Musiikki-tv:ssä esitettiin toukokuun 2008 lopussa alkavan kesän kunniaksi klassikkomusiikkivideoita, jotka joko ammensivat, mutta ainakin veivät kuulijansa keskelle kesää. Elävän arkiston koosteeseen on näiden lisäksi luikahtanut myös muutama kotimainen kesäsuosikki.
Brittibändi Texasin hittikappale Summer Son nousi ilmestymisvuonnaan 1999 Suomen virallisella listalla kolmanneksi. Kappale julkaistiin yhtyeen viidennellä studioalbumilla nimeltä Hush ja se myi yksin kotimaassaan kolmikertaiseen platinalevyyn oikeuttavan määrän.
Shaggy: In the Summertime
Jamaikalaisen Shaggyn vuoden 1995 hittikappale on coveri Mungo Jerry -yhtyeeltä ja kappale on alkujaan levytetty jo vuonna 1970. Alkuperäisversio oli suuri maailmanlaajuinen hitti. Shaggy levytti coverinsa kolmannelle albumilleen Boombastic. Coveri kuultiin myös vuoden 1996 elokuvassa sankaridelfiini Flipperistä.
Bryan Adams: Summer of '69
Kanadalaisrokkari Bryan Adamsin klassikkomusiikkivideo Summer of '69 esitettiin sekin Musiikki-tv:n kesäkoosteessa. Kappale julkaistiin Adamsin neljännellä studioalbumilla Reckless vuonna 1984. Vuonna 1959 syntynyt Adams on itse haastatteluissa vahvistanut kappaleen nimen viittaavan vain ja ainoastaan seksiin. Vuoden 1969 kanssa biisillä ei ole mitään tekemistä.
Y&T: Summertime Girls
Yhdysvaltalaisyhtyeen klassikkomusiikkivideo esitettiin Musiikki-tv:ssä. Vuonna 1985 julkaistu kappale oli bändin suurimpia menestyksiä. Videolla tyylikkäissä ja ajanmukaisissa rantavermeissään heiluva jenkkipumppu on habitukseltaan kuin kopio kotimaisesta kasarikomeetasta Bocart Co.:sta.
Lapinlahden Linnut: Kesäapina
Mussa riehuu kesäkapina, kesäkapina
Juon, nain ja bailaan vaan
Huumoriryhmä Lapinlahden Lintujen kesäkappale on tietysti Kesäapina. Tarttuvatempoinen kappale on sanoituksiltaan ja musiikkivideoltaan ehtaa Lappari-komediaa. Muun muassa Hietaniemen rannalla kuvattua videota ei ole esitetty televisiossa Ylen kanavilla kuin kolmesti.
Van Halen: Panama
Yhdysvaltalaisyhtye Van Halenin klassikkovideo esitettiin Musiikki-tv:n Tuska-specialissa. Kappale on levytetty aikanaan yhtyeen 1984-albumille, joka oli myös albumin julkaisuvuosi.
Kappaleen tarinasta on kerrottu vaihtelevia versioita. Yhden tulkinnan mukaan Panama kertoo joko yhtyeen laulajan David Lee Rothin autosta, toisen version mukaan kyseessä on striptease-taiteilija nimeltään Panama. Kolmas vaihtoehto tietysti on, että kappale kertoo molemmista. Kitaravelho Eddie Van Halenin tiluttelu joka tapauksessa tihkuu aurinkoa ja vapaudentunnetta.
Popeda: Kuuma kesä
Popeda nousi 1980-luvulla Suomen suosituimpien livebändien joukkoon. Kuuma kesä -esitys on taltioitu suomalais-neuvostoliittolaisessa ystävyyskonsertissa Porissa vuonna 1986. Kappale on peruja Popedan Pohjantähden alla -levyltä ja se on yksi yhtyeen tunnetuimmista sävellyksistä.
Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä
Vesa-Matti Loiri teki tunnetuksi 1960-luvulla Kaj Chydeniuksen säveltämän version Lapin kesä -runosta. 1970-luvulla laulusta sävellettiin mollissa kulkeva, nykyisin tunnetumpi versio. Sen ovat säveltäneet Perttu Hietanen ja Taisto Wesslin.
Uudemmassa levyversiossa on mukana koko Lapin kesä -runo, kun taas 1960-luvun levytyksessä on vain neljä ensimmäistä säkeistöä. Oheisessa videossa Loiri laulaa toisen säkeistön loppua sekä kolmannen ja neljännen säkeistön.
Danny: Kesäkatu
Musiikkineuvos Dannyn suomeksi tulkitsema Kesäkatu on kotimaisten kesäbiisien klassikko. Kappale on käännös amerikkalaisen Lovin´ Spoonful -yhtyeen vuonna 1966 levyttämästä kappaleesta Summer in the City. Se nousi listaykköseksi USA:ssa, Suomessa ja monissa muissa maissa. Danny levytti kappaleesta vielä samana vuonna Esko Linnavallin sovittaman suomalaisversion, josta tuli siitäkin listahitti.
Eri versioita Kesäkadusta on koottu omaan artikkeliinsa.