Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Mitä on tehdä musiikkia?

Nuottipaperiarkki ja käsi, käsitelty kuva
Nuottipaperiarkki ja käsi, käsitelty kuva nuotti

Mitä on olla säveltäjä? Amerikkalainen Michael Vincent Waller sanoo yhä löytävänsä uusia puolia säveltäjänä olemisesta.

Hän käyttää englannin kielen verbiä discover, joka tarkoittaa paitsi löytämistä, myös selville saamista, paljastamista, toteamista ja huomaamista. Kyse on monitasoisesta ja monitahoisesta asiasta. Säveltämisestä.

Aika on minun työkaluni, sanoi säveltäjä La Monte Young, ja tästä asiasta Michael Vincent Waller on samaa mieltä. Eräässä haastattelussa hän kertoi varhaisimpien vaikutteidensa tulleen nimenomaan avantgarden ja minimalismin suunnilta.

Toisaalta hän kertoi olleensa samoihin aikoihin kiinnostunut myös keskiajan ja renessanssin musiikista, kuten myös kaukaisempien kulttuurien musiikeista, esimerkiksi ragoista ja gamelanista. Myös impressionismi ja jazz olivat hänelle tuttuja.

Michael Vincent Waller kertoo olleen aluksi vaikeaa löytää omaa viiteryhmää, sopivaa yhteisöä itselleen ja musiikilleen. Niinpä hän aloitti uransa hyvin luontevasti underground-kuvioissa. Hänen mielestään underground-piirit olivat itse asiassa hyvä paikka aloittaa.

Michael Vincent Wallerin pianosävellys vuodelta 2016, For Pauline Oliveros. Impressionistista ja minimalistista. Mitä muuta?

Edellä on kysytty, mitä on olla säveltäjä? MItä on säveltää? Mitä on tehdä musiikkia? Ehkä eräs vastaus löytyy juuri Wallerin käyttämästä sanasta discover: löytää, saada selville, paljastaa, todeta ja huomata.

Michael Vincent Wallerin musiikkia albumilta The South Shore, urkusävellys Organum:

Tunnelma, värit, ilmapiiri, tila ja soundi ovat minulle yhtä tärkeitä kuin musiikin perinteiset elementit eli melodia, rytmi ja harmonia, sanoo suomalainen säveltäjä ja muusikko Tapani Rinne. RinneRadion kunnianosoitus vuonna 2016 kuolleelle lyömäsoittaja ja säveltäjä Zarkus Poussalle, monialaiselle muusikolle ja monien muusikkojen luottosoittajalle:

Otis Sandsjö on ruotsalainen, tätä nykyä Berliinissä asuva ja työskentelevä saksofonisti ja säveltäjä, jonka ensilevyn on julkaissut suomalainen levymerkki. Musiikissa liikutaan jossakin jazzin, avantgarden ja elektroniikan rajamailla. Jossakin hänen musiikkiaan kutsuttiin nestemäiseksi jazz-hopiksi. Albumi on nimeltään Y-OTIS.

Albumillaan Sounds from Art II Olli Kari kertoo esittelevänsä neljän fiskarsilaisen taiteilijan työpajojen äänimaisemaa, yhdistettynä orkesterisoittimille tehtyihin sävellyksiin (Radiofiskars Records).

Roomet Jakapi on filosofian lehtori Tarton yliopistosta, mutta myös ääni- ja performanssitaiteilija. Jossakin hän kertoi musiikkinsa ja äänitaiteensa olevan olemassa nimenomaan siksi, että se tasapainottaa hänen akateemista ja filosofista työskentelyään. Kun kuuntelee julkaisua De partibus essentialibus brutorum, tämän voi hyvin uskoa:

Roomet Jakapi performance (Vilsandi Trance, 2013):

Kuinka lausuntataide ja äänitaide saattavat myös kohdata, siitä antavat erään todistusvoimaisen esimerkin Saku Soukka ja Johannes Vartola, jotka yhdistävät runoutta ja elektronista äänen prosessointia. Teksti ja puhe Saku Soukka / elektroniikka Johannes Vartola. Meri tahtoo lisää suolaa:

Tom Lönnqvist kertoo, että seuraava esitys on tehty residenssissä Portugalissa. Se on syntynyt osana prosessia, jonka päämääränä on syksyllä vuonna 2019 ensi-iltansa saava tanssiteos. Tämä omaa tietään kulkemaan lähtenyt musiikkijuttu on nimeltään Stage a Jazz:

Juha Puuperä asuu ja työskentelee Brasiliassa. Hän tekee musiikkiaan nimellä Gruth. Albumi nimeltä Laments yhdistää rituaalista ambientia, uusklassista tekniikkaa ja minimalismin ideoita:

AVARUUSROMUA 22.7.2018 - OHJELMAN MUSIIKKI:
MICHAEL VINCENT WALLER: Visages VIII: Three Things (Trajectories)
MICHAEL VINCENT WALLER: Organum (The South Shore)
RINNERADIO: Zarkukselle (singlejulkaisu)
OTIS SANDSJÖ: Multipopix (Y-OTIS)
QUAIROS: Sedimental (Vela)
OLLI KARI: Taivaalliset sotajoukot (Sounds from Art II)
ROOMET JAKAPI: De partibus essentialibus brutorum, Part 1 (De partibus essentialibus brutorum)
SAKU SOUKKA & JOHANNES VARTOLA: Meri tahtoo lisää suolaa
TOM LÖNNQVIST: Stage a Jazz - osa -
GRUTH: Lament II - osa - (Laments)

  • Kadonneet: kukko, kirjat, painolaatat ja Daniel Medelplanin maine

    Medelplanin puuaapinen edisti lukutaitoa 1700-luvulla.

    Suomessa oli 300 vuotta sitten samanlaisia huolia kuin tänäänkin: miten sivistää kansaa ja estää lukutaitoa katoamasta? Siksi on syytä muistaa Pälkäneen puuaapista. Käsi pystyyn kuka tietää Daniel Medelplanin? (s. noin 1657 Turku – k. 18. elokuuta 1737 Pälkäne) Pelkään ettei moni, vaikka syytä olisi. Katoavaista on maine ja kunnia?

  • Avaruusromua: Maailman vaarallisin olento!

    Homo sapiens on biologian historian tappavin laji.

    Noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto. Uhan alla olevien lajien määrä on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Noin miljoona eläin- ja kasvilajia, joita ei kohta enää ehkä ole. Eikä se siihen lopu. Lajien kuoleminen sukupuuttoon kiihtyy valtavaa vauhtia. Meillä ihmisillä on kyseenalainen kunnia olla biologian historian tappavin laji. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri