Hyppää pääsisältöön

Kesäksi kotiin – Hanna Karttunen ja Antti ”Pizza” Pekkarinen: ”Rento asenne auttaa nauttimaan elämästä”

Ella Kannisen uudessa kesäsarjassa puhutaan elämästä kahden maan välillä.
Kesäksi kotiin -sarjassa Ella Kannisen vieraina ovat Hanna Karttunen ja Antti "Pizza" Pekkarinen. Ella Kannisen uudessa kesäsarjassa puhutaan elämästä kahden maan välillä. Yle TV1,Ella Kanninen,Antti Pekkarinen,Hanna Karttunen

TV1 perjantaina 29.6.2018 klo 20.00 - 20.30, uusinta lauantaina 30.6. klo 23.50 ja sunnuntaina 1.7. klo 11.05
Katsottavissa Areenassa

Juontaja-toimittaja Antti ”Pizza” Pekkarisen Espanjan Aurinkorannikolle perustamista vapaa-ajan palveluista sekä kaupunkilehdestä on tullut tärkeä linkki kotimaahan alueella asuville ja lomaileville suomalaisille.

Hanna Karttunen on suomalaisen kilpatanssin supertähti maailmalla. Suuren osan vuodesta ulkomailla viettävä Hanna on poikkeuksellisen ansioitunut esiintyjä ja kilpailija sekä latinalais- että exhibition-tanssissa.

Hanna ja Antti ovat toimittaja Ella Kannisen vieraana ohjelmasarjassa Kesäksi kotiin. Ella keskustelee vieraidensa kanssa siitä, minkälaista on tasapainoilla kahden maan ja kahden kulttuurin välissä.

Suvaitsevainen Andalusia

90-luvulla ilmiöksi noussut musiikkiohjelma Jyrki teki juontaja-toimittaja Antti ”Pizza” Pekkarisesta koko kansalle tutun.

Vauhdikkaiden Jyrki-vuosien jälkeen Antti vetäytyi kameroiden taakse ja ryhtyi tuottamaan ohjelmia omassa tv-tuotantoyhtiössään. 2000-luvun puolivälissä Antti muutti Espanjan Fuengirolaan ja aloitti elämän puhtaalta pöydältä.

Pizza on kotiutunut Andalusiaan, jossa on sanottu asuvan kaikkiaan 134 eri kansallisuutta. Alueen historia eri valloittajien vallan alla on tehnyt maaperän hyvin suvaitsevaiseksi erilaisten kulttuurien elää yhdessä.

Suvaitsevaisuus on tarttunut myös Pizzaan, ja Espanjan armollisessa kulttuurissa hän on oppinut nauttimaan enemmän elämästä.

Espanjalaisten suusta tuttu mañana on hieno sana, joka auttaa ottamaan asiat oikeissa mittasuhteissa ja vähemmän vakavasti. Se on ollut töitä intohimoisesti ja paljon paiskivalle Pizzalle tärkeä oivallus.

Paikallisen kulttuurin ehdoilla

Hanna Karttunen lähti maailmalle tanssin vuoksi jo nuorena ja matkan varrella moni erilainen kulttuuri on tullut tutuksi.

Erityisesti Italiassa Hannalle on tullut tutuksi ja tärkeäksi ohjenuoraksi se, että asioista on turha stressata ja hätäillä. Asiat etenevät omalla painollaan ja tavallisesti aina myös sujuvat niin kuin pitikin, vaikka tilanne vaikuttaisi joskus lähes kaoottiselta.

Esimerkiksi opettaessaan Venäjällä Hanna on saanut huomata, että on tärkeä toimia niin, kuin paikallisessa kulttuurissa on tapana. Venäjällä opettaja on ankara, ei liian lempeä ja ystävällinen.

Hanna Karttunen on esiintynyt yli 42 maassa. Maailmalla 15 vuotta asustanut tanssin ammattilainen on nyttemmin keskittynyt koreografin, opettajan ja tuomarin työhön.

Karttusen työ tanssin saralla on kerännyt palkintoja ja kunniamainintoja maailmanlaajuisesti. Hänet on nimetty kahdesti tanssin legendaksi Dance Hall of Famessa.

Pizza ja Hanna löytävät keskustelussa yhteisen sävelen niin mukavasti, että lopuksi Hanna vie Pizzan myös cha cha chan pyörteisiin.

Teksti: Taina Heinonen

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.