Mira Pelo
Yle
Kolmevuotias Luca-Emil Mykkänen syntyi ilman pohjeluuta. Vamma selvisi jo raskausaikana äidille, joka huolehti miten poika tulee pärjäämään. Voiko lapsi koskaan kävellä? Huoli oli kuitenkin turha. Sääriproteesi ei hidasta Luca-Emilin menoa millään tavalla – pienen pojan vauhti on välillä niin kova, että vanhemmat joutuvat toppuuttelemaan menoa.
– Kato, mulle on ostettu tähän uusi tupelo, Luca-Emil esittelee tynkänsä suojaa oman huoneensa matolla.
– Ja tossa näkyy Salama McQueen!
Kolmevuotias poika nappaa Salama McQueenin kuvalla koristellun sääriproteesin paikalleen yhtä nopeasti kuin ottaa sen pois. Ilman pohjeluuta syntyneelle Luca-Emilille sääriproteesi on luonnollinen osa elämää. Muusta hän ei tiedä, eikä tarvitsekaan. Potsi, kuten hän itse proteesiaan kutsuu, on hänen jalkansa ja sillä siisti.
"Lääkärin sanat olivat valtava shokki!"
Luca-Emilin kehityshäiriö selvisi raskausviikolla 20 rakenneultrassa. Sini-äidille lääkärin sanat olivat valtava shokki.
– Kun lääkäri sanoi, että lapsella on kampurajalka, häneltä puuttuu pohjeluu ja polvesta alaspäin koko vasen jalka on oikeaa jalkaa puolet lyhyempi, koko maailmani tuntui mustenevan, Sini Mykkänen muistelee vajaan neljän vuoden aikaista tilannetta.
– Mutta onneksi kaikki onkin mennyt todella hyvin.
Eteenpäin mentiin päivä kerrallaan.
Maaliskuussa 2015 syntynyt Luca-Emil oli epämuodostuneesta jalasta huolimatta kuin kuka tahansa vastasyntynyt. Vauva-arki sujui hienosti ja vanhempien ensishokki laantui. Eteenpäin mentiin positiivisella asenteella, päivä kerrallaan.
Koska Luca-Emil ei olisi voinut koskaan kävellä vasemmalla jalallaan, päätyivät vanhemmat lääkäreiden kanssa yhteistuumin amputaatioon. Toinen vaihtoehto olisi ollut monta leikkausta, joiden onnistumisprosentti ei kuitenkaan ollut hyvä.
– Siinäkin tapauksessa lopputulema olisi voinut olla amputaatio, joten päätöksen tekeminen oli helppoa.
– Oli selvää, etten halua lapseni joutuvan monta kertaa leikkauspöydälle. Ajattelimme, että yhdellä kertaa tehtävä amputaatio on varmasti parempi ratkaisu, niin kuin se olikin, Sini kertoo.
Amputaatio 7 kuukauden ikäisenä
Luca-Emilin vasen jalka amputoitiin säären puolivälistä seitsemän kuukauden ikäisenä. Paraneminen sujui hienosti ja jo vuoden ikäisenä pieni poika sai ensimmäisen proteesinsa.
– Luca-Emil ihmetteli uutta jalkaansa vähän aikaa, mutta unohti sen lopulta tosi nopeasti.
– Vain kolme kuukautta proteesin saamisen jälkeen hän käveli täyttä päätä. Se oli jotain ihan uskomatonta, Sini hymyilee ylpeänä.
Keilailusta taitaa tulla meidän yhteinen harrastus.
– Tässä on hyvä paikka keilata, Luca-Emil huudahtaa ja laskee keilapussin maahan kotipihan hiekkakentälle.
Keilailu on parasta, mitä Luca-Emil tietää, vakuuttaa Luca-Emilin isä, Joonas Blomberg, hymyillen.
– Näyttää siltä, että tästä tulee meidän yhteinen harrastus. Niin mielellään poika on minun mukaani keilahallille lähdössä.
Luca-Emil kirmailee pitkin pihaa – välillä keilataan iskän kanssa, välillä kiikutaan kiipeilytelineen ylimmällä puolalla. Juoksujalkaa on mentävä, jotta ehtii mahdollisimman paljon.
– Proteesi ei hidasta Luca-Emilin menoa millään tavalla, Joonas naurahtaa.
– Ennemminkin tuntuu, että vauhtia riittää liikaakin. Melko monta kertaa saa olla toppuuttelemassa tuota menoa.
Asenne-esimerkki aikuisillekin
Kaikkiaan Luca-Emilille on tehty kaksi leikkausta. Vuosi amputaation jälkeen jalkaan oli tehtävä korjausleikkaus.
– Luca-Emilin mielettömästä asenteesta kertoo sekin, että kun hän sai kaksi kuukautta korjausleikkauksen jälkeen proteesin takaisin jalkaansa, lähti hän kävelemään samantien uudelleen, Sini kertoo.
– Aikuinen ei voi kuin ihmetellä sitä pienen pojan reippautta ja uskoa omiin mahdollisuuksiinsa tehdä asioita. Siinä ei mietitty, voikohan tällä kävellä vaan ennemminkin lähdettiin täysillä liikkeelle uudestaan.
Kaikki on hyvin! Se on tosi ihana juttu!
Rakenneultran jälkeinen raskausaika oli Sinille itkua ja tunteiden vuoristorataa. Nyt ne hetket tuntuvat kaukaisilta. Luca-Emil on kehittynyt samaa tahtia muiden ikäistensä kanssa, eikä elämä proteesin kanssa ole osoittautunut ongelmalliseksi.
– Kaikki on hyvin! Se on tosi ihana juttu, Sini ja Joonas miettivät yhdessä.
Keilaamiseen ja moottoripyöriin hurahtanut Luca-Emil kirmailee pihalla isosiskonsa kanssa ja hätistelee kärpäsiä ympäriltään. Vauhdikas meno jatkuu, eikä väsy meinaa iskeä millään.
– Ei Luca-Emil ehkä vielä itse ihan ymmärrä, miksi hänellä on tuo proteesi, mutta hän kyllä huomaa, jos muilla on samanlainen jalka kuin hänellä, Joonas kertoo.
– Katsoimme viime talvena yhdessä paralympialaisia ja Luca-Emil bongasi heti televiosta urheilijoita, joilla oli samanlaisia proteeseja kuin hänellä, Sini lisää.
Tulevaisuus näyttää hyvältä. Meitä ihmisiä on erilaisia, eikä sitä tarvitse sen kummemmin ihmetellä. Niin minä olen aina ajatellut ja aion opettaa sen ajatusmallin myös lapsilleni, Sini vielä lisää.
