Hyppää pääsisältöön

”Sukulaiset tapasivat 79 vuoden jälkeen” – suomalainen yhden miehen etsintätoimisto jäljittää lähihistoriaan kadonneita – kaukaisimmat löytyivät Argentiinasta asti

Timo Laakso etsii kadonneita sukulaisia työkseen.
Timo Laakso etsii kadonneita sukulaisia työkseen. Kuva: Yle, Ghadi Boustani MOT,Timo Laakso

Timo Laakso etsii työkseen kadonneita lähinnä Suomesta ja Venäjältä. Tuhannet ovat saaneet häneltä apua viime 30 vuoden aikana. Helsingin Vuosaaressa asuva Laakso on tunnetumpi Venäjällä kuin Suomessa.

Timo Laaksolla on yhden miehen etsintätoimisto, joka on hänen kotinsa olohuoneen nurkassa. Toimiston työmaa on valtava: entinen Neuvostoliitto.

– Olen tehnyt sukututkimuksia vuodesta 1976 – eli pienestä pojasta lähtien. Tuolloin en vielä tiennyt arkistojen olemassaolosta yhtikäs mitään. Ensimmäiset sukutaulut hahmottelin kymmenvuotiaana ilman kirkonkirjoja heti sen jälkeen, kun olin oppinut piirtämään.

Sukupotretti 1900-luvun alkupuolelta.
Sukupotretti 1900-luvun alkupuolelta. Kuva: Karjalan tasavallan kansallismuseo, Petroskoi suku,perhe,valokuvat,MOT

Oma isoäiti oli evakko

Laakson isoäiti oli Karjalan evakkoja Kannakselta. Mummon puheet suvun värikkäistä vaiheista tekivät pikkupoikaan lähtemättömän vaikutuksen.

– Kolmekymmentä vuotta olen etsinyt ihmisten kadonneita sukulaisia lähinnä Suomesta ja entisestä Neuvostoliitosta. Viime vuosina olen laajentanut reviiriäni myös Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan – ja tietysti Ruotsiin sekä muihin Pohjoismaihin. Kuinka monta olen yrittänyt jäljittää – sitä en ole edes laskenut, mutta kolme tuhatta kadonnutta olen löytänyt.

Kadonneiden etsijä Timo Laakso kotonaan mappihyllyn luona.
Kadonneiden etsijä Timo Laakso kotonaan mappihyllyn luona. Kuva: Yle, Ghadi Boustani MOT,kansio,Timo Laakso

Harrastus muuttui työksi

Aluksi kadonneiden etsiminen oli Timo Laaksolle vain harrastus. Hän työskenteli luottotieto- ja perintäalalla. Ensimmäisen etsintäkeikkansa Laakso teki vuonna 1987. Neuvostoliitto oli tuolloin vielä voimissaan.

– Sain käsiini Pelastusarmeijan Sotahuuto-lehden. Siellä oli etsintäpalsta. Palstalle alkoi vuosina 1987-1988 tulla tiedusteluja salaperäisestä ja suljetusta Neuvostoliitosta, kun venäläiset etsivät Suomeen kadonneita sukulaisiaan. Otin yhteyttä Pelastusarmeijaan. Totesin, että sukututkimuksia tehneenä voin auttaa eikä maksa mitään. Muutaman unohtumattoman keikan tein silloin alkuaikoina Pelastusarmeijalle. Siinä oli tietty jännitysmomentti, kun ei ollut vielä minkäänlaisia rutiineja.

Pelastusarmeijan Sotahuuto-lehden palsta jossa etsitään kadonneita sukulaisia.
Pelastusarmeijan Sotahuuto-lehden palsta jossa etsitään kadonneita sukulaisia. Kuva: Pelastusarmeija keskustelupalstat,Pelastusarmeija,MOT

Vähitellen kadonneiden etsimisestä on muotoutunut Laaksolle ammatti. Hän pyörittää 2011 perustettua, kadonneiden etsintään erikoistunutta Finnpoisk-nimistä yritystä.

– Tämä homma on kuitenkin loppujen lopuksi enemmän elämäntapa kuin bisnes.

Liikkeellä on oikeaa ja väärää tietoa, huhuja ja otaksumia.

Laakson mukaan kyse on eräänlaisesta salapoliisityöstä, jossa näkee inhimillisen elämän koko kirjon.

– Tämä on pienten tiedon murusten keräämistä ja yhdistelyä, ja samalla tietysti myös tietojen oikeellisuuden analysointia, koska liikkeellä on oikeaa ja väärää tietoa, huhuja ja otaksumia. Hyvä venäjänkielen taito on ehdoton edellytys työn menestyksekkäälle hoitamiselle. Kun saan tarvittavat lähtötiedot, pystyn heti mielessäni arvioimaan, mitä lisäinformaatiota tarvitaan. Tarina sulautuu samoin tein historialliseen kontekstiin päässäni.

Etsintää molemmin puolin rajaa

Timo Laakson mukaan molemmin puolin itärajaa on liikuttu ja kadottu – ja paljon.

– Olen vuosien saatossa etsinyt kuolansuomalaisia, siperiansuomalaisia, puukkojunkkareiden jälkeläisiä Venäjällä, tsaarin aikana Venäjälle menneiden jälkeläisiä, loikkareita ja vuoden 1918 punapakolaisia. Inkeriläisiä, jotka on palautettu Neuvostoliittoon 1944-1945. Venäjältä tulee tiedusteluja Suomeen vallankumouksen jaloista paenneista emigranteista, sekä suomalaisista, karjalaisista että ihan täysin venäläisistä. Tai sitten loikkareiden jälkeläiset etsivät Suomeen jääneitä sukulaisiaan.

– Ihmisten kirjo on ollut sanalla sanoen valtava.

Evakkomatkalaisia valokuvassa.
Evakkomatkalaisia valokuvassa. Kuva: Karjalan tasavallan kansallismuseo, Petroskoi MOT

Kadonneita löytynyt Argentiinasta saakka

Yli 60 000 inkeriläisen vastaanotto ja palautus vuosina 1942-1944 jätti jälkeensä lukuisia kadonneita. Osa inkeriläisistä pakeni sodan jälkeen Ruotsiin ja sieltä edelleen Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.

– Kaukaisimmat inkeriläiset olen löytänyt Argentiinasta.

1990-luvun alussa inkeriläiset saivat luvan muuttaa takaisin Suomeen. Osa suvusta saattoi tällöin jäädä rajan taakse, ja perheet hajosivat.

– Nyt sukulaiset, tuttavat ja entiset naapurit etsivät toisiaan.

Puutaloja Venäjällä rajan tuntumassa.
Puutaloja Venäjällä rajan tuntumassa. Kuva: Yle, Ghadi Boustani puurakennukset,MOT,puutalo,talot

Tähän on osaltaan vaikuttanut Venäjällä pyörivä televisio-ohjelma Zhdi Menja – joka suomeksi tarkoittaa Odota minua. Ohjelmassa toisensa löytäneet sukulaiset kohtaavat studiossa. Laakso on 16 vuotta vapaaehtoisesti avustanut ohjelmaa, joka on Venäjän katsotuimpia. Laakson sanotaankin olevan tunnetumpi Venäjällä kuin kotimaassaan.

– Ohjelma on Venäjällä saanut kaikkiaan yli kolme miljoonaa tiedustelua kadonneista. Olen henkilökohtaisesti yrittänyt etsiä viittä kuutta tuhatta tapausta. Mahdollisesti niitä on vielä enemmänkin. Löydettyjä on ainakin 1 500. Siis noin 1 500 varmaa osumaa.

”Silloin päässä napsahtaa, minähän tiedän tapauksen”

Kadonneiden etsijän on oltava kärsivällinen, Timo Laakso sanoo MOT:lle antamassaan haastattelussa.

– Moni tapaus selviää vasta vuosien punnertamisen jälkeen. Mieleen muistuu ihmiskohtaloita, jotka ovat selvinneet vasta viidentoista vuoden jälkeen. Ihmisten nimet saattavat olla vaihtuneet. Ihmisten syntymäajat ovat kenties muuttuneet, samoin kansallisuudet. Sitten tulee jostakin viesti, että tämmöinen ihminen etsii sukulaisiaan ja silloin minulla päässä napsahtaa, että minähän tiedän tämän tapauksen.

Kaksikon edellinen kohtaaminen oli ollut vuonna 1917

– Ennätys taitaa olla se, kun sukulaiset tapasivat 79 vuoden jälkeen. Se oli tapaus, jossa inkeriläisnainen, paluumuuttaja, tapasi enonsa Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Kaksikon edellinen kohtaaminen oli ollut vuonna 1917.

Laakso peräänkuuluttaa itään menneiden kohtaloiden pikaista ja perusteellista selvittämistä.

Petroskoin lähistöllä oleva metsikkö jossa on kadonneiden muistomerkkejä.
Petroskoin lähistöllä oleva metsikkö jossa on kadonneiden muistomerkkejä. Kuva: Yle, Ghadi Boustani hautamuistomerkit,muistomerkki

Tuhansia ja taas tuhansia suomalaisia on hävinnyt niin, että heidän lopullista kohtaloaan ei tiedetä. 1930-luvulla suomalaisille loikkareille syntyi kymmeniä, kenties satoja lapsia, joita voidaan pitää Suomen kansalaisina ilman, että Suomen valtiovalta tietää heistä yhtikäs mitään. Monet heistä joutuivat lastenkoteihin, kun vanhemmat vangittiin tai surmattiin 1930-luvun lopulla tai sodan aikana. Välttämättä he eivät tiedä itsekään, keitä ovat. Nuorimmat heistä ovat nyt kahdeksankymppisiä.

Vaikka kyse olisi valtaisasta urakasta, Suomen pitäisi sivistysvaltiona ryhtyä toimeen.

– Täydellistä luetteloa ei koskaan saada aikaiseksi, mutta kaikki hajallaan oleva tieto pitäisi viimeistään nyt saada yksiin kansiin - tai yhteen tietokantaan.

Kansallisarkistossa oleva kortti jossa kaivataan tietoja Oskar Marttila -nimisestä miehestä.
Kansallisarkistossa oleva kortti jossa kaivataan tietoja Oskar Marttila -nimisestä miehestä. Kuva: Yle, Ghadi Boustani MOT

” Nyt pitäisi uskaltaa” – tuhansien Neuvostoliittoon kadonneiden kohtalo epäselvä

Kadonneet pitäisi Laakson mukaan ottaa Suomen ja Venäjän tieteellisen yhteistyön asialistalle.

– Nyt pitäisi uskaltaa. Kyllä näistä tapahtumista on jo sen verran aikaa vierähtänyt, että niistä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti. Venäjällä vainovuosien 1937-1938 asiakirjat olivat pääsääntöisesti julkisia 1990-luvun alussa, mutta nyt osa niistä on salaisia Venäjän korkeimman oikeuden päätöksellä, koska ne sisältävät niin sanottuja valtiosalaisuuksia. Tietysti pistää pohtimaan, että mitähän valtiosalaisuuksia. Lähinnä lienee kyse epämiellyttävistä totuuksista.

Kerätkää kaikki aineisto, mitä on tarjolla: valokuvat, kirjeet ja perimätieto

Mikä on Timo Laakson viesti niille suomalaisille, joiden läheisiä aikoinaan katosi punaisen hämärän maahan?

– Yrittäkää selvittää asiat. Kerätkää ensinnäkin kaikki Suomesta saatavilla oleva tieto yhteen. Haastatelkaa sukulaisia. Kerätkää kaikki aineisto, mitä on tarjolla: valokuvat, kirjeet ja perimätieto. Vaikka perimätieto kalskahtaisikin valheelliselta, kerätkää se talteen. Myöhemmin on aikaa analysoida, mikä aineistosta on totta ja mikä ei. Kaikki tämä materiaali pitäisi saada talteen mahdollisimman nopeasti.

Kommentit