Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Sähköisiä kuvia kokeilustudiolta

Yleisradion kokeilustudio, sisäkuva, käsitelty
Yleisradion kokeilustudio, sisäkuva, käsitelty Yleisradion kokeilustudio

Kun 1970-luvulla kuuli radiosta sanan "kokeilustudio", oli syytä vääntää volyyminappulaa kovemmalle. Luvassa nimittäin oli jotakin jota ei muualta juuri kuullut: kokeellista ja elektronista musiikkia.

Ja hyvässä lykyssä vielä hieman sähköiseen populaarimusiikkiin kallellaan olevaa hurjastelua. Sellaista kuuli harvoin radiosta.

Maaperä oli otollinen. Progressiivisen rockin tekijät olivat jo ehtineet tutustuttaa suuren yleisön siihen ajatukseen, ettei kaiken populaarimusiikin tarvinnut olla vain kolmen minuutin listahittejä tai niin sanottua euroviisukamaa, vaan ne kaikki oudot elektroniset äänet saattoivat antaa musiikille aivan uusia suuntia ja näyttää kuulijoilleen aivan uusia musiikillisia maisemia.

Sergeant Pepperit, Pink Floydit, King Crimsonit, Emerson, Lake and Palmerit ja Hawkwindit ynnä muut olivat jo tuttuja, mutta meillä Suomessa ei rockmusiikissa vielä 1960-luvun loppuvuosina ja 1970-luvun alkuvuosina oltu kovinkaan kokeellisia tai elektronisia.

Syyt olivat ilmeiset. Täällä ei juurikaan ollut elektronisia soittimia, ei esimerkiksi Mellotroneja tai Minimoogeja, ja vain harvat ja valitut pääsivät oikeaan äänitysstudioon tekemään musiikkia oikealla studiolaitteistolla. Siis kun radiossa mainittiin, että jokin musiikki oli tehty Yleisradion kokeilustudiossa, oli syytä kuunnella. Sieltä saattoi tulla hyvin kiinnostavaa tavaraa.

Yleisradion kokeilustudiosta kuului outoja ääniä vuonna 1973. Tuolloin Yleisradion tv-keskuksen pommisuojassa - siis maan alla - tehtiin sananmukaisesti underground-musiikkia. Ryhmä oli kirjava, mutta päämäärätietoinen valikoima muusikoita ja studiotekniikan ammattilaisia, mukana olivat Teppo Hauta-aho, Mikael Helasvuo, Antero Honkanen, Jarmo Sermilä ja Edward Vesala, ja tällä kokoonpanolla syntyi vuonna 1973 tehty ja vuonna 1974 äänilevyllä julkaistu legendaarinen albumi Ode to Marilyn.

Tämä klassikkoalbumi on nyt julkaistu uudelleen, ja ensi kertaa CD-muodossa. Kulttuuriteon takana on paljon muutakin hyvää tehnyt Svart Records, jonka ansiosta monet sekä kulttuurihistoriallisesti että musiikillisesti tärkeät äänitteet ovat tulleet saataville. Ja kuinka paljon hienoa, mutta liki unohtunutta musiikkia meillä onkaan menneinä vuosikymmeninä tehty!

Kerrotaan, että Ode to Marilyn -albumin valmistumiseen kului 160 studiotyötuntia, siis 20 täyttä 8-tuntista työpäivää. Tuo oli vuonna 1973 valtaisa ja ennenkuulumaton studiotyömäärä, ainakin meikäläisessä mittakaavassa. The Beatlesin huhuttiin käyttäneen Sergeant Pepper -albumiinsa yli 300 - eräiden arvioiden mukaan jopa yli 700 - studiotuntia, mutta se olikin The Beatles. Tuon ajan normaalit pop- ja rocklevyt tehtiin huomattavasti lyhyemmässä ajassa.

1970-luvun puoliväli oli Yleisradio kokeilustudion kulta-aikaa. Se oli ainutlaatuinen paikka, jossa idearikkaat musiikintekijät pääsivät kokeilemaan asioita, joita muualla ei ollut mahdollista kokeilla. Tekemään musiikkia, jollaista muualla ei ollut mahdollista tehdä. Elektronista musiikkia ei juuri opetettu missään eikä sen tekemiseen tarvittavaa laitteistoa juurikaan ollut saatavilla.

Tässä suhteessa Yleisradio oli hyvin sopiva ja luonteva paikka kokeilustudiolle, täällä oli laitteistoa ja ammattitaitoa, ja eräs olennainen seikka oli se, että Yleisradion äänitehostearkisto oli kiinteässä yhteydessä kokeilustudioon. Siksi kokeilustudiossa tehdyssä musiikissa saattaa kuulla niin paljon erilaisia tehosteita, pääosin luontoääniä.

Ja äänitehostearkiston syövereistä syntyi myös toinen varhainen suomalaisen kokeellisen ja elektronisen musiikin mestariteos: Åke Anderssonin ja Antero Honkasen vuonna 1977 julkaistu albumi Reidarin sähköiset kuvat. Andersson ja Honkanen toimivat päätyönään Yleisradion tuon aikaisessa erikoistuotannossa äänitarkkailijoina ja samalla he olivat kokeilustudion luottomiehiä. He avustivat kokeilustudiossa työskennelleitä säveltäjiä, ja tekivät myös itse musiikkia.

Reidarin sähköiset kuvat oli idealtaan haastava ja erikoinen teema-albumi: elektronisten sävellysten sarja taidemaalari Reidar Särestöniemen maalausten herättämien mielikuvien pohjalta. Särestöniemen maalaukset ovat voimakkaita ja persoonallisia, värikkäitä ja materiaalisia.

Antero Honkasen ja Åke Anderssonin nauha- ja elektronimusiikkiteokset tuntuivat jo ilmestymisaikanaan 1970-luvun puolivälin jälkeen erittäin sopivilta ääniteoksilta kertomaan Särestöniemen maalausten maailmasta, ja siltä ne tuntuvat edelleen. Nimittäin nyt niitä on taas mahdollisuus kuunnella.

Svart Records jatkaa kulttuuritekojensa sarjaa ja on uudelleenjulkaissut Reidarin sähköiset kuvat -albumin, nyt ensi kertaa CD-muodossa, Petri Kuljuntaustan hyvillä kansiteksteillä varustettuna.

Ja täytyy todella sanoa, että nyt, yli neljäkymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen Reidarin sähköiset kuvat kuulostaa jopa entistä paremmalta. Etenkin kun sen suhteuttaa yli neljään kuluneeseen vuosikymmeneen ja siihen, mitä kaikkea ne ovat tuoneet mukanaan. Tämä on aitoa käsityötä, ajalta ennen midiä ja digitaalista äänen käsittelyä, ajalta ennen protoolsia ja hiiren avulla säveltämistä.

Entä miltä kuulostaa 2010-luvun puolivälissä tehty musiikki, jossa tavoitellaan 1970-luvun elektronisen musiikin sävyä, tunnelmaa ja estetiikkaa? Miten digiajan laitteisto taipuu retroon ja nostalgiaan? No, mehän tiedämme että valtaosin aika hyvin. Ja erittäin hyvin kun asialla on englantilainen syntikkaretron veteraaniryhmä Airscuplture. Kolmihenkinen ryhmä, joka julkaisi ensialbuminsa jo vuonna 1995. Se oli ikimuistettava albumi Impossible Geometries, jonka tarkkanäköistä ja improvisoitua retrotulkintaa ainakin minä ihmettelin tuolloin, reilusti yli 20 vuotta sitten.

Ja kuinka hienoa onkaan jälleen muistaa ja huomata, että Adrian Beasley, John Christian ja Peter Ruczynski eli Airsculpture on edelleen olemassa ja tekee musiikkia. Yhtyeen tuore, vuonna 2018 ilmestynyt albumi Travelling Light on äänitetty E-Day Festivalin konsertissa Hollannissa vuonna 2015.

Ja homma toimii edelleen. Musiikki elää ja kaikki vanha hyvä on tallella, etenkin kolmikon alkuperäinen idea siitä kuinka elektronista musiikkia on hedelmällisintä tehdä: improvisoiden ja yleisön edessä.

Saksalainen Gerald Arend on paitsi äänisuunnittelija myös muusikko. Hän on työskennellyt pelimusiikkien ja pelien äänisuunnittelun parissa, ja tehnyt siinä ohessa jo neljä sooloalbumia nimellä Klangwelt.

Hänen musiikkinsa vie meidät eräällä tapaa menneisyyteen, nostalgian ja retron maisemiin, mutta enemmänkin 1980-luvun kuin 1970-luvun tunnelmiin.

AVARUUSROMUA 5.8.2018 - OHJELMAN MUSIIKKI:
HAUTA-AHO, HELASVUO, HONKANEN, SERMILÄ & VESALA: Painajaisia (Ode to Marilyn, 1974)
HAUTA-AHO, HELASVUO, HONKANEN, SERMILÄ & VESALA: Lohdutus (Ode to Marilyn, 1974)
ÅKE ANDERSSON JA ANTERO HONKANEN: Kaukonen ennen vanhaan (Reidarin sähköiset kuvat, 1977)
ÅKE ANDERSSON JA ANTERO HONKANEN: Kevään kukka suopursu tuoksuu (Reidarin sähköiset kuvat, 1977)
AIRSCULPTURE: Travelling Light - osa - (Travelling Light, 2018)
KLANGWELT: Scars (The Incident, 2018)

  • Miten Minna Canth ehti?

    Mikä mahdollisti Minna Canthin valtavan elämäntyön?

    Palvelijoiden ja kauppa-apulaisten saatavilla olevan ja edullisen työpanoksen ansiosta Minna Canthilla oli mahdollisuus kirjoittaa tasa-arvoa edistäviä artikkeleita ja näytelmiä.

  • Avaruusromua: Palmut, hiekkaranta ja tähtikirkas yö

    Mitä on eksotiikka musiikissa?

    Mitä on eksotiikka? Mitä on eksotiikka musiikissa? 1950-luvulla se oli viihdyttäviä viuluja, intensiivistä tunnelmaa, villejä rytmejä ja salaperäisiä ääniä. Tuolloin levyillä soivat tunnelmat eksoottisilta kaukomailta: Aasiasta, Havaijilta, Amazonilta, Andeilta ja Afrikasta. Mutta musiikki ei ollut mitään kansanmusiikkia tai etnoa, vaan aitoa eskapistista viihdettä. Se oli eksoottista fantasiaa. Se oli epäaitoa muka-musiikkia. Se oli musiikillista kolonialismia. Mutta hyvin viihdyttävää, ja nykyään kuunneltuna mitä viehättävintä kitschiä ja campia. Ja eksotiikka viehättää yhä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Ne oli suunniteltu muuttuvaan maailmaan

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi.

    Ne oli tehty liikuteltaviksi ja korvattaviksi. Niiden ei ollut tarkoitus olla ikuisia, vaan niiden rooli oli väistyä, kun tilalle tulisi jotakin uudempaa ja ehkä parempaa. Ne ovat värikkäitä ja sulavasti muotoiltuja tuoleja 1960-luvun alusta. Punainen, keltainen ja sininen. Edessä matala pöytä. Värikkäiden huonekalujen yläpuolella kuvassa lukee suurilla valkoisilla kirjaimilla: Optimistic Modernism. Optimistista modernismia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Asterix opettaa latinaa

    Asterix-kirjoja lukemalla voi suorastaan sivistyä.

    Asterix seikkailee -sarjakuvat perustuvat löyhästi Julius Caesarin jo ennen ajanlaskua kirjoittamiin Gallian sota -teoksien tapahtumiin.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri