Hyppää pääsisältöön

Lepoloma ei olekaan paras vaihtoehto? Tutkijan viisi lomavinkkiä: "Aktiivisuus palauttaa paremmin kuin löhöily"

Perhe seisoo hiekkadyynin päällä ja hyppää ilmaan.
Perhe seisoo hiekkadyynin päällä ja hyppää ilmaan. Kuva: Unsplash Akuutti,kesäloma,perhe

Loma riippumatossa pötkötellen voi kuulostaa houkuttelevalta, mutta palautumisen kannalta se ei ole paras ratkaisu. Lomalla kannattaa olla aktiivinen ja tehdä itselle mieluisia asioita. Jopa rankka urheilusuoritus voi olla palauttavampaa kuin sohvaperunana makaaminen, lupaa Työterveyslaitoksen erikoistutkija Satu Pakarinen.

– Siltä tosiaan näyttää, että aktiivinen lomailu palauttaa paljon paremmin kuin pelkkä löhöily. Tutkimusten mukaan jopa 4–7 päivänkin lomat on koettu palauttaviksi, mikäli lomailija on ollut aktiivinen ja päässyt tekemään niitä asioita, joista nauttii, tutkija Satu Pakarinen sanoo.

Kyse on nimenomaan vapaaehtoisesta ja mielihyvää tuottavasta tekemisestä. Palaudumme parhaiten esimerkiksi lenkkipolulla tai rakkaan musiikkiharrastuksen parissa kuin pötkötellen jalat kohti taivasta.

– Toki sohvalla olokin voi olla ihan kivaa ja tuottaa mielihyvää, mutta tuskin kovin moni muistelee selällään vietettyä aikaa elämänsä parhaimpana hetkenä. Ennemminkin ne vapaa-ajalla mielihyvää tuottavat asiat liittyvät esimerkiksi harrastuksiin ja onnistumisen kokemuksiin.

Näin vietät palauttavan loman

  1. Ole aktiivinen! Aktiivisuus palauttaa paremmin kuin pelkkä löhöily.
  2. Kuuntele itseäsi ja tee itselle mieluisia asioita.
  3. Joka paikkaan ei tarvitse ehtiä. Älä sano kaikkeen kyllä.
  4. Jätä tilaa spontaaniudelle. Varmista, että lomakalenterissasi on päiviä, joihin et ole suunnitellut yhtään mitään.
  5. Elämää on myös loman jälkeen. Suunnittele kivaa tekemistä myös syksyyn.
"Kaikkeen ei kannata sanoa kyllä."

Terve itsekkyys lomaillessa on pelkkää plussaa. Kaikkeen ei kannata sanoa kyllä.

– Kiireen keskellä on helppo luvata omasta lomasta siivu isotädin luona kyläilyyn, sopia muuttoavusta kavereiden kanssa ja mennä sukulaisten tilalle potunnostotalkoisiin. Pyyntöihin on helppo vastata myöntävästi, kun lomakalenteri näyttää vielä tyhjältä. Mutta mitä lähemmäs tapahtumat tulevat, sitä helpommin huomaamme kasaantuneet menot, jotka tuntuvatkin yhtäkkiä pelkiltä rajoitteilta, Satu Pakarinen muistuttaa.

Pöydällä kahvikuppi ja iso paperi, missä lukee "Tänään - ei mitään suunnitelmia"
Pöydällä kahvikuppi ja iso paperi, missä lukee "Tänään - ei mitään suunnitelmia" Kuva: Unsplash Akuutti,loma,kesäloma,Kalenteri

Sen sijaan, että lupautuu kyläilemään jokaisen sukulaisen mökillä, on parempi miettiä lomaa oman hyvinvoinnin kannalta. Koko lomaa ei kannata suunnitella muiden aikataulujen ja toiveiden mukaan.

Lomapäiviin kannattaa jättää myös tyhjää tilaa ja vapaus tehdä asioita hetken mielijohteesta. Liialliset odotukset kannattaa unohtaa ja suojella itseään suurten pettymysten riskiltä. Jos odotukset ihanasta ja rentouttavasta lomasta ovat tapissaan, voi jokainen vesisadepäivä ja perheen kesken kinastelu tuntua katastrofilta.

– Silloin pienetkin vastoinkäymiset kasvavat suuriksi pettymyksiksi, eikä loma tunnu enää palauttavalta, Pakarinen huomauttaa.

Perheloma – kivaa, mutta myös kuormittavaa

Farkkuja kuivumassa pyykkinarulla.
Farkkuja kuivumassa pyykkinarulla. Kuva: Unsplash Akuutti,Pyykkinaru,farkut,kesä

Perheen yhteinen aika ja loma on ihana juttu. Vihdoinkin kenelläkään ei ole kiire minnekään. Mutta pelkkää palautumista perhelomailu ei aina ole. Kun koko perhe on viikkotolkulla yhdessä yötä päivää, pyykkikone laulaa ja ruokaa on tehtävä, voi loma tuntua aika ajoin jopa kuormittavalta. Moni vanhempi kaipaa lomalla myös yksinoloa.

– Se on ihan luonnollista. Ehdottomasti suosittelen järjestämään lapsiperheiden lomaviikkoihin myös hetkiä, jolloin vanhemmat pääsevät omien harrastustensa pariin, Satu Pakarinen sanoo.

– Useissa perheissä vanhemmat ovat eri aikaa lomalla käytännön järjestelyjen takia. Varsinkin silloin vanhemmille kannattaa järjestää mahdollisuuksien mukaan myös kunnon lomapäiviä lastenhoidon vastapainoksi. Se on samalla sijoitus yhteiseen aikaan. Kun on saanut olla vähän aikaa itsekseen ja levätä, jaksaa arkirumbaa taas paremmin.

Varastoon lomailu ei onnistu – loman palauttava vaikutus katoaa jo parissa viikossa

Tutkimustulokset loman palauttavien hyvinvointivaikutusten kestosta ovat hämmentäviä. Vaikka loma olisi kestänyt miten pitkään tahansa, alkavat positiiviset vaikutukset hiipua jo pari viikkoa töihin paluun jälkeen.

– Tällaiset tutkimustulokset ovat todella hyvä syy jaksottaa lomia pitkin vuotta. Varastoon lomailu ei onnistu. Tulos on sama, olitpa lomaillut seitsemän tai kolme viikkoa, Työterveyslaitoksen erikoistutkija, psykologian tohtori Satu Pakarinen kertoo.

– Ideaalitilanteessa jokaisella olisi vuodessa yksi pidempi loma, jolloin jää riittävästi aikaa täysipainoiseen lomasta nauttimiseen. Tämän lisäksi kannattaa järjestää useita lyhyempiä lomajaksoja ympäri vuotta mahdollisuuksien mukaan, Pakarinen jatkaa.

“Syksyyn kannattaa miettiä valmiiksi jotain mukavaa tekemistä.”
Oransseja puunlehtiä sinistä taivasta vasten.
Oransseja puunlehtiä sinistä taivasta vasten. Kuva: Unsplash Akuutti,ruska,syksy

Ihminen kestää muutamien viikkojen, jopa kuukausien stressiä hyvin ilman vakavia terveysongelmia, jos kiireisestä työstä pääsee eroon aika ajoin ja työpäivästä palautuminen onnistuu vapaa-ajalla. Siksi hengähdystauot ja arjen mielekkyys ovat tärkeässä roolissa.

– Esimerkiksi syksyyn kannattaa ehdottomasti miettiä valmiiksi jotain mukavaa tekemistä. Rakentaa arkeaan niin, että siellä on hengähdyshetkiä. Ottaa syksyyn vaikkapa muutama lomapäivä ja viettää pitkä viikonloppu ilman työrutiineja. Silloin kesäloman loppuminen ei tunnu niin lopulliselta ja työpäivistä palautuminen toteutuu.

Satu Pakarinen on Työterveyslaitoksen erikoistutkija ja psykologian tohtori. Lomillaan kolmen lapsen äiti haluaa irrottautua kotitöistä edes hetkeksi lomareissulla. Kotona lomailussa parasta on puutarhatyöt, lenkkeily ja ystävien tapaaminen. Työstään nauttiva Pakarinen pitää vuodessa yhden pidemmän loman ja lyhyempiä lomapätkiä siellä täällä. Koululaisten lomat määrittävät paljolti lomien ajankohtia, mutta Pakarinen vannoo myös pidempien viikonloppujen nimeen.

Loma tulee, oletko valmis?
Tuhat meiliä perattavana, ikkunat pestävänä, rantakunto hankittavana? Tuhat rautaa tulessa ja koko maailma valmiiksi lomaa varten! Loma ja stressi kulkevat harmillisen usein käsi kädessä.