Hyppää pääsisältöön

Reinikaisia "Niin maan perusteellisesti!"

Reinikainen (Tenho Saurén) työtehtävissä mielenosoituksessa.
Reinikainen (Tenho Saurén) työtehtävissä mielenosoituksessa. Reinikainen (Tenho Saurén) työtehtävissä mielenosoituksessa. Kuva: Yle/Antero Tenhunen Reinikainen,Tenho Saurén,Yle Elävä arkisto

Konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen oli vuosina 1978 ja 1980 esitetyn Tankki täyteen -tv-sarjan suosituimpia hahmoja. Tenho Saurénin tulkitsema Reinikainen nousi lopulta niin suosituksi, että käsikirjoittaja Neil Hardwickin velvollisuudeksi jäi luoda tälle oma nimikkosarjansa. Vuonna 1982 alkaneessa Reinikaisessa suosikkipoliisi muuttaa maaseudulta kaupunkiin Tampereelle.

Reinikaiset Areenassa

Reinikaisen viisitoista, alkuperäistä ja täysimittaista jaksoa on julkaistu Yle Areenaan osana Toivotut-draamajulkaisuja. Sarja jää pysyvästi katsottavaksi palveluun.

Sarjassa konstaapeli Reinikainen (Tenho Saurén) on muuttanut Tampereelle, jossa sattuikin paljon entistä kotikylä Hämeenperää enemmän. Esimerkiksi jo heti sarjan avausjaksossa Reinikainen joutuu itse poliisin kuulusteltavaksi. Alkuhankaluuksien ja väärinkäsitysten jälkeen konstaapeli on kuitenkin tuttuun tyyliinsä kuin kala vedessä. Reinikaisen tuttavapiiriin kuuluu poliisilaitoksen porukan lisäksi myös sosiaalitarkkailija Aili Hinkka (Tuija Vuolle), jolla näyttää olevan murheita ainakin yhtä paljon kuin asiakkaillaan.

Reinikaisen käsikirjoittajana toimi Tankki täyteen -sarjankin luonut Neil Hardwick. Hardwickin mukaan sarjan oli paitsi tarkoitus viihdyttää, myös kertoa vakavista asioista, vain hauskasti.

Dokumentti vuodelta 2011 kertoo kuinka Tankki täyteen sarjasta syntyi suuren suosion saanut Reinikainen.

Pääosaa näyttelevälle Tenho Saurénille (1926–2001) konstaapeli Reinikainen oli hänen elämänsä rooli. Saurén tunnettiin kautta maan Reinikaisesta ja nimenomaan Reinikaisena. Saurén myös esiintyi eri tilaisuuksissa roolissaan ja julkaisi humoristisia äänitteitä, joissa hän ei kuitenkaan tekijänoikeudellisista syistä voinut käyttää Reinikaisen nimeä.

Saurén sai sarjan nimiroolista Venla- sekä Telvis-palkinnot. Reinikainen keräsi tv-ruutujen ääreen parhaimmillaan yli kaksi miljoonaa suomalaista. Reinikaisen menestyksen pohjana oli hahmon aitous. Pohjimmiltaan hyväntahtoinen ja rehti poliisimies olikin varsin moniulotteinen hahmo. Ulkoisesti Reinikainen vaikuttaa sosiaalisesti lahjakkaalta, mutta todellisuudessa hänellä ei oikeastaan ole juurikaan läheisiä ystäviä. Reinikaiselle on ominaista, että kun käsiteltävät asiat muuttuvat vakaviksi, hän käsittelee ne omalla tavallaan: usein sopimattomalla lauseella tai parilla. Toisaalta omassa sarjassaan Reinikainen oli yhä se tuttu rempseänrailakas maalaispoliisi, nyt vain erilaisessa ympäristössä.

Kuoleminen on suomalaisille tabu. Sille ei saa nauraa.― Sarjan käsikirjoittaja Neil Hardwick Katso-lehdessä vuonna 1982.

Sarjan käsikirjoittaja Neil Hardwick muutti itse Reinikaisen kuvausten ajaksi Tampereelle. Hardwick teki myös käytännön tutkimustyötä poliisin ammatista ja oli mm. poliisipartio matkassa kuljettamassa humalaisia putkaan, vieraili selviämisasemilla sekä seurasi lähietäisyydeltä ruumiinavausta. Lisäksi Hardwickilla oli sarjassa pieni cameo-rooli. Hän näytteli viimeisessä jaksossa "Viinikan vilauttajaa" eli itsensäpaljastajaa.

Reinikaisen tekijät

Ohjaaja: Jouni Tuokkola
Käsikirjoitus: Neil Hardwick ja Jussi Tuominen
Kuvaaja: Kauno Peltola
Musiikki: Risto Hiltunen

Rooleissa:
Tenho Saurén (Reinikainen)
Pentti Kultala (Hautamäki)
Antti Seppä (Kataja)
Tuija Vuolle (Aili Hinkka)
Seppo Maijala (Jänkälä)
Kalevi Honkanen (Mäyränen)
Mauri Kuosmanen (Ek)
Esko Roine (Rautakallio)
Hellin Auvinen-Salmi (Lempi)

Lisää ohjelmasta

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto