Hyppää pääsisältöön

Pääsisitkö tekemään radiolähetystä kahden tunnin varoitusajalla keskellä yötä? – Suora lähetys on parhaimmillaan yhdistelmä intoa, energiaa, paniikkia ja pakokauhua

Silloin en ole yksin -kuunnelman tiimi kallion päällä heittämässä papereja ilmaan.
Silloin en ole yksin -live-kuunnelman näyttelijät Ella Mettänen (Emma), Antti Tiensuu (Janne), Aliisa Pulkkinen (Aino) ja Ilkka Heiskanen (Ilkka). Silloin en ole yksin -kuunnelman tiimi kallion päällä heittämässä papereja ilmaan. Kuva: Yle / Ilmari Fabritius Radioteatteri,kuunnelmat

Yle Draama esittää juhannusyönä Silloin en ole yksin -kuunnelman suorana lähetyksenä Radio Suomessa suoraan Tampereelta. Mitä kaikkea voi tapahtua, kun mikrofonit laitetaan päälle ja kuunnelma tehdään suorana lähetyksenä?

Olin viime kesänä ensimmäistä kertaa mukana suoran kuunnelmalähetyksen tekemisessä. Kyseessä oli Toivon yö -niminen kokonaisuus, jossa viisi nuorta näytelmäkirjailijaa sijoitti viisi fiktiivistä kertomusta Helsingin yöhön. Kuunnelmat äänitettiin eri puolilla kaupunkia ja lähetettiin suorana lähetyksenä osana Radio Suomen yöradiota. Kokemus oli jännittävä, innostava ja upea, mutta vaaran paikoilta ei vältytty.

Toisessa kuunnelmassa juopunut pariskunta toikkaroi äänityspaikalle kesken näyttelijän herkimmän monologin.

Päiväharjoituksissa satoi vettä ja vesipisarat hakkasivat sateensuojia sellaisella voimalla, että mikrofoneihin tallentui lähinnä korvia huumaavaa kohinaa. Sitten hevonen astui erään näyttelijän jalan päälle ja jouduttiin miettimään, kenelle voitaisiin soittaa kahden tunnin varoitusajalla, mikäli sijaistajaa tarvittaisiin. (Onneksi näyttelijän jalka oli terästä, eikä tähän tarvinnut turvautua!) 10 minuuttia ennen ensimmäistä suoraa lähetystä auto, jonka moottorin äänellä tarinan oli määrä alkaa, oli sanoa sopimuksensa irti. Toisessa kuunnelmassa juopunut pariskunta toikkaroi äänityspaikalle kesken näyttelijän herkimmän monologin. Suomalaisen kesäyön koleus meinasi jäädyttää kaikki hengiltä ja lämpötakkeja piti improvisoida sieltä, mistä niitä löytyi, eikä koulutettu koirakaan aina haukkunut pelkästään annetulla iskulla. Toivon yö toteutui lopulta täysin kaikkien suunnitelmien mukaan, mutta kurkkua kuristavia hetkiä oli monia.

Suora lähetys on parhaimmillaan yhdistelmä intoa, energiaa, paniikkia ja pakokauhua.

Kuunnelman tekijälle suora lähetys ei ole tuttu tilanne. Useimmat kuunnelmatuotannot tehdään studiossa, hallituissa olosuhteissa, joissa äänellisesti monimutkaista draamakerrontaa ehditään hioa ja viilata reilun ajan kanssa. Mutta kun siirrytään pois studiosta ja suoraan lähetykseen, kuunnelman tekijä on todella epämukavuusalueella. Suora lähetys on parhaimmillaan yhdistelmä intoa, energiaa, paniikkia ja pakokauhua. Se on nautintoa ja kuolemanpelkoa. Kun lähdetään tekemään suoraa radiota, on hyväksyttävä se, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Se on live-lähetyksen ensimmäinen ja viimeinen pakko. Ja hyvässä lähetyksessä tätä ei pelkästään hyväksytä, vaan siitä jopa suorastaan nautitaan!

Tänä juhannuksena lähdemme Tampereelle äänittämään uusia yöllisiä seikkailuita. Silloin en ole yksin -kuunnelman päähenkilö, Emma, on lähdössä viettämään juhannusta ystäviensä kanssa, mutta kohtalo astuu peliin (nestehukan aiheuttaman hallusinaation muodossa) ja Emman suunnitelmat muuttuvat. Emma päätyy salakuljettamaan isoäitinsä ulos vanhainkodista, jotta he voisivat viettää vielä yhden täydellisen juhannuksen yhdessä, mutta omituisia vastoinkäymisiä heidän matkalleen sattuu monia.

Mitä tahansa voi tapahtua, mikä tahansa voi mennä pieleen – ja sehän siinä onkin kaikkein upeinta.

Kuunnelma koostuu viidestä jaksosta, joissa kuljetaan eri puolilla Tampereen kaupunkia ja Näsijärven lähitienoita. Pääsemme ainakin juoksemaan rautatieaseman tunneleissa, ajelemaan vesiskootterilla pitkin Näsijärven selkää ja selvittämään, miten saunalautta olisi näppärintä räjäyttää suorassa lähetyksessä. Olemme taas luonnon ja ihmisten armoilla. Mitä tahansa voi tapahtua, mikä tahansa voi mennä pieleen – ja sehän siinä onkin kaikkein upeinta.

Silloin en ole yksin kuullaan Radio Suomen yöradiossa juhannusyönä 22.6. klo 23 – 02 välisenä aikana. Kuunnelma julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa ja kooste kuullaan myös Yle Radio 1:ssä sunnuntaina 8.7.2018 klo 15.

Silloin en ole yksin -kuunnelman Ella Mettänen ja Antti Tiensuu yhteiskuvassa.
Silloin en ole yksin -kuunnelman näyttelijät Ella Mettänen ja Antti Tiensuu. Silloin en ole yksin -kuunnelman Ella Mettänen ja Antti Tiensuu yhteiskuvassa. Kuva: Yle / Ilmari Fabritius kuunnelmat,Radioteatteri

Silloin en ole yksin
Silloin en ole yksin on viiden pienoiskuunnelman kokonaisuus, joka äänitetään ja lähetetään suorana Tampereen juhannusyöstä Radio Suomessa. Nuoren Emman kohtaamisista kertovassa taiantäytteisessä juhannuskuunnelmassa seurataan ihmisiä suviyössä keskustan ja Näsijärven maisemissa. Lopulta yksinäisyyden himmeyskin on vain ohimenevä ja lopulta kirkastuva hetki.

Ohjaus: Toni Kamula
Käsikirjoitus: Marika Vapaavuori
Tuottaja: Pekka Savolainen
Dramaturgi: Antti Lehtinen