Hyppää pääsisältöön

Lauluharmonioita, koreografioita, asennetta ja musiikkimogulien silmissä kiiluvia dollareita – Tyttöbändi on ollut helposti monistettava formaatti

Mascara keikkalavalla
Mascara lavalla Ylen tv-ohjelmassa We want more vuonna 2014 Mascara keikkalavalla Kuva: Yle / Ilmari Fabritius popmusiikki,Yle Radio Suomi,Mascara,Tyttöbändit ja naisartistit

Oli kesä vuonna 1996. Katselin MTV:tä, joka vielä tuolloin esitti lähes pelkästään musiikkivideoita. Yhtäkkiä kuvaputkitelevision näytöllä ilakoi viisi nuorta naista värikkäissä vaatteissa. 13-vuotias minä jäi tuijottamaan videota haltioituneena. Se energia ja innostus suorastaan tulvi ulos tv:stä ja tarttui jokaiseen huokoseeni. Video oli Spice Girlsin debyyttisinkku “Wannabe”. Olin myyty.

Tyttöryhmien näyttävä esiinmarssi musiikkimaailmaan alkoi 50- ja 60-lukujen taitteessa. Tuolloin listoille kipusivat muun muassa The Ronettes, The Supremes, The Shangri-Las ja The Shirelles.

Toki naisista koostuvia lauluryhmiä oli ollut aiemminkin. Yhdysvaltalainen sisarustrio Boswell Sisters kuvataan ensimmäisenä jazz- ja tanssimusiikkia esittäneenä naistriona. Yhtye oli suosionsa huipulla vuosina 1930–1935, ja muun muassa The Andrews Sistersin on kerrottu imeneen paljon vaikutteita Boswellin sisaruksilta.

Andrews Sisters olikin sitten aikansa menestys. Trion levyjä myytiin 75–100 miljoonaa kappaletta. Yhtyeellä oli 113 Billboard-hittiä, joista 46 sai Top-10 statuksen, eli triolla oli enemmän top-10 sijoituksia kuin Elvis Presleyllä tai The Beatlesilla. Se on aikamoinen saavutus!

Olihan meilläkin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla omat tyttöpoppoomme: Harmony sisters ja Metro-tytöt! Harmony sisters perustettiin Kotkassa 30-luvun puolivälissä kolmen sisaruksen voimin. Metro-tytöt, kiteeläiset sisarukset Anna-Liisa ja Hertta, sekä heidän serkkunsa Annikki, jonka tosin aika pian korvasi Karjalan kannakselta kotoisin ollut Tamara, ihastuttivat suomalaisia 40-luvun lopulta 50-luvun loppuun, kunnes trio lopetti toimintansa vuonna 1960. Kukaan yhtyeen jäsenistä ei enää koskaan myöhemmin palannut esiintymislavoille.

Girl Power!

Tyttöduo Shampoo nosti 90-luvun puolivälissä popmusiikkiin termin “Girl Power”. Spice Girls sittemmin otti termin käyttöön sellaisella volyymilla, ettei kukaan voinut olla sitä huomaamatta.

Tosiasiassa termi Girl Power, juontaa kuitenkin juurensa ihan 90-luvun alkuun. Amerikkalainen punkbändi Bikini Kill, jota pidetään yhtenä Riot grrrl -liikkeen pioneereista, julkaisi vuonna 1991 Girl Power -nimistä pienlehteä.

Vuonna 1990 perustettu Kathleen Hannan johtama Bikini Kill viljeli lyriikoissaan feminismiä, ja bändin esitykset olivat raivokkaita. Mutta täysveriseksi tyttöbändiksi Bikini Killiä ei voi laskea. Yhtyeen neljästä jäsenestä kolme oli naisia.

Termiä “Girl Power” on pidetty ongelmallisena monista eri syistä.

Lasketaanko bändi tyttöbändiksi, jos sen keulakuva tai keulakuvat ovat naisia, vaikka taustalla soittaa myös mies tai miehiä? Tai onko sillä oikeastaan edes mitään väliä? Tähän samaan kategoriaan lukeutuu myös Yhdysvalloissa 90-luvun puolivälissä vaikuttanut Hole.

Holen keulakuvan Courtney Loven paikoitellen aggressiivista ja väkivaltaista lyriikkaa on kiitelty siitä, että hän on nostanut tekstiensä keskiöön muun muassa kehonkuvaan liittyvää problematiikkaa sekä parisuhdeväkivallan ja hyväksikäytön tematiikkaa.

Voidaanko naisista koostuvia rokkibändejä ylipäänsä edes kutsua tyttöbändeiksi?

PMMP Emma-gaalassa
PMMP eli Paula Vesala ja Mira Luoti Emma-gaalassa vuonna 2007 PMMP Emma-gaalassa Kuva: Yle / Jyrki Valkama PMMP,Tyttöbändit ja naisartistit,popmusiikki,Yle Radio Suomi


Tyttöjä vai naisia?

Tyttöbändi on suomen kielessä hankala määritellä, jos vertaa englanninkielisiin termeihin “all-female band”, jolla tarkoitetaan sitä, että yhtyeen jäsenet myös soittavat soittimia sekä “girl group”, jolla kuvataan usein sitä, että naiset laulavat, tanssivat ja esiintyvät. Useimmiten juuri näistä jälkimmäisistä on tavattu käyttää nimitystä “tyttöbändi”, riippumatta siitä, minkä ikäisiä yhtyeen jäsenet ovat.

Termiä “Girl Power” onkin pidetty ongelmallisena monista eri syistä.

Muun muassa Amy McClure Pohjois-Carolinan yliopistosta on varoittanut panemasta liikaa toivoa ideologialle, joka on keskittynyt niin vahvasti kuluttamisen ympärille. The Guardianin Hannah Jane Parkinson on puolestaan kritisoinut termiä siitä, että aikuiset naiset, jotka kutsuvat itsejään feministeiksi ja seisovat tasa-arvon puolesta puhujina, piiloutuvat tyttö-sanan taakse ja väittävät että se on voimaannuttavaa.

Usein tyttöbändin imagoon liitetään kiinteänä osana hyvä ulkonäkö sekä laulu- ja tanssitaito. Tyttöbändi esiintyy usein lavalla tarkan koreografian mukaan, ja bändi, jos sitä edes on, on piilossa taustalla.

Tyttöbändi on myös formaatti, jota on ollut helppo monistaa. Muun muassa Spice Girls koottiin alunperin lehti-ilmoituksen perusteella vuonna 1994. Bändin supersuosio sai brittiläisten managerien ja musiikkimogulien silmät kiilumaan, ja Spice Girlsin vanavedessä saarivaltiossa syntyikin monta tyttöbändiä 1990-luvulla.

Aika oli muutenkin otollinen nuorista naisista koostuville ryhmille. Poikabändi Take That lopetti uransa vuonna 1996 (vaikka teki tosin myöhemmin comebackin), joten suuri joukko nuoria tyttöjä oli vailla fanituksen kohdetta.

Lasketaanko bändi tyttöbändiksi, jos sen keulakuva tai keulakuvat ovat naisia, vaikka taustalla soittaa myös mies tai miehiä?

Kykykisoista ponnistaneet

Vuosituhannen vaihteessa televisioihin tuli uusiseelantilainen tv-formaatti Popstars. Kuten edeltäjässään Idolsissa, siinäkin nuoret laulajanalut havittelivat tähteyttä. Formaatti erosi Idolsista kuitenkin niin, että sen tarkoituksena oli lauluryhmien eli tyttö- ja poikabändin perustaminen.

Suomessa ensimmäinen kausi Popstarsia nähtiin vuonna 2002. Ohjelmasta syntyi yhtye Gimmel, jonka elinkaari ei ollut kovin pitkä, ainoastaan kaksi vuotta. Jenni Vartiaisen, Ushma Karnanin ja Susanna Korvalan muodostaman Gimmelin ensimmäinen single ”Etsit muijaa seuraavaa” ilmestyi 25. lokakuuta 2002. Se myi muutamassa päivässä kultaa.

Popstarsin jälkimainingeissa syntyi myös yksi 2000-luvun menestyneimmistä kotimaisista yhtyeistä. Paula Vesala ja Mira Luoti tapasivat toisensa ohjelman teon aikana, ja PMMP sai alkunsa.

Myös Nylon Beatin ura lähti nousuun Jonnan ja Erinin osallistuttua vuonna 1995 Kiitorata-kykyjenetsintäohjelmaan. Nuoret naiset olivat tuolloin vain 17-vuotiaita. Nylon Beatin levyjä on myyty yli 400 000 kappaletta. Duo sai urallaan kahdeksan kultalevyä ja seitsemän platinalevyä, ja vuonna 1999 sille myönnettiin vuoden yhtyeen Emma-palkinto.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi