PIRJO on komediasarja, jossa Pirjo Heikkilä ajautuu noloihin tilanteisiin täysin arkipäiväisissä paikoissa ja kohtaamisissa. Heikkilä kertoo, että sarjan tilanteet ovat oikeasta elämästä, ja katsojakin voi tunnistaa nämä arkiset hetket.
Jokainen tietää sen tunteen, kun ehtii moikata jotakin tutuksi luulemaansa ihmistä ja tajuaa samalla, että henkilö ei ole se, joksi häntä luuli. Siinä tuntee hetken häpeää ja jatkaa matkaansa, mutta Pirjo tekee toisin – ja tästä syntyy sarjan syvin komedia.
Projekti alkoi työnimellä Nolojen tilanteiden Pirjo, ja se kertoo paljon. “Yritän kyllä hyvää, mutta puhumalla liikaa kaivan itselleni syvemmän kuopan tai teen virheen, jota en myönnä”, Pirjo Heikkilä avaa komedian syntymistä. Täysin arkipäiväiset tilanteet saavat Pirjon kohdalla odottamattomia ja kiusallisia käänteitä, kun hän pyrkii olemaan kiva, suvaitsevainen ja ymmärtäväinen, mutta tulee esittäneeksi asiansa hieman väärin.
Sarjassa Pirjo lähtee avoimin mielin tavallisiin paikkoihin, kuten kuntosalille, kauppaan, kirjastoon tai terveyskeskukseen, mutta täyskatastrofiltakaan ei aina voi välttyä.

Kaikki sarjan kohtaukset ovat oikeasta elämästä, ja osa niistä on sattunut Pirjolle itselleen. Ideat ovat lähteneet palavereissa, ja ovat tilanteita, joissa joku on mokannut, möläyttänyt jotakin typerää tai ei myönnä jotakin tapahtuneen. Tavallisia tilanteita, joita käsikirjoitusvaiheessa voidaan viedä pidemmälle. Käsikirjoituksesta vastaa itse Pirjo Heikkilä ja Lauri Nurkse, joka myös ohjaa sarjan. Jokainen jakso on eri tavalla kiusallinen ja Pirjo tekee tilanteista vahingossa koko ajan vaan pahemman.
PIRJO on short form -muotoinen komediasarja, jonka yksittäiset jaksot ovat itsenäisiä tarinoita. Sarjan huumori syntyy nykypäivän asenteista ja oletuksista. Pirjo törmää omiin ennakkoluuloihinsa ja joutuu avaamaan niitä pyrkiessään ratkaisemaan olemattomia ongelmia arkisissa tilanteissa.
Sarjassa Pirjo esimerkiksi säikähtää, kun hänen varaamansa hieroja olikin mies. Hän myös pohtii, saako asuntonäytössä arvostella toisen sisustusratkaisuja tai mitä hankkia eläimiä ja ympäristöä arvostavalle kaverille. Mitä tapahtuu, kun on juuri kaverin kanssa haukuttu elokuva huonoksi ja itse elokuvan ohjaaja tulee paikalle?
Olet varmaan itsekin halunnut joskus napata lehden välissä tulleen näytteen? Pirjon esimerkki on juuri sellainen, mitä et halunnut – tai edes ajatellut voivan käyvän.
Sarja Areenassa!
Käsikirjoitus: Pirjo Heikkilä, Lauri Nurkse, ohjaus: Lauri Nurkse. Sarjan Ylelle tuottaa Aitomedia.
Lisää ohjelmasta
- "On asioita, joille ei vain voi tehdä mitään." Pirjo antaa vertaistukea katsojille, jotka avautuivat kiperistä kokemuksistaan
- Kerro, millaiseen hankalaan tilanteeseen olet joutunut seurassa – Pirjo antaa vertaistukea
- Pirjo on selittelyn mestari – näillä nikseillä voit selvitä aiheuttamastasi hämmingistä