Hyppää pääsisältöön

Haudan partaalta kotimaisen sarjakuvan kärkeen

Leo Kuikka on nykysarjakuvan tuntematon mestari
Leo Kuikka on nykysarjakuvan tuntematon mestari Kuva: Erik Vierkens/Yle sarjakuvat

Taiteilijanimi Leo Kuikka työstää Lappeenrannassa Suomen nihilistisimpiä ja synkimpiä sarjakuvia sysimustalla huumorilla siveltynä. Aviorikoksia, masennusta, lähiöahdistusta - sekä kung-fua! Kummallista kyllä Kuikan sarjakuvien lukemisesta tulee hyvä ja valaistunut mieli!

Nykyään haudankaivajana elantonsa hankkiva Leo Kuikka on vaatimaton mestari. Hän on tehnyt sarjakuvia jo vuosikymmeniä, mutta suuri läpimurto saattaa olla vasta nyt käsillä. Kuikka on julkaissut pääasiassa omakustanteita sekä pienkustantamon kautta Alhaiset taajuudet -albumin, joka syntyi masennuskauden aikana.

Katso mitä Leo Kuikka kertoo sarjakuvasta:

Nyt Kuikka on aloittanut yhteistyön maan kärkinimiin lukeutuvan Matti Hagelbergin (Läskimooses, Silvia Regina) kanssa. Yhteistyönä syntyvä jatkosarja Tappavat kädet punoo yhteen kuikkamaista painostavaa arkielämän kuvausta, kungfu-seikkailua sekä Hagelbergin Läskimooseksen scifi-tarinauniversumiin kuuluvia elementtejä.

Leo Kuikka on yksi Sarjakuvaelämää -dokumenttisarjan päähenkilöistä. Sarja esitetään tiistaisin Yle Teemalla 12.6.2018.

KUIKKA JA HAGELBERG SARJAKUVAELÄMÄÄ -DOKUMENTISSA:

TÄÄLLÄ LISÄÄ SARJAKUVAVIDEOITA!

TÄÄLLÄ LISÄÄ ARTIKKELEITA SUOMALAISESTA NYKYSARJAKUVASTA:

Hanneriina Moisseinen piirtää järven rannalla
Hanneriina Moisseinen piirtää järven rannalla Kuva: Erik Vierkens/Yle Hanneriina Moisseinen
Ville Pirinen piirtää Yhesti yhes paikas -sarjakuvaa.
Ville Pirinen piirtää Yhesti yhes paikas -sarjakuvaa. Kuva: Erik Vierkens/Yle Ville Pirinen
Emmi Valveen sarjakuvaromaani Armo.
Emmi Valveen sarjakuvaromaani Armo. Kuva: Emmi Valve/Asema Emmi Valve
Matti Hagelberg piirtää Läskimooses-sarjakuvaa
Matti Hagelberg piirtää Läskimooses-sarjakuvaa Kuva: Erik Vierkens/Yle Matti Hagelberg
Tiitu Takalo tekee Memento mori -sarjakuvaa
Tiitu Takalo tekee Memento mori -sarjakuvaa Kuva: Erik Vierkens/Yle Tiitu Takalo
Marko Turunen on ADHD-Sheikin tekijä.
Marko Turunen on ADHD-Sheikin tekijä. Kuva: Marko Turunen/Zum teufel Marko Turunen

TÄÄLLÄ LISÄÄ SARJAKUVAVIDEOITA!

Keskustele