Minna Joenniemi
Yle
Ylen Kääntäjäkarhu-palkinnon saanut Kaisa Ahvenjärvi uskoo, että runous voi olla someräyhäämiseen verrattuna hiljainen kuiskauspuheenvuoro saamelaisuudesta.
Runous on kirjallisuuden muoto, jonka kautta saamelaiset työstävät itseymmärrystään. Tutkija ja suomentaja Kaisa Ahvenjärvi sen tietää, sillä hän väitteli viime vuonna otsikolla Päivitettyä perinnettä: saamelaisen nykyrunouden saamelaiskuvastoja. Väitöskirjaa varten Ahvenjärvi kävi läpi 1980-2010-luvuilla julkaistua saamelaisrunoutta.
Väitöskirjan ohella syntyi Ylen Kääntäjäkarhu-palkinnon saanut kokoelma Tuulisolmuja. Palkintoraati kiittää: "Kaisa Ahvenjärven taidokkaasti suomenkielelle kirjoittama saamelainen nykyrunous on runokulttuuriamme rikastava teko ja saa toivomaan, että saamme jatkossakin lukea merkittävää saamelaista runoutta suomeksi."
Tuulisolmut on sanana kaunis, siinä yhdistyy perinne ja uudistaminen
Tuulisolmut on kulttuuriteko, sillä suomeksi saamelaisrunoutta on julkaistu vasta 12 kirjaa. Ahvenjärvi valitsi kokoelmaan tekstejä neljältä runouden uudistajalta. Hege Siri, Rawdna Carita Eira, Irene Larsen sekä Sigbjørn Skåden ovat 1960- ja 1970-luvuilla syntyneitä norjansaamelaisia, jotka kirjoittavat pohjoissaameksi ja norjaksi.
Nimen etsimisen antologialle oli Ahvenjärvestä tuskallinen operaatio.
- Vaihtoehtona oli muun muassa Noita neonkeltaisessa pyöräilytakissa. Tuntui tärkeältä löytää sana, joka kuvaa näitä neljää hyvin erilaista runoilijaa. Ja selvää oli, että nimi piti löytyä kokoelmasta.
Tuulisolmut löytyi Irene Larsenin runosta, jossa tyttäret repivät tuulisolmut auki, täyttävät matkalaukut pitseillä ja nahalla lunastavat liput maatuuleen.
- Minua viehättää, että sanalla on taustansa myytissä, joka kertoo miten saamelaiset ovat saaneet alkunsa. Lukija tuskin tunnistaa mytologista taustaa, mutta Tuulisolmut on sanana kaunis. Siinä yhdistyy perinne ja uudistaminen.
Perinteen ja nykyajan kohtaaminen on kokoava teema kaikkien neljän kirjaan valitun runoilijan tuotannossa. He ovat kaikki debytoineet 2000-luvulla.
Irene Larsenin runot Ahvenjärvi valitsi kokoelmasta Sortsolsafari (Mustan auringon safari, 2013), jossa on rinnan eri aikatasoja, noitia, turisteja ja twitteriä.
- Larsen on virkistävällä tavalla hyödyntänyt saamelaista mytologiaa, joka on toistuva aihe saamelaisessa kirjallisuudessa. Esimerkiksi vanhassa saamelaistarinassa tyttö viettää talven karhun kanssa ja saa pojan. Larsenin runossa poika on päätynyt mielisairaalaan ja tyttö käy läpi suhdettaan karhumieheen.
Ronskein ote valikoiman runoilijoista on Sigbjørn Skådenilla, jonka runot Ahvenjärvi on valinnut kokoelmasta Prekariáhta lávlla (Prekariaatin laulu, 2009).
- Hän on muodon puolesta selkein uudistaja, joka tekee postmoderneja kokeiluja ja leikittelee kielen eri rekisterillä, Ahvenjärvi luonnehtii.
Yksi Skådenin runoista muistuttaa deittisivuston eroottisesti latautunutta chattiä. Mukana on myös runosarja, jonka mukailee William Shakespearen näytelmän Henrik V:n kohtausta, mutta tapahtumapaikkana on saamelaisten “euroviisut” eli Sámi Grand Prix.
Rawdna Carita Eira on nelikosta selkeimmin Nils-Aslak Valkeapään perinteen jatkaja. Hänen runonsa ovat nuoren naisen ja hänen ensimmäisen poronsa yhteisestä kasvutarinasta Ruohta muzetbeallji rouhta - løp svarte løp (Juokse tummakorva juokse, 2011).
- Eiran runot ovat osittain hyvin ajattomia runoja. Niissä kuvataan tervasuopunkia, jota ei juuri enää poroerottelussa käytetä. Toisaalta on myös nykyporonhoidon realistista kuvausta: lihan leikkausta ja porokämppien ahtautta. Runon puhuja kaipaa appelsiinimehua ja rusinoita.
Tuulisolmut alkaa sikermällä Hege Sirin runoja esikoiskokoelmasta Et øgonblikk noen tusen år, (Silmänräpäys muutama tuhat vuotta, 2009).
- Siri kirjoittaa valtakielellä eli norjaksi ja tuo esiin saamelaisen kielensä menettäneen kokemuksen.
Tuulisolmujen runoilijoista Sirillä ja Larsenilla on merisaamelainen tausta.
- Rannikkoseutujen saamelaisiin kohdistettiin norjalaistamistoimenpiteitä ensimmäisenä, joten he ovat varhaisimmassa vaiheessa menettäneet kielensä.
Vain alle puolet saamelaisista puhuu saamea äidinkielenään
Saamenkielisiä on arviolta 30000 - 35000. Saamen kieliä on yhdeksän. Niistä pohjoissaame on ylivoimaisesti suurin; sillä on noin 20 700 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa. Mutta vain alle puolet saamelaisista puhuu saamea äidinkielenään.
Kun kieli ei ole määrittävä tekijä, niin miten määritetään saamelainen runous?
- On paljolti kyse siitä, miten runoilija itse identifioituu. Vaikka saame ei ole äidinkieli, niin voi olla hyvinkin vahva saamelainen identiteetti.
Pohjoissaamen opiskelu on Ahvenjärven elämässä ollut käänteentekevä. Hän valitsi sivuaineeksi saamen opiskellessaan kotimaista kirjallisuutta Helsingissä. Väitöskirjan hän teki Jyväskylän ylipopistossa.
- Ensikosketukseni saamelaiseen kirjallisuuteen on sama kuin monella muulla suomalaisella, eli lukiossa luetut Nils Aslak Valkeapään Aurinko, isäni ja Kirsti Palton romaanit.
Ne upposivat otolliseen maaperään, koska saamelaisten perhetuttujen ansioista Kaisa Ahvenjärvi oli jo koululaisesta asti ollut kiinnostunut saamelaisuudesta.
Halusin julkistaa Tuulisolmut ensin saamelaisyleisölle
Ahvenjärven suhde saamelaisrunouteen ei ole niin henkilökohtainen, että hän olisi tavannut Tuulisolmuihin valitsemiaan runoilijoita. Mutta kokoelman kohdeyleisön hän tuntee. Hän on kirjoittanut kirjan ensisijaisesti Suomen saamelaisille.
- Siksi halusin julkistaa Tuulisolmut ensin saamelaisyleisölle. Sain sen ilokseni tehdä Helsingin city-saamelaisten juhlaillallisilla saamelaisten kansallispäivänä 6. helmikuuta.
Saamelaiskirjailijat itse ovat painottaneet, että valtakielille kääntäminen on tärkeää. Kääntäjiä on vähän.
- Kääntäjänä ajattelen, että on saamelaisrunouden palvelijan asemassa. Saan tuoda esiin neljän hienon runoilijan tekstejä.
Tutkijana Ahvenjärvi on sen sijaan pohtinut, että jatkaako hän kolonialistista tutkimusperinnettä. Saamelaistutkimusta tekivät pitkään muut kuin saamelaiset. Siksi kulttuurista jäi monia asioita ymmärtämättä. Nyt tutkijoiden keskuudessa tunnistetaan, miten tärkeää on, että saamelaiset itse tutkivat saamelaisia.
- Mutta minut on kyllä toivotettu tervetulleeksi saamelaisen kirjallisuuden tutkijoiden pieneen joukkoon. Kielitaito on avain.
Ainakaan näistä runoista, jotka olen valinnut, ei löydy mustavalkoisia vastakkainasetteluja
Saamelaisuus kiinnostaa nyt, mutta keskustelulla siitä on taipumusta kärjistyä. Erityisesti kun puheeksi tulee kulttuurinen omiminen, esimerkiksi saamenpuku. Tutkija ja suomentaja Kaisa Ahvenjärvi ajattelee, että hänen käännösantologiansa Tuulisolmut voi avata uusia näkökulmia saamelaisuuteen meille valtakulttuurin edustajille.
- Verrattuna someräyhäämiseen runokokoelma voi olla hiljainen kuiskauspuheenvuoro saamelaisuudesta. Ainakaan näistä runoista, jotka olen valinnut, ei löydy mustavalkoisia vastakkainasetteluja.
Ylen Kääntäjäkarhu ja Tanssiva karhu 2018
Yleisradion vuoden 2018 Tanssiva karhu -runopalkinto on myönnetty 4.7. Lassi Hyväriselle kokoelmasta Tuuli ja kissa. Kääntäjäkarhun sai Kaisa Ahvenjärvi saamelaisrunouden antologiasta Tuulisolmut.
Tässä raadin perustelut:
Kääntäjäkarhu: Kaisa Ahvenjärvi: Tuulisolmut
Kaisa Ahvenjärven toimittama ja suomentama Tuulisolmut esittelee ansiokkaasti saamelaista nykyrunoutta. Se on katsaus neljän norjansaamelaisen runouden uudistajan, Hege Sirin, Rawdna Carita Eiran, Irene Larsenin ja Sigbjørn Skådenin tuotantoon.
Kukin runoilija saa teoksessa laajan ja keskittyneen osastonsa, joiden kautta piirtyy kuva saamelaisesta runoudesta moniääisenä ja korkealaatuisena.
Runoissa on merkitsevää nykyhetken ja menneen erityinen yhtäaikaisuus, kun vaikkapa poronhoitokultturin perinteet saavat rinnalleen internetkielen tai Shakespearen aikaiset runomitat.
Keskeisin ja riipaisevin teema runoissa on suhde menetettyyn äidinkieleen. Vielä 1970-luvulle asti saamelaiset eivät saaneet kouluissa käyttää muuta kuin valtakieltä ja jopa välitunneilla oman kielen puhuminen oli kiellettyä.
Kaisa Ahvenjärven taidokkaasti suomenkielelle kirjoittama saamelainen nykyrunous on runokulttuuriamme rikastava teko ja saa toivomaan, että saamme jatkossakin lukea merkittävää saamelaista runoutta suomeksi.
Tanssiva karhu: Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa
Kissoilla on ikiajat ollut korkeakirjallinen roolinsa niin runossa kuin proosassakin. Nyt - kissavideoiden aikakautena- on ilahduttavaa saada päivitys tähän oikukkaseen traditioon, jolla on kissojen tavoin yhdeksän elämää.
Lassi Hyvärisen tasamittaisiin säkeisiin asetellut kissarunot ovat päältä katsoen hallittuja, mutta riveillä ja niiden väleissä kohtaamme anarkistisen miniatyyrimaailman, jota hallinnoivat sellaiset henkilöt kuin tuuli, kissa, mehiläistarhuri ja nainen sipulinvarsihameessa.
Tuulen ja Kissan maailmaa voi sanoa absurdiksi tai sen toimivan unen logiikalla, mutta siellä missä lukija tuntee kulkevansa hämärissä, kissa näkee tarkasti ja runo piirtyy yllättävin ja itsestään selvin kuvin. Poeettisen kuvittelun resurssit saavat lukijan haukkomaan henkeä.
Tuuli ja kissa on mielikuvituksen runoutta, joka ei nosta aiheitaan ainakaan ilmitasolla tästä päivästä, mutta tulee kertoneeksi siitäkin kaiken keskeisen. Teoksen kuriton faabeli kasvattaa huomaamatta suuria teemoja ystävyydestä ja luonnon tilasta.
Koskaan kissarunoja ei ole tehty sellaisella poeettisella herkkyydellä ja taidolla kuin mitä Lassi Hyvärinen nyt palkittavassa kokoelmassaan Tuuli ja Kissa.
Palkintoraadin jäsenet:
Puheenjohtajana kirjailija/dramaturgi Jukka Viikilä, Yleisradion kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä/tuottaja Erja Manto.
Vuonna 1994 perustettu Tanssiva karhu -palkinto jaettiin 4.7.2018 Kajaanin runoviikolla. Tanssivan karhun palkintosumma on 4000 euroa, Kääntäjäkarhun 1500 euroa.
Lue lisää:
Tanssiva karhu -palkinnon voittanut Lassi Hyvärinen osuu runoteoksessaan kissuuden ytimeen
Runoilijan suhde sanoihin on sekoitus puhumaan opettelevan pikkulapsen ja kielitieteilijän asennetta, sanoo Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon voittanut Lassi Hyvärinen. Hänen kokoelmansa Tuuli ja kissa saa raadilta erityiskiitosta kissarunoistaan.
