Ihmisen tuntoaisti on aika uskomaton! Jos henkilö menettää raajansa, kehon osat jatkavat olemassaoloaan aivoissa. Monet kokevat voivansa amputaation jälkeen heilutella olemattomia varpaitaan tai avata kätensä ja niissä voi esiintyä aavesärkyä tai kramppeja, kirjoittaa havaintopsykologi Jukka Häkkinen blogissaan.
Kolmivuotias poikani kiipesi illalla syliini halaamaan. Halaushetken venähtäessä minulla oli aikaa miettiä kosketuksen merkitystä. Halatessa niin lapsi kuin aikuinenkin rauhoittuu ja tutkimuksissa halaamisen onkin todettu vähentävän stressiä ja parantavan mielialaa. Rauhoittava kosketus välittyy ihossa olevien aistireseptorien välityksellä, jotka muodostavat iholle suurimman aistimme.
Ihon aistireseptorit muodostavat matriisin, joka rekisteröi esimerkiksi ihoon kohdistuvan paineen ja värinän. Tämä informaatio kulkee hermosyiden välityksellä aivojen päälakilohkoon. Siellä aivokuorelta varattu tila riippuu iholta tulevan informaation määrästä.
Jos iholla on reseptoreita tiheästi, myös aivokuorta pitää olla enemmän varattuna. Alla olevassa kuvassa tätä on visualisoitu piirtämällä aivoalueiden yläpuolelle siellä käsiteltävän ihoalueen kuva. Esimerkiksi huulien runsas reseptorimäärä näkyy kuvassa huulien suurena kokona.
Visualisointi voidaan toteuttaa myös alla olevan kuvan kaltaisena ukkona, jonka kehon osat on suurennettu niille varatun aivokuoren pinta-alan mukaan.
Jos henkilö menettää raajansa, kehon osat jatkavat olemassaoloaan aivoissa. Tämä ilmenee aavetuntemuksina, joita on 95 prosentilla raajansa menettäneistä henkilöistä. Aavetuntemus voi olla sykkivää aavesärkyä, sähköiskumaisia tuntemuksia tai jopa aavekäden kramppeja. Monet voivat amputaation jälkeen heilutella olemattomia varpaitaan tai avata kätensä.
Aavetuntemukset nousivat laajempaan tietoisuuteen Yhdysvaltain sisällissodan aikana ja liittyivät nykyaikaisen luodin esiasteen, Minié-luodin, käyttöönottoon. Minié-luoti ei ollut pyöreä, kuten musketin ammus, vaan kartiomainen, joten ampumisen tarkkuus lisääntyi. Eräs seuraus oli myös raajavammojen lisääntyminen ja sodassa tehtiinkin noin 30 000 amputaatiota.
Amputaatioiden yhteydessä havaittiin outoja ilmiöitä, joita lääkäri Silas Weir Mitchell kuvaili novellissaan ”George Dedlowin tapaus”. Novelli julkaistiin Atlantic Monthly-lehdessä vuonna 1866 ja siinä kuvailtiin fiktiivisen George Dedlowin outoja kokemuksia kun hänen kaikki raajansa oli amputoitu. Poistettuja käsiä ja jalkoja kutitti ja särki. Joskus ne kramppasivat. Kuukausien kuluessa kivut vähenivät ja kokemus jäsenien olemassaolosta lakkasi. Mitchellin novellista tuli erittäin suosittu ja se levitti aavetuntemukset laajempaan tietoisuuteen. Aikaisemmin kokemuksia oli pidetty niin outoina, että monet eivät olleet uskaltaneet kertoa niistä.
Nykyisin aavetuntemuksia selitetään aivojen muokkautuvuudella. Kun menetetyn raajan aistireseptoreita ei ole enää olemassa, aivoalueen toimintakin hiljenee. Aivoilla ei ole tapana jättää alueita käyttämättä ja asteittain alueet vallataankin uuteen käyttöön. Kosketusaistissa tämä näkyy aivokartoissa, joissa viereiset aktiiviset alueet valtaavat hiljentyneen aivoalueen. Kun aivojen uudelleenorganisoituminen on kesken, menevät aivosignaalit sekaisin. Amerikkalainen neurologi Vilayanur Ramachandran on kuvaillut tätä artikkelissaan, jossa potilaan käsi oli amputoitu ranteesta eteenpäin, mutta hän koki edelleen aavetuntemuksia kädessään.
Tutkiessaan potilasta Ramachandran havaitsi, että henkilön posken koskettaminen tuotti kokemuksen aaveraajan sormessa. Tätä on kuvailtu alla olevassa kuvassa, jossa Ramachandran on koskettanut henkilön kasvoja systemaattisesti eri paikoista ja kysynyt tämän kokemuksia. Kokeilu osoitti, että kasvojen ihossa oli alue kullekin sormelle. Kun Ramachandran kosketteli kasvojen aluetta numero yksi, tuntui ykkösellä numeroidussa aavesormessa kosketus. Aivot olivat siis ottamassa käden tietoa käsittelevää aluetta uuteen käyttöön, mutta välivaiheessa yhteydet eivät menneet oikein ja kasvojen kosketus tuntui sormien kosketteluna.
Kun uudelleenorganisoituminen oli valmis, aivokuori oli muuttunut alla olevan kuvan kaltaisesti. Käden kosketustietoa käsittelevä alue on kadonnut ja kasvot ovat vallanneet aikaisemmin kädelle kuuluneen alueen.
Eräs omalaatuisimmista aavetuntemuksista on halvaantunut aaveraaja. Jos käsi on ennen amputaatiota ollut halvaantunut, saattaa halvaantumisen kokemus jatkua myös amputaation jälkeen. Aivot ovat oppineet, että halvaantunutta kättä ei voi liikuttaa ja että se on tietyssä asennossa. Joskus tällainen halvaantunut aaveraaja voi olla jumittuneena kivuliaaseen asentoon ja voi esimerkiksi krampata. Ongelmaksi muodostuu aaveraajan liikuttaminen: kuinka olemattoman käden asentoa voi muuttaa tai kramppaamista helpottaa?
Vilayanur Ramachandran (oikeanpuoleinen henkilö alla olevassa kuvassa) on keksinyt aaveraajojen poistamiseksi omaperäisen ratkaisun. Ramachandranin peililaatikon ideana on, että henkilö työntää kätensä laatikkoon, eli alla olevan kuvan oikeasta tai vasemmasta reiästä sisään. Sitten hän liikuttelee kättään ja katsoo samalla peiliin, jolloin myös toisella puolella oleva käsi näyttää liikkuvan. Jos henkilön toinen käsi puuttuu, näyttää peilikuva korvaavan puuttuvan käden.
Jalkojen tapauksessa voidaan käyttää suurempaa peiliä, kuten seuraavassa kuvassa näytetään. Oikean jalkansa menettänyt mies katselee vasemman jalkansa peilikuvaa, jolloin syntyy illuusio kahdesta vierekkäisestä jalasta.
Peilihoidolla on hämmästyttäviä seurauksia: hoidon alussa kivulias paikalleen jumittuminen hellittää. Pidemmän hoidon jälkeen aaveraaja tuntuu lyhenevän ja katoaa kokonaan. Parantavaa mekanismia ei tiedetä tarkasti, mutta epäillään että visuaalinen palaute liikkuvasta raajasta nopeuttaisi aivojen uudelleenorganisoitumista.
Peiliterapia ei kuitenkaan toimi kaikilla ja niinpä sen vaikuttavuutta on yritetty parantaa. Eräs eksoottisimmista ideoista on ollut Ramachandranin äskettäin julkaisema tapaustutkimus, jossa potilaalle annettiin peiliterapian yhteydessä psilosybiiniä, joka on ”taikasienistä” saatava aine. Ramachandranin kokeilun tulokset olivat hyviä, sillä vaikeat kivut hellittivät parissa viikossa. Tuloksista ei kuitenkaan voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska koehenkilöitä oli vain yksi.
Myös virtuaalitodellisuus tarjoaa kiehtovia mahdollisuuksia, koska siellä puuttuvien raajojen visualisointi on helppoa. Äskettäin ilmestyneessä artikkelissa aavesäryistä kärsineet henkilöt pelasivat virtuaalitodellisuudessa peliä, jossa amputoitujen jalkojen tilalla olivat virtuaaliset jalat. Koehenkilöiden aavesäryt heikkenivät merkittävästi. Tämä tarjoaa kiehtovia mahdollisuuksia, koska teknologian avulla virtuaalisien raajojen ominaisuuksia voidaan muuttaa lähes rajattomasti. Tulevaisuudessa virtuaalitodellisuushoidot saattavatkin olla normaali osa aavesärkypotilaiden hoitoa.
Kirjoittaja: Jukka Häkkinen
Havaintopsykologi Jukka Häkkinen tietää, mikä on katseidemme ja silmänliikkeidemme salaisuus. Häkkinen tutkii kuvien havaitsemista sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta Helsingin yliopistossa. Jukka on toiminut myös skepsiksen puheenjohtajana, joten yliluonnolliset ilmiöt ja niiden psykologiset taustat ovat tuttuja juttuja. Häkkinen on perehtynyt myös ufosieppauksiin, enneuniin ja valemuistoihin.
Yle Tieteen asiantuntijat bloggaavat itselleen tärkeistä tiedeaiheista.
Tule mukaan kokeilemaan Ylen tiedekirjettä!
Liity Yle Tieteen yhteisöön Facebookissa.
