Hyppää pääsisältöön

Feminismiä kansantanssin tahtiin – nyt lauletaan seksuaalisuuden moninaisuudesta

verta, pornoa ja propagandaa, jumalauta - esityksen työryhmä
Feministisen "Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA!" -kansanmusiikkikonserttisarjan työryhmään kuuluvat Amanda Kauranne, Sini Siipola, Minna Koskenlahti ja Helmi Camus. verta, pornoa ja propagandaa, jumalauta - esityksen työryhmä Kuva: Ulla Nikula kansanmusiikki

Miltä kuulostaa pornon äänimaailmasta syntynyt polkka? Mitä on kantaaottava klitorisjenkka? Kansanmusiikissa ja kansanrunoudessa ei häpeillä puhua seksistä ja seksuaalisuudesta. Ja sen tiesi jo runojenkeräilijä Elias Lönnrot.

Muusikko Amanda Kauranne uskoo, että kaikella mitä teemme, on vaikutusta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Siksi hän haluaa tehdä asioita, joilla on merkitystä. Kuten feminististä kansanmusiikkia.

Kauranteen “Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA!” -konserttisarjan esityksissä lauletaan pilluista ja kuukautisista eikä naisen seksuaalisuus ole tabu. Syksyllä kuultavassa konsertissa selviää muun muassa, millainen on naisen orgasmi musiikkiaktina.

Kuulostaa vahvasti nykyajan provosoivan ja yliseksualisoituneen kulttuurin tuotokselta. Paheksujille tiedoksi, että tämän säädyttömyyden juuret löytyvät satojen vuosien takaa. Systemaattisesti tekstejä alettiin tallentaa 1800-luvulla. Kansanrunoudessa sanat kyrpä ja vittu eivät ole koskaan olleet pannassa.

Seksuaalisissävytteisistä teksteistä innostui muun muassa Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot. Hän keräsi sivutöikseen eroottisia tekstejä, jotka tosin julkaistiin suurelle yleisölle siveyssyistä vasta 1980-luvulla.

Näistä härskeistä kirjoituksista ammentaa Sibelius-Akatemian kansanmusiikkilinjalta valmistunut Amanda Kauranne työryhmänsä kanssa. Ryhmän mukaan konserttisarja käsittelee aiheita, joista historiallisessa kansanmusiikissa lauletaan, mutta kulttuurissamme useimmiten vaietaan. Konserttisarjan toinen osa “Pornoa” esitetään elo-syyskuun vaihteessa Helsingissä tapahtumakeskus Lapinlahden Lähteellä.

Esitystä varten työryhmä on tehnyt joukon seksuaalisuuteen liittyviä kappaleita. Inspiraationa toimivat muun muassa kulttuurin seksuaalinen kuvasto, naisoletetun kehon historia sekä #metoo-kampanja. Vankin pohja on kuitenkin vanhoissa runolauluissa ja kansanperinteen uskomuksissa.

Muusikko Amanda Kauranne
Amanda Kauranne tekee kansanmusiikkia asenteella. Muusikko Amanda Kauranne Kuva: Ulla Nikula feminismi

Perinteiset lemmennostatukset kiinnostavat ryhmää. Niissä on tarkoitus houkutella seksuaalisuutta esille eri tavoin taioilla ja vakuuttamalla ihminen siitä, että hän on lemmekäs ja täynnä seksuaalista energiaa. “Nouse kyrpä”-tyyppisten runojen ohella seksuaalisuutta käsitellään kauniisti ja lämmöllä.

– Esimerkiksi vulvasta ja vaginasta puhutaan tosi kauniilla nimillä, iloitsee Kauranne.

Kaunista on se, että “pillu on tehty silkasta sianlihasta, kuusta tai voista”. Naisen sukuelimeen viitataan myös saksansormuksena ja suloisena omenana. Sitä “kutsutaan kultaseksi” ja “mainitaan mansikaksi”. Tosin myös suoruus on luotettu halujen herättäjä: “Jos et tänä kesänä, tänä syysnä synkeänä, ett sitt ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana, pili vinkaise vitussa, kulli kulje kuoppasessa, peppelehdi persehessä.”

Kauranteen mukaan kiinnostavaa eroottisissa runoissa on kuitenkin se, että itse akti jää ihmisen itse kuviteltavaksi. Toisin kuin nykyisessä visuaalisessa kulttuurissa, jossa kaikki näytetään, tässä pornoskenessä mielikuvitukselle on sijaa.

Kansanmusiikki on jo 1980-luvulta lähtien pyristellyt eroon pölyttyneistä mielikuvista. Pornoaiheinen konsertti sopii kieltämättä hyvin tähän agendaan. Tanhupiirien ja pelimannien ohelle on vuosien varrella tullut avantgardistisia teoksia sekä popimpaa menoa.

Kansanrunoudessa sanat kyrpä ja vittu eivät ole koskaan olleet pannassa.

Menestystäkin on tullut. Kiitos nykykansanmusiikkiyhtye Värttinän. Muuten onkin ollut vähän hiljaista, mitä suuren yleisön hehkutukseen tulee.

Filosofian tohtori ja musiikin maisteri, folkloristiikan tutkija Heidi Haapoja-Mäkelä huokaisee. Vääristyneet mielikuvat: nationalismi, vanhanaikaisuus, kansallishenkisyys ja tunkkaisuus, liitetään yhä kansanmusiikkiin. Uusia kuulijoita on vaikea saada houkuteltua, vaikka yrityksiä on ollut. Genren monipuolisuutta ei nähdä eikä kansanmusiikki soi radioiden soittolistoilla.

Amanda Kauranne ihmettelee, miksi vanhaa pidetään tylsänä. Hänen mukaansa perinteessä nimenomaan kiteytyy jotain olennaista. Ja vuosisatoja säilyneet melodiat ovat nekin tallella jostain syystä. Niissä on jotain koukuttavaa. Kauranne uskoo, että jos ihmiset kuulisivat enemmän kansanmusiikkia, he myös innostuisivat siitä.

Kansanmusiikkipiireissä Suomen lippujen heiluttelu ei ole itseasiassa tällä hetkellä ollenkaan muodissa. Nykykansanmusiikkikentällä jopa argumentoidaan kapeaa kansallismielisyyttä vastaan.

Suomessa musiikkityyliä ei ole kuitenkaan nostettu poliittiseksi pelinappulaksi toisin kuin Ruotsissa. Siellä kansallismielinen maahanmuuttoa vastustava puolue Sverigedemokraterna aiheutti kohun ehdottamalla, että koulussa opetettaisiin isänmaallishengessä enemmän kansanmusiikkia. Niin harrastajat kuin ammattilaisetkin nousivat vastustamaan puolueen linjoja ja korostivat kansanmusiikin, jos jonkin, olevan monikulttuurista. Lopputuloksena syntyi muun muassa kapinallisia kansanmusiikkikappaleita, jotka on kohdistettu suoraan poliitikoille.

Kansanmusiikin ja kansainvälisyyden suhde on moniselitteinen. Kotimaan rajojen sisällä puhutaan kansanmusiikista, mutta kun yhtye lähtee ulkomaille, on kyse maailmanmusiikista. Toukokuussa 80 000 ihmistä Helsinkiin kerännyt Maailma kylässä -festivaali on tavallaan Suomen suurin kansanmusiikkitapahtuma.

Muusikko Amanda Kauranne nojaa seinään.
Muusikko Amanda Kauranne haluaa muuttaa pinttyneitä käsityksiä kansanmusiikista. Muusikko Amanda Kauranne nojaa seinään. Kuva: Iida Rauhalammi kansansoittajat,kansanlaulajat

Vanhoista perinteistä ammentava kansanmusiikki on yllättävän hyvä foorumi feministisille kysymyksille. Genren historiassa ovat näkyvissä vanhat valta- ja sukupuolirakenteet, mutta nykyinen yhteisö on valveutunut ja avoin uudenlaisille tulkinnoille.

Merkittävä muutos oli kansanmusiikin koulutusohjelman vakiintuminen Sibelius-Akatemiaan vuonna 1983. Kauranteen mukaan koulutusohjelmalla on ollut suuri rooli kansanmusiikin tasa-arvoistumisessa. Ensimmäisillä vuosikursseilla opiskelleet ja sittemmin koulussa opettaneet naispuoliset muusikot, esimerkiksi harmonikan soittaja ja säveltäjä Maria Kalaniemi ja laulaja, äänitaiteilija Anna-Kaisa Liedes, ovat toimineet roolimalleina ja esikuvina monelle tytölle.

Kauranteen mukaan myös kansanrunouden kieli on osin sukupuolineutraalia. Esimerkiksi paljon käytetyllä heila-termillä viitataan kaikkiin sukupuoliin.

Kantaaottavista teemoista huolimatta “paasaamismoodia” Kauranne vierastaa. Huumori on tärkeässä osassa. Kauranteen viimeisin teos “Klitorisjenkka” on tästä hyvä esimerkki. Vesivehmaan jenkkaan tehty kappale saa uusia merkityksiä, kun tarinan keskiössä on klitoriksen historia. Siitä konserttisarjassa on oikeastaan kysymys: kaksi näennäisesti erilaista asiaa yhdistetään.

Kansanmusiikilla otetaan tulevaisuudessa enemmän kantaa poliittisiin aiheisiin.

Konserttisarjan ensimmäinen osa maaliskuussa esitetty “Verta” käsitteli aggressiota ja väkivaltaa sekä verenperintöä ja verenvuodatusta kuukautisista alkaen. Esityksissä purettiin vanhoja uskomuksia esimerkiksi siitä, miten menstruoivan naisen käyttämistä ruoka-astioista voi tarttua jotakin “syhytystä” miehiin. Vanhojen käsitysten avulla aiheet tuodaan nykypäivään.

Toisaalta kantaaottavuus ei ole mitään uutta. Seksuaalisten laulujen lisäksi kansanmusiikin historiasta löytyy paljon yhteiskuntakritiikkiä, erityisesti vasemmistolaisista arvoista käsin. Solidaarisuus, monikulttuurisuus ja vähemmistöjen asiat ovat kuuluneet varsinkin ammattilaisten tekemässä kansanmusiikissa. Nykykansanmusiikin taustalla taas on Heidi Haapoja-Mäkelän mukaan halu tuoda esille pienen ja köyhän ihmisen asiaa.

On hyvin todennäköistä, että kansanmusiikilla otetaan tulevaisuudessa vielä enemmän kantaa poliittisiin aiheisiin ja osallistutaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Haapoja-Mäkelä näkee “Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA!” -konserttisarjan eräänlaisena edelläkävijänä ja taiteellisesti uutena avauksena.

No mutta paasaus sikseen, miltä se naisen orgasmi kuulostaa?

Selkeää vastausta on vaikea antaa, se riippuu tietenkin orgasmin kestosta ja laadusta. Mutta muutamia orgasmeja voi kuulla alkusyksyn konsertissa.

Lähteet:
Mikkeli 1966. SKS:n tallennuksia, julkaistu Pilvihin on piian nännit - Suomen kansan seksiperinnettä

Pornoa-esitys Lapinlahden Lähteellä 1.9.2018.

Keskustele