Hurmaava Ragnar Eriksson kertoo 21-vuotisesta taipaleestaan Märketin majakanvartijana kaukaisella pikkuluodolla keskellä Ahvenanmerta. Heikki Aarvan ja Matti Ijäksen ohjaama lyhytdokumentti valmistui 1976 – vuonna, jona Märket oli viimeisen kerran miehitettynä.
Meriromantiikkaa ja filmin patinaa
Majakka on tunnelmallinen henkilökuva Märketin majakanvartijasta Ragnar Erikssonista, joka tarinoi työstään syrjäisellä luodolla ja pohdiskelee meren olemusta. Yli kahdenkymmenen majakalla vietetyn vuoden jälkeen eristäytyneisyys ei enää tarkoita yksinäisyyttä eikä rohkeus pelasta alati muuttuvan meren mahdilta.
Majakka kahden maan rajalla
Pohjanlahden suulla Ahvenanmerestä kohoaa pikkuruinen luoto, Märket, jonka kallioilla seisoo vuonna 1885 valmistunut majakka. Märket on Suomen läntisin kiinteällä maalla sijaitseva alue ja sen lävistää Suomen ja Ruotsin välinen raja. Vuonna 1981 valtakunnan rajaa tarkistettiin siten, että majakka saatiin kokonaisuudessaan Suomen puolelle.
Märket automatisoitiin 1977 ja jätettiin kylmäksi seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Suomen Majakkaseura ryhtyi toimeen rajujen sääolosuhteiden rappeuttaman majakan pelastamiseksi 2007, ja talkoovoimin toteutettavat kunnostustyöt jatkuvat edelleen.
Lue lisää Märketin historiasta ja talkookokemuksista: Märketin majakalla rauhoitutaan ja pelätään luonnon armoilla.