Makeat vadelmat ovat kuin karkkeja. Mikä parasta, ne ovat myös terveellisiä. Vadelma sisältää enemmän kuituja kuin mustikka, puolukka, mansikka tai karpalo. Siksi vadelmat ovat ihanteellista ravintoa vatsaongelmista kärsiville – suolisto rakastaa kuituja.
Vadelman on todettu koeputkitutkimuksissa estävän haitallisten suolistobakteerien ja helikobakteerin kasvua ja kiinnittymistä vatsan limakalvoille. Se toimii myös vastustuskyvyn vahvistajana, sillä kaksi desilitraa vadelmia vastaa mandariinin C-vitamiinimäärää. Vadelmasta löytyy folaattia, jonka saannista suomalaisilla on puutetta.
Vadelmaa on tutkittu vähän ihmisillä, mutta koeputki- ja eläintutkimuksissa sillä on todettu olevan monia terveysvaikutuksia. Tutkimusten mukaan vadelma voi auttaa ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja, kakkostyypin diabetesta ja Alzheimerin tautia. Siitä voi olla apua myös ylipainon ehkäisyssä. Lisäksi vadelman on todettu estävän syöpäsolujen kasvua soluviljelmissä.
Yhdysvaltalaisessa hiirille tehdyssä tutkimuksessa vadelmien todettiin muun muassa suojaavan sydäntä ja luustoa, säätelevän maksan toimintoja ja hillitsevän painonnousua.
Vadelmassa on useita fenoliyhdisteitä, joista tärkeimpiä terveyden kannalta ovat ellagitanniinit ja antosyaanit. Ellagitanniineja vadelmassa on enemmän kuin monissa muissa marjoissa. Näiden yhdisteiden on tutkimuksissa todettu estävän hapettumista eli ne toimivat antioksidantteina elimistössä. Antioksidantit auttavat kehoa suojaamaan soluja haitallisilta vapailta radikaaleilta.
Vadelma kasvaa Suomessa hyvin yleisesti Oulun korkeudelle asti
Pohjoisempana vadelmaa tavataan vain paikoittain. Vadelma viihtyy kankailla, ojien ja metsien reunoilla, purojen ja jokien rannoilla sekä hakkuuaukeilla ja tienvarsilla.
Vadelman marja muodostuu 75–125 pienestä luumarjasta. Valtaosa vadelmalajikkeista tuottaa punaisia marjoja, mutta myös keltaisia marjoja tuottavia lajikkeita on olemassa.
Vadelmaa kannattaa käsitellä mahdollisimman vähän, jotta sen terveysvaikutukset eivät hälvene. Pakastuksen lisäksi hillo on oiva tapa säilöä vadelmat. Kuumennus hävittää osan vadelman hyvistä vitamiineista, mutta kuidut säilyvät.
Vadelma-mangosmoothie
1,5 dl kotimaisia vadelmia
1,5 dl pakastettua mangoa
puolikas banaani
1 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita. Jos käytät ulkomaisia vadelmia, ne tulee kuumentaa ennen käyttöä. Pakastemangon tilalla voi käyttää hyvin myös tuoretta mangoa. Smoothien voi valmistaa myös sauvasekoittimella.
Lähteet:
Fineli
Ruokatieto yhdistys ry
Arktiset aromit ry
Itä-Suomen yliopiston ravitsemustutkija Anna Kårlund
Tutkimustietoa mansikan, vadelman, mustaherukan, mustikan ja puolukan terveysvaikutuksista
Tutkimuksia vadelman ja karhunvatukan terveysvaikutuksista