuus oli hänen ennen kaikkea hänen tapansa katsoa maailmaa.

"Luonne on tärkeämpi kuin taidot ja työkokemus. Taitoja voi opettaa. Luonnetta ihmisellä joko on tai ei ole", kirjoittaa Bourdain. Olen samaa mieltä. Luonteen voi testata myös ruoanlaitossa: pyydä sekä sitä röyhkeää että vähän arkailevaa ystävääsi tekemään sinulle sama annos. Oman kokemukseni mukaan röyhkeämpi tekee maukkaampaa ruokaa ja ottaa enemmän riskejä.

Pääruoka

Miksi Anthony Bourdain teki itsemurhan? Siinä kysymys, johon tätä kirjoittaessani ei tiedetä vastausta. Voi olla, ettei vastausta saada koskaan. Joitain vihjeitä voi löytää Kitchen Confidentialista, joka on kaiken muun lisäksi myös kuvaus kuluttavasta elämäntavasta.

Bourdain oli vuosia, ellei vuosikymmeniä, huumeongelmainen ketjupolttaja ja alkoholin suurkuluttaja, joka teki äärimmäisen stressaavia 14-tuntisia työpäiviä keittiömestarina. Joissain välissä hän on viettänyt aikaa vaimonsa kanssa, lukenut ja kirjoittanut. Tällainen tahti on tappava.

Kitchen Confidentialissa on useampi itsemurhaviittaus. On vaikeaa tietää, milloin Bourdain on tosissaan, koska hän on sangen taipuvainen dramaattisuuteen ja liioitteluun. Hän kirjoittaa useamman kerran jäävänsä jäätelörekan alle tai hyppäävänsä kuudennen kerroksen ikkunasta, jos mokaa jonkun työtehtävänsä.

Kirjassa on myös kohta, jossa hän kertoo ongelmalliseen elämäntilanteeseen päätyneestä kollegastaan: "Kokki meni kotiin, soitti muutaman puhelun ja hirtti itsensä." Kun tietää, miten Bourdainille kävi, lakoninen kuvaus kuulostaa kylmäävältä ennustukselliselta.

Bourdainin kirjasta välittyy tietynlainen haikeus. Hän tuntuu tehneen ennen Kitchen Confidentialin kirjoittamista kaikkea liikaa. "Olen vielä täällä. Ja olen hämmästynyt siitä. Joka päivä. Vaikka pelissä oli jo ajat sitten alkanut jatkoaika, minulla oli yhä muutama kortti hihassani...", kirjoittaa mestarikokki kirjan loppupuolella summatessaan siihenastista elämäänsä.

Hän suhtautuu kirjoittamiseen ja muistelemiseen haikean kriittisesti. "Kirjoittaminen on jonkinlainen maanpetos. Tapahtumat jotenkin latistuvat, kun niistä kerrotaan. Lautasellinen täydellistä bouillabaissea, se ensimmäinen elintärkeä osteri, joka kiskaistiin merestä Bassin d'Arrachonilla, molemmat ovat muistoissani arvottomampia ja vähemmän kirkkaita sen jälkeen kun olen kirjoittanut niistä -- Liikkeemme ajassa ja paikassa tuntuvat jotenkin vähäpätöisiltä verrattuina lihakeiton lihaan, sahramin, valkosipulin, kalanruotojen ja Pernod'n tuoksuun."

Tämän jälkeen hän sanoo jotain hyvin kaunista ja surumielistä: "Ihmiset hämmentävät minua. Ruoka ei hämmennä."

Allekirjoitan Bourdainin kokemuksen siitä, että ihmiset hämmentävät, ruoka ei. Kuulun niihin ihmisiin, jotka syövät lohtuunsa ja suruunsa. Koen äärimmäistä mielihyvää ja turvaa, kun saan herkutella päivän päätteeksi yksin. Pidän pahimpana painajaisenani syödä lounasta hälyisessä ja kirkkaasti valaistussa ravintolassa, jossa joudun aterioimisen ohessa keskustelemaan monien ihmisten kanssa.

Syöminen on minulle niin intiimi, rauhoittava ja tietynlaisen eläimellisyyden paljastava tapahtuma, että olen alkanut karttaa tilanteita, joissa en voi herkutella vapautuneesti. Yksin syön aina paljon isompia annoksia ja hurjemmilla makuyhdistelmillä kuin seurassa, jota en tunne riittävän hyvin.

Bourdain ei näyttänyt siltä, että hän olisi syönyt liikaa, mutta hänen asenteensa ruokaa kohtaan kieli loputtomasta ja ennakkoluulottomasta hedonismista. Pelkästään Bourdainin tapa juoda tavallista lageria näytti hänen tv-sarjoissaan äärimmäisen nautinnolliselta, pitkitetyltä erikoistapahtumalta. Ja ihmisten seurassa hän oli suvereeni, utelias ja hauska.

Tosin emme tietenkään voi tietää, mitä hän koki sisimmissään. Yksi suurimpia syntejämme on luulla.

Bourdainin itsemurha herättää loputtomasti arvauksia, miksi hän riisti henkensä. Laitan nyt itse omat luulemisen vankkurini vauhtiin Bourdainin kohtalon suhteen.

Ruokaan liittyy terveyden vaalimisen ja elinvoimaisuuden lisäksi kuolemanläheisyys. Kysymme "minkä söisit viimeisenä aterianasi?" tai "minkä raaka-aineen ottaisit mukaan autiolle saarelle?"

Nämä kysymykset pitävät leikkimielisen makuleikin lisäksi sisällään ajatuksen siitä, että syöminen on kaikista tärkein asia ihmiselämässä. Jos jotain täytyy tehdä ennen kuolemaa, niin ainakin syödä hyvin. Bourdain on muuten vastannut viimeistä ateriaa koskevaan kysymykseen eräässä tv-haastattelussa: hyvin tehtyä ja yksinkertaista sushia.

Marco Ferrerin elokuvassa Suuri Pamaus (La Grande Bouffe) neljä keski-ikäistä miestä sulkeutuu kartanoon syömään itsensä hengiltä mitä hienoimmilla ruoilla. Tunnelma on hieman samanlainen kuin Veikko Huovisen Lampaansyöjissä – sillä erotuksella, että Suuressa pamauksessa todella kuollaan ylensyöntiin ja sitä ennen myös irstaillaan paljon.

Jotain perin kiehtovaa on ajatuksessa mässäillä itsensä hengiltä. Jos ruoka kerran maistuu, miksei herkuttelisi niin perusteellisesti, että kuolee. Hedonismiin liittyy nautintojen maksimoiminen ja kynttilän polttaminen molemmista päistä. Hedonistin maailmassa voi syödä kakkua ja samaan aikaan syödä sitä vähän lisää.

Tätä ahmattimaista elämänasennettaan Bourdain kuvailee Kitchen Confidentialissa sivukaupalla: huumeita, alkoholia, kahvia ja toinen toistaan hienompia aterioita – ja päälle valtava määrä tupakkaa.

Voi olla, että ihmisistä hämmentynyt Bourdain pakeni viimeisinä aikoinaan entistä enemmän ruoan maailmaan. Mutta mitä jos syömisestäkään ei saa enää nautintoa? Mitä tehdä, jos on syönyt moneen kertaan läpi kaikki maailman ruokalajit?

Bourdain ei syönyt itseään hengiltä, vaan saattoi kokea äärimmäisen tyhjyyden tajutessaan, ettei ruoka tarjonnut hänelle enää sitä nautintoa kuin aiemmin. Ainoa turvaa ja nautintoa tuonut elementti oli kadonnut.

Kun äärimmäinen ja dramaattisuuteen taipuvainen ihminen, mitä Bourdain minun silmissäni mitä suurimmassa määrin oli, kadottaa suurimman intohimonsa, hän saattaa tehdä johtopäätökset nopeasti. "Kokki meni kotiin, soitti muutaman puhelun ja hirtti itsensä."

Jälkiruoka

Anthony Bourdain oli äijä pahimmasta päästä. Hän hehkutti haastatteluissa lihansyöntiä ja naljaili vegetaristeille. Lisäksi hänellä oli tyypillisen äijäilijän lailla vastaus kaikkeen.

Voi olla, että joskus tulevaisuudessa ihmetellään, miten olemme aikoinaan katsoneet ilman minkäänlaista kriittisyyttä televisiosta ja YouTubesta ruokaohjelmia, joissa lennetään toiselle puolelle maailmaa syömään lihaa. Ja juuri tästä yhdistelmästä Bourdain tuli tunnetuksi: hän reissasi alituiseen tv-ryhmänsä kanssa ja söi lähinnä lihaa ja mereneläviä.

Jollain oudolla tavalla kaiken ärsyttävän reteilyn lisäksi Bourdain oli hyvin rakastettava ja ihailtava. En ole aivan varma, miksi. Ehkä hän toi rakkauden lisäksi myös tragedian ruokaan.

Lasku

Kitchen Confidentialin lopussa Bourdain kirjoittaa elämästään: "Jotain on särkynyt. Jotain on kadonnut."

Jään nämä sanat luettuani epätietoisuuteen. Bourdain on tarjoillut vastauksia ja kuvailuja kaikista muista mahdollisista asioista rehevästi tarinoiden, mutta nämä lauseet jäävät auki. Hän ei vastaa kysymyksiin, mitä on kadonnut ja särkynyt – ja miksi? Voi olla, ettei hän tiennyt itsekään.

Keskustele