Hyppää pääsisältöön

Dokumenttiprojekti: Sota vai rauha

The Weather Underground -liikkeen aktivistien halu muuttaa maailmaa johti äärimmäiseen väkivaltaan 60-luvun Yhdysvalloissa.
Bernardine Dohrn ja Bill Ayers olivat nuoruudessaan radikaalin ryhmän aktivisteja. The Weather Underground -liikkeen aktivistien halu muuttaa maailmaa johti äärimmäiseen väkivaltaan 60-luvun Yhdysvalloissa. Kuva: Sari Aaltonen Yle TV1,Dokumenttiprojekti: Sota vai rauha

TV1 maanantaina 10.9.2018 klo 21.30 - 22.30, uusinta sunnuntaina 16.9. klo 23.25
Katsottavissa Areenassa

Yhdysvalloissa toiminut The Weather Underground -ryhmä halusi muuttaa maailmaa. Vietnamin sotaa vastustaneiden aktivistien toiminta johti äärimmäiseen väkivaltaan 1960- ja 70-luvulla. Osa liikkeen jäsenistä jatkoi taistelua maan alla.

Suomalaisen Inderjit Kaur Khalsan ohjaama dokumenttielokuva Sota vai rauha (War/Peace) (12) kertoo, mitä ikääntyneet aktivistit nyt ajattelevat toimintatavoistaan?

Dramaattinen käänne

Sodanvastaisen opiskelijajärjestön radikaaleimmat jäsenet tekivät pommi-iskuja Vietnamin sotaa symboloivaa omaisuutta vastaan, järjestivät vankilapakoja sekä organisoivat mellakoita. Ryhmä tavoitteli Yhdysvaltain hallituksen ja kapitalistisen järjestelmän kumoamista.

Toiminta sai dramaattiseen käänteen, kun erään Manhattanin rakennuksen kellarissa räjähti rakenteilla ollut pommi. Räjähdyksessä kuoli kolme aktivistia.

Maailma ennen ja nyt

Dokumentin päähenkilöitä ovat The Weather Underground -järjestön entinen jäsen ja perustaja, professori Bill Ayers sekä hänen vaimonsa Bernardine Dohrn.

Pariskunta vertailee oman aikansa yhteiskuntaa tämän hetken tilanteeseen Yhdysvalloissa ja maailmassa. Heillä on viesti nuorisolle, joka nyt kokee syvää turhautumista maailman tilanteen äärellä.

War/Peace. Käsikirjoitus ja ohjaus: Inderjit Kaur Khalsa. Tuotanto: Greenlit Productions, Suomi, 2018.

  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.