Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Musiikissa on maailmankaikkeuden harmonia

tähtitaivas
tähtitaivas tähtitaivas

Ääni on Jumala. Nada Brahma.

Hindulaisuudessa ajatellaan, että ääni johdattaa meidät maailmankaikkeuden perimmäisen olemuksen äärelle, että todellisuuden syvimmän olemuksen voi saavuttaa musiikin kautta.

Intialainen taidemusiikki on eräs vanhimmista edelleen kehittyvistä musiikkiperinteistä maailmassa. Sen alkulähteeksi mainitaan usein uskonnollisten Veda-hymnien laulaminen, jota todistettavasti harjoitettiin jo puolisentoista tuhatta vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua.

Vanhojen kertomusten mukaan japanilaiset ovat johtaneet musiikkinsa suoraan jumalten lauluista ja tansseista.

Muinaiset kiinalaiset filosofit olivat sitä mieltä, ettei musiikin tule olla pelkkää viihdettä, vaan että musiikilla on paljon tärkeämpi, moraalinen ja kasvattava rooli. Kiinalaisen käsityksen mukaan musiikki ei ainoastaan tuota esteettistä mielihyvää, vaan kehittää ihmisen persoonaa. Kuten kiinalaisten kaunokirjoitus, nähtiin myös musiikki taiteena, joka kysyy kärsivällisyyttä, ruumiillista ja henkistä harjoitusta ja hallintaa. Musiikki johtaa harmoniaan maailmankaikkeuden kanssa, sanoivat muinaiset kiinalaiset.

Vangelis kiinalaisissa tunnelmissa, tekemässä albumia China vuonna 1978:

Kiinalaisesta musiikista on olemassa tietoja jo ajalta 3000 vuotta ennen meidän ajanlaskuamme, musiikillista materiaalia eli kirjoituksia ja dokumentteja on säilynyt vain noin tuhannen viime vuoden ajalta. Tutkijat sanovat vanhojen kiinalaisten mytologioiden osoittavan, että kiinalaisilla on aina ollut älyllinen tapa vaistota musiikin tunneperäiset, henkiset ja sosiaaliset arvot.

Vanha japanilainen kronikka kertoo tarinan, jonka mukaan erään Japanin muinaisen keisarin hautajaisiin osallistui kahdeksankymmentä soittajaa, jotka Korean keisari oli lähettänyt paikalle erityisenä kunnianosoituksena. Nämä soittajat jäivät hautajaisten jälkeen Japanin hoviin ja toivat sinne kiinalaisen viisisävelisen asteikon.

Japanilaista musiikkia on joskus kuvattu osuvasti sanomalla, että tarkoituksena on saada suurin mahdollinen teho pienimmällä mahdollisella materiaalilla.

Muistatko Akira Kurosawan elokuvan Yojimbo? Sen minimalistiset ja suggestiiviset lyömäsoitinosuudet soitti japanilainen lyömäsoittaja ja säveltäjä Stomu Yamashta. Myöhemmin hän sekä opiskeli että työskenteli Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hän sekä innostui elektronisesta musiikista että työskenteli sinfoniaorkestereiden kanssa, ja kaikki tämä kuuluu hänen musiikissaan. Siinä on jotakin japanilaista, jotakin orkestraalista ja jotakin elektronista.

Jossakin sanottiin, että jokaisen kulttuurin tapa ilmaista asioita on yhtä pätevä ja arvokas. Ja samassa artikkelissa muistutettiin, että kulttuurien yhteensulautumista ei tapahdu siten, että otetaan instrumentteja eri kulttuureista ja soitetaan niitä yhtaikaa. Eikä myöskään niin, että otetaan vieras eksoottinen instrumentti ja soitetaan sitä lainkaan tuntematta sen historiaa ja suhdetta omaan musiikilliseen kulttuuriinsa. Jos soitin ikään kuin irrotetaan omasta historiastaan ja ympäristöstään, tulokset ovat harvoin hyviä, tuskin koskaan.

Mutta entä jos niin kutsuttua itämaista tai itämaisvaikutteista musiikkia soitetaan instrumentilla, jolla ei oikeastaan ole suhdetta minkäänlaiseen musiikilliseen historiaan tai kulttuuriin?

Mikäs se sellainen soitin oikein on, voidaan kysyä. Onko sellaista edes olemassa? Kyllä on, sen nimi on Tonto.

Vanhoissa itämaisissa musiikkikulttuureissa ääniin on suhtauduttu hyvin eri tavoin kuin meillä täällä Euroopassa. Esimerkiksi vanhan kiinalaisen viisisävelisen asteikon jokainen ääni oli suhteessa yhteen peruselementtiin: puuhun, tuleen, maahan, metalliin tai veteen. Nuo äänet olivat myös suhteessa ilmansuuntiin: neljä ilmansuuntaa ja keskipiste. Ja kiinalaisten kaksitoista sävellajia olivat suhteessa vuoden kahteentoista kuukauteen.

Kiinalainen vanha musiikkifilosofia tuntee kahdeksan sointiväriä, jotka liittyvät niihin kahdeksaan materiaaliin, joista soittimet on valmistettu: metallista tehtiin kellot ja symbaalit, kivestä ja puusta tehtiin lyömäsoittimia, savesta pillejä, nahasta rumpuja, silkistä kielisoitinten kieliä, kuivatetuista kurpitsan kuorista kaikupohjia ja bambusta huiluja.

Tiibetiläisen ja intialaisen musiikin tuntija David Parsons Uudesta Seelannista, tai Keski-Maasta, kuten hän leikkisästi sanoo:

Intiassa musiikin opiskelu aloitetaan harjoittelemalla improvisoiden laulamista, eikä muusikkoja kouluteta juuri lainkaan soittamaan kirjoitetuista nuoteista, vaikka intialainen tavuille perustuva nuottikirjoitus on yli tuhat vuotta vanhaa. Intialainen klassinen musiikki periytyy edelleenkin kuulonvaraisesti.

Se on kiistämättä eräs laajimmista ja kehittyneimmistä musiikkimuodoista maailmassa, ja kuten sanottu, se perustuu improvisointiin. Se on hyvin hienostunutta musiikkia. Se vaatii kuulijaltaan aikaa.

Ja itäisen filosofian vaikutusta on kai se, ettei musiikissa kovinkaan helposti heittäydytä äärimmäisten tunteiden valtaan, ei musertavan surun eikä hilpeän ilon, vaan soittaja ilmaisee syvimmät tunteensa peitellysti, musiikin kautta. Musiikki on herkkää kuin runous, nöyrää, mahtailematonta ja tunteikasta.

Robert Rich ja Lisa Moskow yhdessä albumilla Yearning. Lisa Moskow soittaa sarodia, ikivanhaa intialaista 25-kielistä, luuttumaista soitinta:

Ne periaatteet, joilla intialainen musiikki toimii, ovat ikivanhoja ja hyväksi havaittuja. Omalla laillaan kuvaavaa on, että monet intialaiset muusikot pitävät meidän suurta länsimaista musiikkiperintöämme lähinnä kehittymättömänä. Me esimerkiksi tunnemme vain duuri- ja molliasteikot eri sävellajeissa, kun taas intialaisella muusikolla on käytettävänään teoreettisesti ottaen tuhansia eri perussävelikköjä eli raagoja. Yleisesti näistä on käytössä viitisenkymmentä.

Ja intialaisen muusikon voi olla vaikea ymmärtää sitä, miksi eurooppalainen musiikki soitetaan aina valmiiksi kirjoitetuista nuoteista, aina periaatteessa samanlaisena. Intialainen soittaja improvisoi, mutta tuo improvisointi ei koskaan ole täysin mielivaltaista tai vapaata, vaan se tapahtuu perinteisten sääntöjen mukaan. Improvisointimahdollisuuksien sanotaan tosin olevan niin laajat, ettei muusikon periaatteessa tarvitse milloinkaan toistaa itseään.

Al Gromer Khan
itämaisessa hämyssä:

AVARUUSROMUA 29.7.2018 - OHJELMAN MUSIIKKI:
VANGELIS: Himalaya (China)
STOMU YAMASHTA: Touched! (Sea & Sky)
TONTO'S EXPANDING HEAD BAND: Riversong (Zero Time)
DAVID PARSONS: Realm of the Hungry Ghost (Maitreya)
ROBERT RICH & LISA MOSKOW: Suspension (Yearning)
AL GROMER KHAN: Koh-i-Noor (Mahogany Nights)

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Teollista kansanmusiikkia

    Onko piano kone? Entä viulu? Tai huilu?

    Me teemme teollista kansanmusiikkia. Industrielle Volksmusik. Näin kuvaili Kraftwerkin toinen perustajajäsen Ralf Hütter yhtyeen musiikkia 1970-luvun alussa. Hän kuvaili maailmaa, joka käyttää koneita. Sivilisaatiota, joka perustuu teknologian kehitykseen. Taidetta, joka käyttää teknologiaa. Musiikkia, jossa soivat koneet. Onko piano kone? Entä viulu? Tai huilu? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mitä kieltä koirasi ymmärtää parhaiten?

    Koiralle äänenpaino ja eleet ovat tärkeämpiä kuin sanat.

    Lässytätkö ja leperteletkö koirallesi, vai puhutko sille selkeästi artikuloiden? Kumpikaan ei ole väärin. Koira lukee taitavasti äänensävyjä ja ymmärtää lepertelevän ihmisen olevan suopealla tuulella. Toimintaohjeita se ottaa mielellään vastaan selkeällä ja yksiselitteisellä kielellä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri