Hyppää pääsisältöön

"Se oli satumaisen kaunis kesä" – maitopojan muisteluita vuodelta 1955

Vuonna 1955 toimittaja Bosse von Willebrand vietti ison osan kesästään soutuveneessä Espoon Suvisaariston selkää taittaen. Tuolloin 14-vuotias nuorimies toimitti maitoa ja muita tarpeita lähiseudun mökkiläisille veneellä. Willebrandin itse toimittama ja ohjaama Minns du sommaren -55? (1994) on tarina nuoruuden kesästä ja silloisen Suomen tapahtumista.

Kesätyö oli Bosse von Willebrandin ensimmäinen. Puhteenaan hänellä oli soutaa joka arkipäivä Suvisaariston ympäri vieden kesäasukkaille maitoa, elintarvikkeita ja lehtiä. Työnteon lomassa aikaa jäi myös sulkaveneestä haaveiluun, jonka nuorimies aikoi ostaa ansaitsemillaan rahoilla. Sulkaveneellä pystyisi tarvittaessa jopa purjehtimaan kilpaa.

Kesä 1955 oli lämmin ja vähätuulinen. "Satumaisen kaunis kesä", toteaa von Willebrand. Samana kesänä tapahtui paljon – ainakin aikuisten maailmassa. Neuvostoliitto antoi ensimmäiset merkkinsä aikeistaan palauttaa Porkkala takaisin Suomelle, presidentti Paasikivi vieraili Moskovassa ja maailman rauhankokous pidettiin Helsingissä.

Jokapäiväiset soutamiset kasvattivat lompakkoa, mutta myös kuntoa. Silloin tosin vastapainoksi syötiin paljon sokerisia herkkuja, sillä puutteen ja säännöstelyn ankea 40-luku tuntui olevan vihdoin takana. Siihen aikaan myös rasvan ja sokerin uskottiin olevan pelkästään hyväksi terveydelle.

Elokuvassa haastatellaan myös kauppias Per-Olof Sjöbergia sekä Kurt Wikströmia ja Paul Kylanderia, jotka toimivat tuolloin myös samoissa tehtävissä. Kaverukset muistelevat menneitä ja kertaavat sattumuksia lapsuudestaan. Kerran unohtui kasa piikkikaloja maitotonkkaan ja toisella kertaa poikien ilmakiväärileikit päättyivät verisemmin kuin oli suunniteltu.

Kesäisen ja seesteisen kuvituskuvan lisäksi Minns du sommaren -55? tarjoilee arkistokuvaa silloisen Suomen tilanteesta. Koko kansa oli vihdoin saanut itsetunnolleen kohotusta. Sotavuodet olivat takanapäin ja sotakorvaukset olivat maksettu. Metalliteollisuus puhkesi ennennäkemättömään kukkaan ja kunniaa tuli niin kauneus- kuin urheilukisoissa. Arkistokuvissa tutustutaan myös silloisiin tekniikan ihmeisiin.

Ohjelma sisältää tekstitystä niin suomeksi kuin ruotsiksi. Soutukohtauksissa nuorta Bosse von Willebrandia esittää Alexander Sjöberg.

Lisää ohjelmasta

Keskustele