Hyppää pääsisältöön

Mokoman Tuomo Saikkonen viettäisi kesät mieluiten alasti

Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen
Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen Mokoma

Jo pienestä pitäen Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen muistaa olleensa kuumaverinen tyyppi.

- Olin kesäisin aina vain kalsarit jalassa suunnilleen huhtikuusta asti. Muistan kikkailleeni mummolan pihamaalla vain vaipassa tai kalsareissa ja paljain jaloin. Jotenkin sellainen luonnonlapsimainen toikkarointi kuului kesääni pikkupoikana, Saikkonen muistelee Radio Suomen Rokkarin kesä -ohjelmassa.

Nykyäänkin Saikkonen viettäisi kesät mieluiten kelteisillään, jos vain pystyisi.

- Nykyään asun kaupungissa, niin ei oikein pysty, mutta mieli tekisi. Vaatteet ovat sellainen joista mielelläni hankkiudun eroon aina mahdollisimman nopeasti.

Parina edellisenä kesänä olen Suomessa saanut suorastaan fyysisiä pahoinvointioireita, kun ei ole tullut lämmintä.

Mummolan pihapiirin lisäksi lapsuuden kesistä mieleen muistuu Espoon Olari ja siellä seikkailut kavereiden kanssa.

- Lähiössä oli säpinää ja erinäköistä puuhaa kuin maalaispojilla jo hyvin varhaisessa iässä. Oli paljon paikkoja joihin ei saanut mennä. Tuntuu, että olimme aina omenavarkaissa tai paukuttelemassa papatteja parkkihallissa. Koko ajan seikkailtiin ja oli hirveästi puuhaa, Saikkonen muistelee.

Hän tunnustautuu viimeisen päälle kesäihmiseksi, ja arvelee sen johtuvan osittain siitä, että on syntynyt juhannusaattona.

- Parina edellisenä kesänä olen Suomessa saanut suorastaan fyysisiä pahoinvointioireita, kun ei ole tullut lämmintä. Tässä työssä mökillä oleminen ja vapaa-aika ovat niin harvinaisia, että jos silloin sitten on 13 astetta lämmintä ja vettä sataa, niin se tuntuu henkilökohtaiselta ajojahdilta ja loukkaukselta, Saikkonen naurahtaa.

Kitara kasvoi kiinni käteen

Mummolaan liittyvät myös Saikkosen varhaisimmat muistot musiikista.

- Enoni oli muusikko, ja mummolan alakerrassa oli hänen bändinsä treenikämppä. Aina mummolareissuilla jumputus kuului alakerrasta ja enon valtava vinyylilevykokoelma oli käsien ulottuvilla. Vaikka bändipojat olivat vähän pelottaviakin tupakoineen, kaljapulloineen ja rehvakkaine käyttäytymisineen, niin aina hiivin kämpän ulkopuolelle kuuntelemaan treenejä. Hiljaisena ja ujona poikana en kuitenkaan uskaltanut mennä sisään.

Seitsenvuotislahjaksi Saikkonen sai enon itse tekemän kitaran, ja sen jälkeen soitin ei juuri poissa käsistä ollutkaan.

Nuoruudessa oli vaihe, jossa kitara oli kädessä aina, vaikka olisi tehnyt samalla jotain muutakin.

- Siitä lähti heti aktiivinen treenaaminen ja rokkitouhut. Olarin ala-asteellla oli aktiivinen bändikerho ja siellä pääsi nopeasti kavereitten kanssa touhuamaan. Nuoruudessa oli vaihe, jossa kitara oli kädessä aina, vaikka olisi tehnyt samalla jotain muutakin.

Saikkonen kutsuu tuota vaihetta leikillään kitara-autismiksi.

Lapsuusvuosina Saikkonen oli kaveripiirinsä kovin KISS-fani. Iän karttuessa kuuntelulistalle tuli kaikenlaista musiikkia metallista jazziin ja indie-poppiin.

Taianomaiset automatkat kesäyössä

Vuodesta 1997 Saikkonen on soittanut Mokoma-yhtyeessä. Se onkin värittänyt aikuisiän kesiä jo parinkymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi juhannuksista viimeiset viisitoista on vietetty Kauhajoen Nummirockissa.

Suomalaista rokkifestarikansaa Saikkonen ajattelee lämmöllä.

- Vaikka musiikkiin suhtaudutaan vakavasti ja laulut kertovat vaikkapa masennuksesta ja kuolemasta, niin kaikki muu mitä tapahtuu lavalla biisien välissä tai yleisön kanssa, on tosi positiivista ja huumoripitoista. Se dynamiikka on viehättänyt minua aina. Nämä ihmiset ovat sinut pimeän puolen kanssa ja käsittelevät sitä musiikin kautta, mutta muuten ollaan rauhallisia, positiivisia ja rakastavaisia ihmisiä.

Yhtenä esimerkkinä metalliväen lempeydestä Saikkonen nostaa Tuska-festivaalin, jossa ei viime kesänäkään ollut yhtään järjestyshäiriötä, johon poliisin olisi pitänyt puuttua.

Nämä ihmiset ovat sinut pimeän puolen kanssa ja käsittelevät sitä musiikin kautta, mutta muuten ollaan rauhallisia, positiivisia ja rakastavaisia ihmisiä.

Saikkonen myöntää, että keikkailu on välillä raskastakin, kun joka viikonloppu pitää reissata jonnekin. Mutta se myös palkitsee.

- Ne ovat myös rakkaita hetkiä ja rakkaita tyyppejä siellä bussissa.

Myös Suomen kesä tulee kauneimmin esiin keikkareissuilla, bussissa, kun siirrytään esiintymispaikalta toiselle.

- Ne yösiirtymät kun aurinko ei laske missään vaiheessa ja Pohjanmaan pellot vilisevät silmien edessä ja tulee kaipuun hetkiä, niin silloin kun joku keksii laittaa soimaan Topi Sorsakoski & Agentsin Surujen kitaran. Silloin jalat juurtuvat sinne pellon multaan ja tuntee olevansa jossain ihan muualla. Suomen kesä on parhaimmillaan juuri tuollaista. Tunnelma on taianomainen, ja melankolinen mieli nousee helposti pintaan.

Rokkarin kesä Yle Radio Suomessa lauantaisin kello 17.15 - 18.00

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi