TV1 sunnuntaina 15.7.2018 klo 9.05 - 9.55
Katsottavissa Areenassa
Luontovalokuvaaja Benjam Pöntinen lähtee selvittämään tutkijoiden kanssa Suomen ja Viron lepakoiden salaista maailmaa.
Lepakot asuvat kaivoksissa ja kartanoissa
Matkasta kehittyy suuri seikkailu, joka vie Virossa lepakoiden asuinpaikkoihin maanalaisiin kaivoksiin, vanhoihin kummituslinnoihin ja miltei unohdettuihin kartanoihin.
Lepakoiden kuvaaminen osoittautuu hankalaksi ja haasteelliseksi työksi, mutta antaa uusia näkökulmia eläinten elintapoihin ja muuttoreitteihin.
Keskikesän yöttöminä öinä vesisiipat lentelevät Benjamin ympärillä utuisella järvellä hyönteisiä pyydystämässä. Infrapunakameralla hänen onnistuu kuvata lepakoiden elämää aikuisten parittelusta ja tappeluista poikasten pelastusoperaatioihin.

Pönttöjä uusiksi kodeiksi
Suomessa lepakot asustavat vieläkin puunkoloissa. Ikimetsien hakkuiden myötä ne ovat joutuneet miltei kaikkialla muuttamaan ihmisasumuksiin ja oppineet elämään siellä.
Benjam on mukana, kun lepakoille viedään pönttöjä uusiksi kodeiksi. Hän osallistuu lepakkoretkille, joilla monet kaupunkilaiset näkevät ensi kertaa lepakkoja. Harvat meistä näyttävät tietävän, kuinka lähellä me elämmekään niitä.
Kun opimme enemmän lepakoista ymmärrämme myös, etteivät ne ole legendojen julmia verenimijöitä vaan suojelemisen arvoisia. Lepakot ovat olleet rauhoitettuja Suomessa vuodesta 1923 lähtien.
Ohjaus: Nick Upton. Tuotanto: Mandart Production, 2006. Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran 2016.