Hyppää pääsisältöön

Yksi lensi yli käenpesän Suomenlinnassa – vapauden puolesta, mielivaltaa vastaan

Potilaita päivähuoneessa. Kuvassa Tommi Eronen, Robin Svartström, Robert Kock ja Amira Khalifa  Kuva © Mitro Härkönen
Potilaita päivähuoneessa. Kuvassa Tommi Eronen, Robin Svartström, Robert Kock ja Amira Khalifa Kuva © Mitro Härkönen Kuva: © Mitro Härkönen Yksi lensi yli käenpesän,Ryhmäteatteri

Teatteriretki Hyvän Omantunnon linnakkeeseen on kesäperinne, jota en jätä väliin. Ryhmäteatterin tulkinta Yksi lensi yli käenpesän -klassikosta puhuttelee ja naurattaa.

Ryhmäteatterin tämänvuotinen valinta poikkeaa tyypillisimmästä kesäteatteriohjelmistosta edukseen. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi haluaisin kesällä teatterilta jotain höttöisempää kuin talvella?

Juha Kukkosen ohjaama Yksi lensi yli käenpesän on kyllä hauska, mutta ei totisesti kepeä. Se on painava, ja ahdistavakin se on.

Esityksen jälkeen matkalla lauttarantaan ihmiset keskustelevat kiivaasti, joku kuivaa vielä kyyneleitä silmistään. Selvästi esitys on pannut tunteet ja ajatukset liikkeelle.

Selvästi esitys on pannut tunteet ja ajatukset liikkeelle.

Ken Kesey kirjoitti mielisairaalakuvauksensa vuonna 1962, Milos Formanin elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1975. Ryhmäteatterin tulkinta sijoittuu alkuteokselle uskollisesti noihin vuosiin – ehkä turhankin uskollisesti, mietin välillä katsomossa.

Hoitaja Ratchedia näyttelee Minna Suuronen.
Minna Suurosen hoitaja Ratched vetää potilaiden yhteisöterapiaa. Hoitaja Ratchedia näyttelee Minna Suuronen. Kuva: Mitro Härkönen Yksi lensi yli käenpesän,Ryhmäteatteri

Kaivoin uteliaisuuttani esiin Helsingin Sanomien kritiikin maaliskuulta 1975. Kriitikko Paula Talaskivi nimeää elokuvan ”farssitragediaksi”. Määre sopii hyvin kuvaamaan myös Ryhmäteatterin esitystä.

Ote Talaskiven eloisasta kritiikistä 43 vuoden takaa kertokoon puolestani, mistä tarinassa on kyse:

Yksi lensi yli käenpesän on ”todella ihmeellinen ja häikäisevä yhdistelmä tragediaa ja farssia, lähimain naturalistista sairaalan arkipäivää, lähihavaintoa potilaiden yksityispulmista ja kohtaloista sekä välillä niitä villejä pienten ilon hetkiä, joihin katsoja yhtyy pian kaikella innolla. Niin myös vastustamaan Ratchedia, ystävystymään liikuttavan lujamielen, Ison Päällikön kanssa sekä hiukan hämmentyneenä ihastelemaan ja ihmettelemään elokuvan erikoista vapaustaistelijaa, McMurphy-Nicholsonia...”

Amira Khalifa näyttelee potilas Scanionia. Meneillään on yhteisöterapia.
McMurphyn saapuminen rikkoo sairaalan ankaran ja nauruttoman kurin. Amira Khalifa on potilas Scanion. Amira Khalifa näyttelee potilas Scanionia. Meneillään on yhteisöterapia. Kuva: Mitro Härkönen Yksi lensi yli käenpesän,Ryhmäteatteri

Ryhmäteatterin tulkinnan alkupuoli on jotenkin odotteleva, kertomus käynnistyy hitaanlaisesti. Mutta vauhtiin päästyään esitys toimii. Varsinkin jälkimmäisellä puoliajalla kierrokset kasvavat. Vatsaa kivistää katsomossa, kun McMurphy rientää kohti tuhoaan.

Itselleni parhaiten toimi silti nimenomaan esityksen huumori. Dialogi ja näyttelijät ovat teräviä ja välillä hullujen koville kierroksille yltyvä ”villi ilo” – kortinpeluu, juopottelu, koripalloilu – saa katsomon tyrskähtelemään naurusta. (Saanen sanoa hullu, sillä sitä sanaa kaikki näyttämölläkin käyttävät.)

Vatsaa kivistää katsomossa, kun McMurphy rientää kohti tuhoaan.

Robin Svartströmin Randle McMurphy on anarkistinen, leikkisä, oikeamielinen hulivili. Minna Suurosen hoitaja Ratched vaikuttaa oikeastaan kaikessa kovuudessaan epävarmalta valtansa ja työnsä oikeutuksesta, hän ikään kuin todistelee itselleenkin tekevänsä kaiken potilaidensa parhaaksi.

Hullujenhuoneen Ratchedia ja elämää pelkääviä asukkaita näyttelevät Robert Kock, Tiia Louste, Amira Khalifa, Mikko Penttilä, Tommi Eronen, Wanda Dubiel ja Samuli Niittymäki. Farssia ja tragediaa irtoaa heistä kaikista.

Potilaat korttia pelaamassa. Kuvassa Samuli Niittymäki, Robin Svartström ja Tommi Eronen.
Uhkapeli on mielisairaalassa kielletty. Sääntöjä rikkomassa Billy Bibbit (Samuli Niittymäki), McMurphy (Robin Svartström) ja Martini (Tommi Eronen). Potilaat korttia pelaamassa. Kuvassa Samuli Niittymäki, Robin Svartström ja Tommi Eronen. Kuva: Mitro Härkönen Yksi lensi yli käenpesän,Ryhmäteatteri

Jyhkeiden muurien keskelle rakennettu lavastus tuntuu vähän pieneltä, semminkin kun näyttämökuva on koko ajan sama: mielisairaalan päivähuoneen ulkopuolelle ei mennä. Sama ylöspano olisi vaivatta siirrettävissä identtisenä sisätiloihin. Esitys ei tarjoa visuaalisia ihmeitä tai satumaisia näkyjä useimpien aiempien kesien esitysten tapaan. Äänisuunnittelu on hienovaraista: miten piinaava loisteputkien tikitys voikaan olla!

Yksi lensi yli käenpesän luottaa tarinaan ja näyttelijöihin.

Kelpaa niihin luottaakin – vaikka jonkinlaista teatterillista irtiottoa tai irrottelua olisin ehkä itse esitykseen kaivannut.

Yksi lensi yli käenpesän luottaa tarinaan ja näyttelijöihin.
Potilaat katsovat baseballia vaikka televisio on pois päältä hoitaja Ratchedin käskystä.
Hoitaja Ratched kieltää baseballin katsomisen mutta McMurphy pistää mielikuvituksen mielivaltaa vastaan. Potilaat katsovat baseballia vaikka televisio on pois päältä hoitaja Ratchedin käskystä. Kuva: Mitro Härkönen Yksi lensi yli käenpesän,Ryhmäteatteri

Oma kokemukseni Formanin klassikkoelokuvasta on vuosikymmenten takaa, enkä ole aiemmin nähnyt teosta näyttämöllä. Näinköhän elokuvan elokuva-arkistossa lukiovuosina? Joka tapauksessa olen nähnyt sen vain kerran. Kirkkaimmin huomaan muistavani elokuvasta sen hetken, kun Päällikkö karkaa ikkunasta ulos vapauteen. Hetki sykähdyttää nytkin, kun nujerrettu mies nousee vastarintaan ja uskaltaa viimein ottaa elämänsä omiin, järkälemäisen vahvoihin käsiinsä.

Mutta mistä esitys sitten kertoo vuonna 2018?

Kuka on hullu, kuka terve, ja kuka sen voi päättää?

Seuralaiseni kanssa käymme esityksen jälkeen läpi mielleyhtymiämme: keskustelu siirtyilee konservatismin noususta Irlannin aborttiäänestykseen ja demokratian alasajoon monissa maissa, apaattisiksi lääkityistä vanhuksista medikalisaatioon ja mielisairaaloiden nykytilanteesen. Pienellä kaivelulla selviää, että esimerkiksi sähköhoidot ovat lisääntyneet, vaikka perusteellista tutkimusta pitkäaikaisista vaikutuksista ei ilmeisesti ole. Lobotomioita ei sentään ole Suomessa tehty sitten elokuvan valmistumisen, vuoden 1975.

Sitäkin Ryhmäteatterin esitys kysyy: kuka on hullu, kuka terve, ja kuka sen voi päättää?

Vapauden puolustaminen mielivaltaa, pakkovaltaa vastaan on taistelu, joka ei taida loppua koskaan.

Mielisairaalan potilaan juhlivat. Kuvassa Wanda Dubiel ja Robin Svartström.
Kohtalokkaat juhlat. Etualalla bailavat Candy Starr (Wanda Dubiel) ja Mc Murphy (Robin Svartström). Mielisairaalan potilaan juhlivat. Kuvassa Wanda Dubiel ja Robin Svartström. Kuva: Mitro Härkönen Ryhmäteatteri,Yksi lensi yli käenpesän

Ryhmäteatteri: Yksi lensi yli käenpesän. Ensi-ilta Suomenlinnassa 8.6.2018.
Ken Keseyn romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Dale Wasserman.
Suomennos Sami Parkkinen. Ohjaus Juha Kukkonen. Lavastus Janne Siltavuori. Valosuunnittelu Ville Mäkelä. Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen. Pukusuunnittelu Ninja Pasanen.
Maskeeraussuunnittelu Ari Haapaniemi. Rooleissa Robin Svartström, Minna Suuronen, Robert Kock, Wanda Dubiel, Tommi Eronen, Amira Khalifa, Tiia Louste, Samuli Niittymäki, Mikko Penttilä, Alex Anton (TeaK) ja Jutta Järvinen (TeaK).

Aivojen sähköhoito on mainettaan parempi

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Kohti uusia seikkailuja!

    Aitoja ääniä uuden musiikin kunniakkaasta historiasta.

    Darmstadt on pieni kaupunki eteläisessä Saksassa, Hessenin osavaltiossa, lähellä Frankfurt am Mainia. Kaupunki kärsi pahoin toisen maailmansodan aikaisista pommituksista, mutta jo niinkin pian kuin kesällä 1946 kaupunkiin kokoonnuttiin kuuntelemaan outoa puhetta ja uutta musiikkia. Berliiniläinen äänitaiteilija ja säveltäjä Hanno Leichtmann on päässyt penkomaan Darmstadtin kesäkurssien ääniarkistoa ja sen mukana kantautuu korviimme aitoja ääniä uuden musiikin kunniakkaasta historiasta. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Miksi robotti ei voi ymmärtää taidetta?

    Tahto, pyrkimys ja motivaatio erottavat ihmisen koneesta.

    Tekoäly, vaikka kuinka kyvykäs ja oppivainen, on kuitenkin pelkkä ohjelmistoalgoritmi. Neuroverkon algoritmit osaavat tunnistaa informaatiota, luokitella ja järjestää sitä. Niiden on mahdotonta ymmärtää merkityksiä inhimillisellä tavalla. Koska ihmisaivojen toimintaa ei vielä täysin ymmärretä, on selvää ettei sitä voi täysin jäljitelläkään.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Suomen kansallisklassikko Tuntematon sotilas kasvaa näyttäväksi tv-sarjaksi Ylen kanavilla

    Viisiosainen sarja sisältää uutta materiaalia.

    Yle julkaisee ensimmäisenä TV1:ssä ja Yle Areenassa viisiosaisen Tuntematon sotilas -sarjan. Väinö Linnan kansallisklassikoksi muodostuneesta teoksesta kuvattu sarja alkaa TV1:n Kotikatsomossa sunnuntaina 30.12. kello 21.05. Loput neljä jaksoa nähdään tammikuussa sunnuntai-iltaisin kello 21.05. Kaikki viisi osaa julkaistaan kerralla katalogina Yle Areenassa 30.12. Tv-sarja laajentaa lokakuussa 2017 ensi-iltansa saaneen Tuntematon sotilas -elokuvan tarinaa.

  • Lista asioista, joita vihaan nykyajassa

    Asioita, joita vihaan nykyajassa

    Joulun alla ihmiset ovat pahalla päällä. Tähän syynä on koko vuoden patoutunut vitutus. Jos haluat helpottaa oloasi ennen jouluaattoa, laadi lista, johon keräät vihaamiasi asioita. Sen tarkoitus ei ole olla ratkaisukeskeinen. Listan ainoa tehtävä on saada olla vihainen. KulttuuriCocktailin Tuomas Karemo laati malliksi oman listansa.

  • Näkymättömästä säestäjästä tuli arvostettu pianopedagogi ja rakastettu musiikkijulkkis

    Meri Louhos kertoo elämästään laajassa artikkelisarjassa.

    Nuoruudessaan Meri Louhos, 91, oli näkymätön pianisti, säestäjä ja improvisoija, jonka nimeä ei aina edes mainittu. Meristä tuli sekä pianotaiteilija, arvostettu pianopedagogi että rakastettu radioääni ja tv-juontaja. Laajassa artikkelisarjassa Meri muistelee pitkää elämäänsä, josta ei seikkailuja puutu.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri