Hyppää pääsisältöön

Ylen Trump–Putin -lähetys tavoitti lähes 1,9 miljoonaa suomalaista televisiossa

Trump och Putin
Presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin Helsingissä 16. heinäkuuta. Trump och Putin Kuva: Lehtikuva Trumpin ja Putinin huippukokous

Ylen suora erikoislähetys huippukokouspäivästä 16.7.2018 keräsi hellesäästä huolimatta suuret yleisöt. Ylen verkossa päivä oli ennätyksellinen ja TV1:n katselu yli kaksinkertaistui aiempiin kesämaanantaihin verrattuna.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamista Helsingissä seurattiin aamusta iltaan Yle TV1 -kanavalla, Yle Areenassa, Yle Radio Suomessa, Yle.fi-sivustolla sekä Ylen ruotsinkielisissä palveluissa.

Koko päivän mittainen #Helsinki2018: Trump–Putin -lähetys tavoitti Yle TV1:ssä lähes 1,9 miljoonaa suomalaista (väh. 3 min yhtäjaksoista katselua). Eniten yleisöä sai alkuillan (klo 17:14–20:30) lähetys, jonka keskikatsojamääräksi tuli 607 000. Parhaimmillaan katsojia oli Trumpin ja Putinin tiedotustilaisuuden aikaan klo 18:15–18:30 lähes 800 000.

Erikoislähetys kasvatti myös Yle Areenan käyttöä reippaasti. TV1:n Areena-lähetystä katsottiin lähes yhdeksän kertaa enemmän heinäkuun keskiarvoihin verrattuna. Suora lähetys käynnistettiin Areenasta päivän aikana 520 000 kertaa. Huippukokoukseen liittyviä video- ja radiosisältöjä käynnistettiin maanantain aikana Areenassa kaikkiaan huimat 800 000 kertaa.

Yle Uutisten aamusta iltaan jatkunut hetki hetkeltä -seuranta sai kaikkiaan yli 550 000 sivulatausta ja nousi kesän ylivoimaisesti luetuimmaksi uutisjutuksi.

“Maanantai oli kesän paras päivä verkossa! Ylen superstriimi palveli yleisöä erittäin hyvin, kuten luvut osoittavat. Lisäksi seurasimme päivän kulkua hetki hetkeltä -artikkelissa, jossa kerroimme päivän kovimmat uutiset ja kiinnostavimmat käänteet nopeasti ja kattavasti. Iso satsaus kannatti ja tiivis seuranta tavoitti myös nuoremmat ikäluokat,” sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan verkkotuottaja Kristiina Tolvanen.

“Presidenttien tapaaminen oli maailmanlaajuisesti kiinnostava uutistapahtuma ja myös suomalaisia kiinnostaa kansainvälinen politiikka. On hienoa että lähetystämme katsottiin näin laajasti. Ylelle #Helsinki2018: Trump–Putin -tuotanto oli erittäin nopeasti ja tehokkaasti suunniteltu iso kokonaisuus. Katsojamäärät kertovat, että suomalaiset arvostivat sitä”, sanoo kotimaisen lähetyksen vastaava tuottaja Petri Kejonen Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta.

Lisäksi Yle tuotti isännöivänä eli ns. Host Broadcasting -yhtiönä kuvaa ja ääntä kansainvälisten mediayhtiöiden käyttöön yhteistyössä EBUn eli Euroopan yleisradiounionin kanssa.

“Yle sai Host Broadcaster -palvelustaan kiitosta niin kansainvälisiltä tv-yhtiöiltä kuin muilta huipputapaamisen osapuolilta. Tuotimme kuvaa mediayhtiöiden käyttöön sunnuntain ja maanantain tärkeimmistä tapahtumista, missä oli kireiden, osin salaisten ja muuttuvien aikataulujen sekä tiukkojen turvatoimien tapahtumassa omat haasteensa. Selvisimme urakasta loistavasti”, sanoo kansainvälisen kuvasignaalin vastaava tuottaja Timo Huovinen Yleltä.