Hyppää pääsisältöön

Lintuvuorella – Miltä näyttää merilintujen tulevaisuus?

Millainen on pesimäkausi Keski-Norjan ja Lofoottien lintuvuorilla?
Lunnit auringonlaskun aikaan lintuvuorella. Millainen on pesimäkausi Keski-Norjan ja Lofoottien lintuvuorilla? Yle TV1,Lintuvuorella

TV1 lauantaina 14.7.2018 klo 9.35 - 10.05
Areenassa vain suorana

Millainen on pesimäkausi Keski-Norjan ja Lofoottien lintuvuorilla? Merilinnut saapuvat paikalle nälkäisinä, ja olemassaolon taistelu on kovaa.

Norjalainen luontodokumentti kuvaa merilintuja tutkivan tutkijaryhmän työtä. Tutkijat seuraavat lintujen elinehtoja ja yrittävät hakea selitystä epäonnistuneelle pesinnälle.

Dokumentissa selviää muun muassa, että etelänkiisla on erittäin uhanalainen laji Norjassa. Useimpien yhdyskuntien lintumäärä on taantunut huomattavasti. Kanta on romahtanut parinkymmenen vuoden aikana dramaattisesti.

Ut i naturen: Solnedgang over stille fuglefjell. Tuotanto: NRK, Norja, 2008. Dokumentti on esitetty edellisen kerran Ykkösellä 2016.

Lisää ohjelmasta

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.