Hyppää pääsisältöön

"Ajatuksissani ei ole kuvia, ääntä, hajua, makua eikä tuntoa" – Afantasia on elämää ilman mielikuvia

Voitko nähdä mielessäsi läheisen henkilön kasvot? Pystytkö kuvittelemaan punaisena leimuavan iltaruskon? Useimpien vastaus on itsestään selvä kyllä. Mutta on myös ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet ainoatakaan mielikuvaa. Moni heistä ei edes tiedä, että mielikuvittelu on mahdollista muille ihmisille. Heillä on ominaisuus nimeltä afantasia.

Hämmennys ja epäusko. Ne olivat fyysikko Teppo Mattssonin ensireaktiot vuonna 2015 tiedeuutiseen, jonka mukaan osa ihmisistä ei pysty näkemään minkäänlaisia mielikuvia. Heillä ei ole kuvallisia muistoja, eivätkä he pysty kuvittelemaan asioita mielessään.

Brittitutkijat olivat sattuman kautta löytäneet joukon henkilöitä, jotka kertoivat olevansa mieleltään sokeita. Hyvin vähän tunnetulla piirteellä ei ollut vielä nimeäkään. Sellainen johdettiin kreikan kielestä: afantasia. Alustavan arvion mukaan ominaisuus voisi olla noin kahdella prosentilla ihmisistä.

Kuva, jota ei koskaan tule

Mattssonia ei hämmästyttänyt tutkijaryhmän löydös, vaan siitä seurannut johtopäätös. Hän oli juuri tunnistanut afantasian kuvauksesta itsensä ja ymmärtänyt, että suurin osa ihmisistä siis näkee mielikuvia. Visuaalisia ajatuksia, jotka voivat olla irrallaan välittömästä todellisuudesta. Se tuntui käsittämättömältä.

– Sitä oli niin tottunut omaan tapaansa kokea maailma ja käsitellä omia muistojaan. Ikään kuin olisi kuullut uudesta aistista, jota itse ei ole koskaan kokenut.

Tiede-lehden blogiinsa Mattsson kirjoitti tuoreeltaan: ”Ihminen olettaa liian herkästi muiden olevan samanlaisia kuin itse. Tähän ajatusvinoumaan minäkin olin haksahtanut.”

Minun ajatteluni tapahtuu kielellisesti tai matemaattisesti, vaikka numeroiden avulla.― Teppo Mattsson

Mielikuvia näkevää voi puolestaan ihmetyttää se, miten asian paljastumiselta on ollut mahdollista välttyä. Mielikuvat tulevat vastaan kaikkialla: puheessa, tarinoissa, mielikuvaharjoituksissa, oppimismenetelmissä… Mattssonkin oli sujuvasti käyttänyt niihin viittaavia fraaseja, kuten “nähdä sielunsa silmin”. Hän vain luuli sen olevan vertauskuvallinen ilmaisu.

Teppo Mattsson katsoo kaloja Sea Lifessa.
Teppo Mattsson katsoo kaloja SeaLifessa. Teppo Mattsson katsoo kaloja Sea Lifessa. Kuva: Yle mielikuvat

Pommina putoava uutinen ihmisten mielikuvittelukyvystä on toistuva teema afantaasikoiden tarinoissa. Moni tulee tietoiseksi omasta erityispiirteestään vasta luettuaan siitä. Firefoxin perustajiin kuuluva Blake Ross on kirjoittanut omasta havahtumisestaan scifi-tarinan veroisen kuvauksen.

Mutta millaista on ajatella ilman kuvia? Mielikuvia näkevälle ne tuntuvat olevan erottamaton osa tietoisuutta.

– Minun ajatteluni tapahtuu kielellisesti tai matemaattisesti, vaikka numeroiden avulla.

Fyysikkona Mattssonilla on siihen hyvät välineet. Apuna voivat toimia myös motoriset keinot: esimerkiksi kalan muoto hahmottuu, kun ajattelee piirtävänsä sitä. Sormenpäät saattavat lähteä liikkeeseen mukaan.

Visualisoinnin yrityksistä hän on luopunut, sillä se aiheuttaa vain turhautumista.

– Jos yritän saada jonkin kuvan mieleeni, niin se tuntuu samalta kuin sana olisi kielen päällä, mutta se ei koskaan tule sieltä, Mattsson havainnollistaa.

“Tiedän asioita tyttäreni kasvoista, mutta en näe niitä mielessäni”

Mielikuvien puuttuminen ei ole viime vuosina virinneestä tutkimuksesta huolimatta uusi havainto. Eugeniikankin isänä tunnettu Charles Darwinin serkkupuoli Francis Galton kirjoitti asiasta jo vuonna 1883. Piirre oli tullut ilmi hänen tahdonalaisia mielikuvia selvittäneissä kyselyissään.

Nykyinen tutkimustyö sai alkunsa vuonna 2005, kun neurologi Adam Zemanin luokse Exeterin yliopistoon ohjattiin erikoinen tapaus: 65-vuotias mies oli menettänyt mielikuvansa sydänleikkauksen jälkeen. Todennäköisesti hän oli saanut leikkauksessa lievän aivoverenkiertohäiriön.

Kun miehelle näytettiin kuvia julkisuuden henkilöistä, hänen aivoissaan aktivoituivat samat alueet kuin kasvoja katsovilla yleensä. Havaitseminen toimi siis moitteettomasti. Sen jälkeen häntä pyydettiin kuvittelemaan mielessään aiemmin esitettyjä kasvoja.

Normaaleissa aivoissa mielikuvat aktivoivat samoja aivoalueita kuin itse näkeminen, mutta tutkittavan aivokuvista tällaiset reaktiot puuttuivat kokonaan. Hänen aivonsa eivät siis kyenneet toistamaan kuvan kaltaista hermostollista jälkeä tahdonalaisesti. Siitä huolimatta mies pystyi kuvailemaan kasvojen yksityiskohtia kuin olisi nähnyt ne mielessään.

Teppo Mattssonin tytär valokuvassa.
Teppo Mattssonin tytär valokuvassa. Kuva: Teppo Mattssonin kotialbumi mielikuvat

Tämä on afantasialle tyypillinen ominaisuus. Informaatiota on, mutta niistä ei muodostu visuaalista kokonaisuutta – ei edes omien perheenjäsenten ulkonäöstä. Mattssonkin pystyy maalaamaan tyttärestään lempeän yksityiskohtaisen mielikuvan, vaikka ei näe sitä itse:

– Tyttärelläni on suuret kauniit silmät, kihara tukka, valloittava hymy ja muhevat posket, joita on mukava silitellä. Muistan tällaisia tietoja ja tulee lämmin tunne kun ajattelen häntä, mutta minulle ei tule mitään kuvaa siitä.

Tutkimuksen julkaisun jälkeen Zeman alkoi saada viestejä ihmisiltä, jotka kertoivat olevansa samanlaisia kuin tapauskertomuksen mies – sillä erotuksella, että he eivät olleet koskaan nähneet mielikuvia. Synnynnäinen mielikuvasokeus oli tutkijoille yllätys.

Yhteyden ottaneista parikymmentä päätyi Zemanin seuraavaan tutkimukseen. Siinäkin monet suoriutuivat tehtävistä, joiden luulisi edellyttävän visuaalista ajattelua. Esimerkiksi suurin osa pystyi laskemaan mielessään kotinsa ikkunat.

Aivoilla on vaihtoehtoisia tapoja käsitellä visuaalista informaatiota

Jos jo Zemanin esittämä 2 prosentin esiintymistiheys kuulostaa suurelta, pistää neurotieteilijä Joel Pearson australialaisesta Uuden Etelä-Walesin yliopistosta vielä paremmaksi. Hän uskoo, että luku voisi olla jopa 4–6 prosenttia. Moni vain on tietämätön tästä ominaisuudestaan. Joka tapauksessa luvut ovat vain arvioita.

Eräs mielikuvien tutkimisen haasteita on mitattavuus. Ihmisten omat luonnehdinnat kun ovat aina subjektiivisia.

Pearsonin johtamassa yliopistolaboratoriossa erääksi mittatikuksi keksittiin binokulaarinen eli kahden silmän välinen kilpailu. Kun yhdelle silmälle näytetään erilaista kuvaa kuin toiselle, aivot eivät voi muodostaa niistä yhtenäistä kuvaa. Silloin tietoisuuteen valikoituu vain jompikumpi, kyseisessä tutkimuksessa punainen tai vihreä kuva.

Tutkijat pyrkivät vaikuttamaan tulokseen pyytämällä testihenkilöitä ajattelemaan etukäteen punaista väriä. Kun silmille sitten näytettiin kahta eri kuvaa, mielikuvia näkevät kertoivat havainneensa useimmissa tapauksissa punaisen. Mieleltään sokeilla punainen ja vihreä menivät tasan. Heidän aivoissaan ei ollut muodostunut havaintoa ohjaavaa ennakkokuvaa.

Westminsterin yliopistossa on selvitetty mielikuvasokean henkilön suoriutumista visuaalista työmuistia vaativissa tehtävissä. Mukana oli myös suomalaistutkija, yliopistossa kognitiivisen neurologian professorina työskentelevä Juha Silvanto.

Tutkimus osoitti, että aivot pystyvät kompensoimaan mielikuvien puutetta. Niillä on vaihtoehtoisia keinoja käsitellä visuaalista informaatiota. Mielikuvat kuitenkin tukevat tarkkaa työmuistia eli tilanteita, joissa täytyy muistaa yksityiskohtia nähdystä kohteesta.

Portti mielen kuviin voi aueta unissa

Zemanin tutkittavien joukko on kasvanut vuosien varrella tuhansiin. Useimmilla ominaisuus on synnynnäinen, mutta jotkut ovat menettäneet mielikuvansa aivoihin kohdistuneen vaurion tai psykologisten syiden vuoksi.

Osallistujien joukko on kirjava, ja heidän keskuudestaan löytyy myös kuvataiteilijoita ja kirjailijoita. Zeman muistuttaakin, että mielikuvat ja mielikuvitus ovat sanojen samankaltaisuudesta huolimatta kaksi eri asiaa. Mielikuvien puute ei tarkoita luovan ajattelun puutetta.

Tutkimustulosten kattava analyysi vie aikaa, mutta massasta näyttää nousevan esiin tiettyjä teemoja. Heikko tai puuttuva kyky muodostaa mielikuvia vaikuttaa olevan usein yhteydessä kasvosokeuteen. Yhden ryhmän muodostavat henkilöt, jotka kertovat esimerkiksi loma- tai perhejuhlamuistojensa olevan köyhempiä kuin muilla. Siksi jotkut afantaasikot ottavatkin runsaasti valokuvia. Vastaajissa on myös pieni autismikirjon diagnoosin saaneiden joukko.

Ihmisiä jonossa Linnanmäen lippuluukulla.
Kasvosokeus afantasian yhteydessä on yksilöllistä. Teppo Mattssonille kasvojen tunnistaminen ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia. Ihmisiä jonossa Linnanmäen lippuluukulla. Kuva: Yle mielikuvat

Kiinnostavaa on, että monet afantaasikot, Mattsson mukaan lukien, kertovat silti näkevänsä unia. Tietoisuuden laskiessa tapahtuu jotain, joka vaikuttaa mahdollistavan kuvien esiintulon. Mutta miten mielikuvia näkemätön voi tietää nähneensä unia?

Mattsson myöntää, että ei voi olla sataprosenttisen varma asiasta. Herätessä hänestä kuitenkin tuntuu hieman samalta kuin television katselun jälkeen. Kun muistot ja tuntemukset puhuvat unien näkemisen puolesta, hän ei näe järkevää syytä epäillä asiaa.

Tarvitsen oikeita aistiärsykkeitä, että voin kokea niitä.

Keskeisimpiä Zemanin yhteenvetoja on se, että afantasiasta on monia eri muotoja. Siksi mikään tarkempi määritelmä ei päde kaikkiin. Piirre ei esimerkiksi aina rajoitu pelkästään näkemiseen. Näin on myös Mattssonin tapauksessa.

– Minun ajatuksissani ei ole mitään visuaalista, mutta sen lisäksi en myöskään koe mitään muistoihin liittyviä ääniä, hajuja tai makuja tai mitään muutakaan. Tarvitsen oikeita aistiärsykkeitä, että voin kokea niitä.

Aistipohjaiset havainnot – kahvin tuoksu, hyttysen ininä tai sormien välistä valuva hiekka – kyllä tallentuvat aivoihin, mutta niitä ei voi enää palauttaa tietoisuuteen samankaltaisina. Palauttaminen ei toki kaikkien aistien osalta onnistu niin kutsutulta keskivertoihmiseltäkään, ainakaan kovin tarkasti. Se näkyy esimerkiksi toisistaan poikkeavissa silminnäkijäkertomuksissa.

Eräs tulevaisuuden tutkimuskohde voi olla afantasian vaikutus oppimiseen. Visualisoinnin tiedetään tukevan oppimista, joten visualisointikyvyn puute saattaisi näkyä oppimisvaikeuksina. Jos oletus osoittautuu oikeaksi, tällaisille henkilöille voitaisiin etsiä toisenlaisia tapoja oppia.

Entä vaikuttaako afantasia empatiaan, kykyyn asettua toisen ihmisen asemaan? Siinäkin mielikuvilla on tärkeä rooli.

Afantasia on arvoitus, jonka ratkeaminen voi kestää

Jos mielikuva-asteikon yhdessä päädyssä on afantasian täysi tyhjyys, toinen ääripää on hyvin runsaiden ja eläväisten mielikuvien hyperfantasia. Useimmat ihmiset sijoittuvat niiden väliin.

Helsingin yliopistossa ja HUSissa neurofysiologian dosenttina toimiva Simo Vanni puhuu normaalista yksilöllisten erojen vaihtelusta, jotka liittyvät aina havaintojen tekemiseen.

Pippuripallokala.
Pippuripallokala. Kuva: Yle Pallokalat

– Kaikki meidän havaintomme ovat subjektiivisia. Mutta ihmiset eivät huomaa, että tuollaisia eroja on, jos niitä ei nosteta esille. Tästähän pyörii netissä meemejä, esimerkiksi miten jotkut näkevät mekon kultaisena ja toiset sinisenä tai kuulevat joko Yanny tai Laurel.

Mielikuvat muodostuvat aiempien muistojen pohjalta. Niiden synty on monimutkainen prosessi, johon osallistuvat monet toisiinsa kytkeytyneet aivoalueet. Miten tämä kaikki tarkalleen toimii, on edelleen selvittämättä. Vanni toteaa, että aivot tunnetaan ylipäätään yhä varsin huonosti.

– Paljon on toki tutkittu ja dataa on olemassa, mutta yleistä mallia aivojen toiminnasta ei ole edelleenkään. Siitä seuraa paljon rajoitteita.

Selvittämättömiin asioihin lukeutuu myös se, missä kohtaa näköhavainnon ja mielikuvan välisellä reitillä afantasian aiheuttava katkos tapahtuu. Johtolankoja etsitään muun muassa toiminnallisen magneettikuvauksen avulla.

Mielikuvilla vai ilman – jos voisi valita?

Osa Zemanin tutkimukseen osallistuneista on kertonut kokeneensa yksinäisyyttä ja surua ominaisuutensa vuoksi. Mielikuvien puute on voinut tuottaa vaikeuksia elämän eri alueilla, ja tärkeät muistot ovat saattaneet kuihtua tai pyyhkiytyä kokonaan pois. Mielikuvien näkeminen on myös voitu mieltää “supervoimaksi”, josta on jäänyt itse osattomaksi.

Yleisimpiä tunteita on kuitenkin ollut helpotus siitä, että tietyille selittämättömiltä tuntuneille asioille on löytynyt vastaus. Tietokirjailija ja viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo listaa useita arkensa mysteerejä, jotka ovat saaneet selityksen aistimuistittomuudesta. Hän ei esimerkiksi pysty tunnistamaan tuoksuja näkemättä, mistä ne tulevat.

Rauhoittuminen on helppoa eikä mielikuvat pääse ahdistamaan.

Nettikeskusteluissa afantasiansa tunnistaneet jakavat tietoa, kokemuksia ja tutustuvat sen eri muotoihin. Kysymyksiä on paljon. Kuuletko musiikkia päässäsi? Kumpia suosit, kirjoja vai elokuvia? Pystyvätkö muut perheenjäsenesi näkemään mielikuvia?

Teppo Mattsson istuu vuoristoradan kyydissä.
Kokemuksista jää Teppo Mattssonin mieleen tietoa ja tunteita, mutta ei aistielämyksiä. Teppo Mattsson istuu vuoristoradan kyydissä. Kuva: Yle mielikuvat

Mielikuvien näkeminen saattaa tulevaisuudessa olla mahdollista myös afantaasikoille. Uuden Etelä-Walesin yliopistossa selvitetään, voisiko sielun silmiä kehittää esimerkiksi heikolla sähkövirralla tai säännöllisellä mielikuvaharjoittelulla.

Mattsson kokee, että afantasiassa on monia hyviä puolia. Kun aistimukset menneestä ovat sammuksissa ja elävien kuvien maalailu tulevasta on mahdotonta, mielen on helpompi levähtää ja olla läsnä hetkessä.

– Nukahtaminen rauhallisessa ympäristössä on ollut minulle aina aika helppoa, hän kertoo.

Poikkeusta ei tehnyt edes tuhoisa Christchurchin maanjäristys, jonka keskelle Mattsson päätyi työhuoneessaan uusiseelantilaisessa yliopistossa vuonna 2011. “Ehdin vain suojautua pöydän alle, kun rakennus alkoi huojua rajusti ja kaikenlaista painavaa putoilla”, hän kertoo blogissaan. Päällimmäiseksi kokemukseksi jäi voimautumisen tunne, eivätkä muistot tapahtumista jääneet ahdistamaan.

Myös tämä puoli afantasiasta kiehtoo tutkijoita, sillä voimakkaat, hallitsemattomiksi kehkeytyvät mielikuvat liittyvät moniin mielenterveyden häiriöihin. Sellaisia ovat esimerkiksi pakko-oireet ja traumaperäinen stressihäiriö.

Ajatus mielikuvien näkemisestä kyllä kiinnostaa Mattssonia, mutta oikopäätä hän ei olisi siihen vaihtamassa.

– Ainakin lyhyt koeaika olisi ensin paikallaan, jotta voisi päättää, kumpi vaihtoehto on lopulta parempi.

Muokkaukset:
Otsikkoa muutettu 1.10.2018
Ingressiä muutettu 12.10.2018.

Kommentit

Elämäntaidot

Facebook, Twitter

  • Lopeta laihdutus, aloita elämä - mitä ihmettä?!

    Tässä vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin.

    Vaakakapina tarjoaa vuoden 2017 aikana uudenlaisen näkökulman painonhallintaan ja hyvinvointiin. Saatat jo ihmetellä, miksi kehotamme lopettamaan laihduttamisen. Tässä vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin.

  • Avoin tarina

    Kirjoituskampanjan aiheena oli suvaitsevaisuus.

    Avoin tarina perustuu Ylen vuosina 2000 ja 2010 peruskoululaisille järjestämään valtakunnalliseen kirjoituskampanjaan, jonka aiheena olivat tarinat suvaitsevaisuudesta – tarinat näkyvästä tai näkymättömästä monenlaisuudesta ja erilaisuudesta.

  • 10 hyvää syytä nukkua paremmin

    Uni on meille yhtä elintärkeää kuin ravinto ja liikkuminen.

    Väsyttääkö? Väsymys on ensimmäinen oire huonosta unenlaadusta tai liian vähäisestä nukkumisesta. Uni on meille yhtä elintärkeää kuin ravinto ja liikkuminen, joten uniajasta tai -laadusta ei kannattaisi tinkiä.

  • Mihin sinä uskot? Testaa itsesi!

    Mihin uskot?

    Mihin uskot? Mikä sinulle on elämässä tärkeätä? Mitä arvostat? Testaa itsesi! Testi perustuu professori Tatjana Schnellin pitkäaikaiseen tutkimustyöhön Innsbruckin yliopistossa.

  • Luonnon omasta apteekista: Rahkasammal imee verta ja hoitaa haavoja

    Rahkasammaleen käyttö kansanlääkinnässä.

    Rahkasammal on monimuotoinen luonnontuote ja hyötykasvi. Kansanlääkinnässä kuivattua rahkasammalta on käytetty muun muassa haavojen hoitoon ja verenvuodon pysäyttämiseen. Sammalmätäs kelpaa myös juomaveden lähteeksi ja vessapaperiksi!

  • Voiko psykologisiin nettitesteihin luottaa?

    Täyttävätkö nettitestit psykologisten testien kriteerit?

    Netistä löytyy monenlaisia testejä, joilla pyritään arvioimaan ihmisen psyykkisiä ominaisuuksia, kuten persoonallisuutta, soveltuvuutta ammatteihin tai erilaisia psyykkisiä häiriöitä. Osa niistä on viihdyttäviä hupitestejä eikä niiden tekemisestä ole suoranaista haittaa. Osa taas on sinänsä uskottavan oloisia, mutta täyttäväkö ne psykologisten testien kriteerejä?