Hyppää pääsisältöön

RUISROCK 2018: Gasellit osoitti paikkansa suomalaisen musiikin tähtikaartissa

Gasellit Ruisrockin Rantalavalla.
Gasellit Ruisrockin Rantalavalla. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Gasellit,Ruisrock

Thube Hefnerin, MusaJusan, Hätä-Miikan ja Päkän hyväntuulinen ja tarttuva suomihiphop piti täyden Rantalavan otteessaan keikan alusta loppuun.

Suomirap-nelikko Gasellit on Ruisrockin lauantai-illassa kovan paikan edessä.

Tänä keväänä yhdeksänvuotisjuhliaan viettänyt Gasellit tunnetaan hyvästä fiiliksestään ja tarttuvista, nuoruutta ja ystävyyttä kuvaavista hiteistään, mutta Rantalavan kokoinen stage bändillä on vielä ennen tätä iltaa ollut täyttämättä.

Ennen keikkaa Gasellit on kertonut Instagram-tilillään, että juuri Ruisrockin Rantalava on sellainen unelma, joka yhtyeellä on siintänyt mielessä jo pidempään.

Gasellit Ruisrockin Rantalavalla.
Musa-Jusa, Päkä ja Thube viihtyivät ja viihdyttivät Rantalavalla. Gasellit Ruisrockin Rantalavalla. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Gasellit,Ruisrock

Ensimmäisenä lavalle noussut DJ MusaJusa paljastaakin, että vielä verhon takana odottelevia Thube Hefneriä, Päkää ja Hätä-Miikkaa jännittää kovasti.

Niin kovasti, että bändikavereitaan rentouttaakseen ja yleisöä lämmitelläkseen Jusa pyöräyttää soimaan Kings of Leonin Sex on Firen, jonka tahtiin myös loput Gaselleista saadaan lavalle.

Jo keikan ensihetkistä on selvää, että jännitys on turhaa: täpötäysi Rantalava ottaa Gasellit avosylin vastaan.

Hyväntuuliset Gasellit kirmaavat ympäri lavaa, huudattavat yleisöä ja naureskelevat keskenään ja toisilleen.

– Voin sanoa, että ihan pikkasen jännitti, mutta ihan hauskaahan täällä on, Päkä toteaa.

Bändikavereilleen lavaa jo lämmittänyt MusaJusa vakuuttaa, että häntä ei tässä vaiheessa enää jännitä – hän on tullut tänne viihtymään.

– Eiköhän me kaikki viihdytä! Mahtavaa nähdä, että näin moni on mahtunut kyytiin, Hätä-Miikka veistelee ennen samannimisen kappaleen aloittamista.

Ja yleisö ainakin viihtyy. Räppikädet viistävät ilmaa ja yleisö laulaa mukana.

Yleisöä Gasellien Ruisrock-keikalta.
Aurinko helli Rantalavan juhlakansaa Gasellien keikalla. Yleisöä Gasellien Ruisrock-keikalta. Kuva: Nelli Kenttä, YleX yleisö,Ruisrock,Gasellit

Vitsailua ja lippukauppaa

Gasellien tuoreinta tuotantoa edustavaa Riks raks poks -hittiä varten lavalle saadaan kappaleen kertosäkeestä vastaava Elias Gould, jonka festarikansa ottaa vastaan riemulla.

Älä muista pahalla -biisi esitetään puolestaan ilman Iisaa, mutta Gaselleita se ei haittaa – bändi luottaa, että Rantalava hoitaa kertosäkeen hänen puolestaan.

Bändi on selvästi hyvässä vedossa. Lavalla nähdään Thube Hefnerin erikoistanssiliikkeitä ja kuullaan vapautunutta vitsailua: mikäli jotakin jännitystä on keikan alkuvaiheessa ollut ilmassa, tähän mennessä se on täysin kaikonnut.

Kesken keikan Päkä bongaa yleisöstä Gasellit-lipun, josta koko bändi vakuuttuu niin, että haluaa ostaa sen MusaJusan DJ-pöydän keikkalakanaksi.

Lippu saadaan lavalle aplodien saattelemana, ja bändi esittää Henkeni edestä -kappaleen samalla kun Jusa teippaa lakanan paikoilleen.

Isoja vierailijoita ja isoja tunteita

Paratiisiksi nimeämästään Slussenista räpätessään bändin luottopelaajaksi nimetty Thube unohtaa sanat kesken säkeistönsä.

Panikoinnin sijaan Gasellit purskahtavat nauruun ja toteavat lifecoaching-henkisesti, että ison yleisön edessä mokaaminen on itse asiassa varsin vapauttavaa ja jopa suositeltavaa puuhaa.

Vapauttavan nollaushetken jälkeen nelikko vetää peräkkäin JVG:n possebiisit Mist sä tuut part 2 ja Mist sä tuut, josta jälkimmäiseksi lavalle nousevat myös Jare, VilleGalle ja Gracias.

Suomiräpin suursuosikit saavat yleisön hyppimään kovempaa kuin kertaakaan aiemmin.

Päkä ja Thube Ruisrockin Rantalavalla.
Päkä ja Thube laittoivat festariyleisön laulamaan. Päkä ja Thube Ruisrockin Rantalavalla. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Gasellit,Ruisrock

Keikan suurin yllätys on luvassa tämän jälkeen.

Ensimmäisellä Mist sä tuut -biisillä kuultavan “mitä mä Malagas, mä viihdyn hiton hyvin himas” -säkeestä inspiroitunut Mitä mä Malagas -uutuusbiisi saa ensiesityksensä – ja vierailijana kuullaan itseoikeutetusti JVG:tä.

Hyvätuulinen, miamirap-henkinen bilebängeri on kesäanthem kaikille niille, jotka viettävät kesänsä mieluummin kotiseuduillaan kuin ulkomaan auringon alla.

Biisillä on tarttuvan kertosäkeensä ja kovan vierailijakaksikkonsa ansiosta rahkeet nousta yhdeksi tämän kesän suosituimmista hiteistä.

– Jos nyt olisi kesälauantai, koko kesän hauskin viikonloppu, niin olisitteko valmiit bailaamaan, Päkä kysyy yleisöltä.

Monelle Ruisrock on juuri sitä, ja yleisön reagoi kysymykseen vastaamalla sen mukaisella huudolla.

Keikan päättävät bileanthemit Ime huiluu ja Imus ovat kuin luotuja tanssittamaan aurinkoista Ruissaloa.

Hätä-Miikka, Päkä ja Thube Hefner Rantalavalla.
Gasellien ensimmäinen Rantalavan keikka meni nappiin. Hätä-Miikka, Päkä ja Thube Hefner Rantalavalla. Kuva: Nelli Kenttä, YleX Ruisrock,Gasellit

Jos Ruisrockin Rantalava on Gasellien unelmien täyttymys, niin sitä se tuntuu olleen myös iloisesti juhlivalle festariyleisölle. Se hyppii, laulaa ja heiluttaa käsiä mukana keikan ensimmäisestä biisistä viimeiseen.

Päkästä, Thubesta, Hätä-Miikasta ja MusaJusasta on kasvanut yhdeksän vuoden aikana ykkösluokan esiintyjiä, joiden keikalla on lähes sataprosenttinen viihtymistakuu.

Ruisrockin keikan jälkeen on selvää, ettei bändillä ei ole enää mitään asiaa festareiden pienemmille stageille.

Jatkossa Gasellien paikka on itsestään selvästi päälavalla.