Hyppää pääsisältöön

Nordea tiesi vuosia salatuista veroparatiisikuvioista – MOT:n haltuunsa saamat sähköpostit paljastavat, kuinka pankki auttoi asiakastaan pörssilain kiertämisessä

Pääkuva juttuun
Pääkuva juttuun Kuva: Yle / Heidi Virtanen MOT

Nordea osti osakkeita ja hoiti veroparatiisiyhtiöiden rahaliikenteen tapauksessa, jossa kroatialainen liikemies Danko Končar piilotteli omistuksiaan suomalaisessa pörssiyhtiössä. Finanssivalvonta sai tiedon järjestelyistä jo vuonna 2013, mutta puuttui asiaan vasta viisi vuotta myöhemmin.

Pankkikonserni Nordea tiesi lähes vuosikymmenen ajan arvopaperimarkkinalain vastaisista omistusjärjestelyistä suomalaisessa pörssiyhtiössä.

Nordea järjesteli useita osakekauppoja ja rahasiirtoja, joissa kroatialainen liikemies Danko Končar hankki kaivosyhtiö Afarakin osakkeita bulvaanien eli sijaisomistajien kautta.

MOT:n haltuunsa saamat sähköpostit ja asiakirjat osoittavat, että Nordean rooli osakekaupoissa oli keskeinen. Myös niihin liittyvät kymmenien miljoonien rahasiirrot kulkivat Nordean tilien kautta.

MOT:n tietojen mukaan Nordea ei puuttunut järjestelyihin tai ilmoittanut niistä viranomaisille.

Nordea ei antanut MOT:lle haastattelua muun muassa pankkisalaisuuteen vedoten. MOT:lle lähettämässä sähköpostissa Nordea toteaa, että se noudattaa arvopaperimarkkinalakia ja eettisiä periaatteita.

Kyösti Kakkonen
Afarakin suurin suomalaisosakas Kyösti Kakkonen arvostelee kovin sanoin Finanssivalvonnan toimintaa. Kyösti Kakkonen Kuva: Yle MOT

Kyösti Kakkonen: Finanssivalvontaan sisäinen tutkinta

Pörssiyhtiöitä valvova Finanssivalvonta sai todisteet epäilyttävästä toiminnasta jo vuonna 2013. Viranomaiselta kesti kuitenkin lähes viisi vuotta, ennen kuin se puuttui asiaan.

Vasta kevättalvella 2018 Finanssivalvonta aloitti järeät toimenpiteet Afarakin eli entisen Ruukki Groupin pääomistajaa vastaan.

Finanssivalvonnan mukaan Končar oli vuosikausien ajan rikkonut arvopaperimarkkinoita koskevaa lainsäädäntöä. Afarakin suurin suomalaisomistaja, kauppaneuvos Kyösti Kakkonen arvostelee Finanssivalvonnan toimintaa suorasanaisesti MOT:n haastattelussa.

– Tämä on hoidettu luokattoman huonosti. Amatöörimäistä puuhastelua. Minusta olisi tärkeää, että Finanssivalvonta käynnistäisi oman sisäisen tutkinnan ja saattaisi vastuuseen ne henkilöt, jotka ovat laiminlyöneet asian hoitamisen, Kakkonen sanoo.

Pankkikonserni Nordean toimintaa Afarakin osakkeilla tehdyissä kaupoissa Finanssivalvonta ei ole MOT:n tietojen mukaan selvittänyt missään vaiheessa.

Mystinen miljonääri

  • Danko Končar, 76, on kroatialainen liikemies.
  • Končarilla on mittavia omistuksia muun muassa kaivosalalla ja kiinteistöbisneksessä.
  • Končar tuomittiin silloisessa Jugoslaviassa 1970-luvulla kahdentoista vuoden vankeusrangaistukseen talousrikoksista. Končarin mukaan tuomion taustalla oli poliittisia syitä.
  • Končar asuu Lontoossa. Hänen vaimonsa Jelena Manojlovic on Afarakin hallituksen puheenjohtaja.

Fiva: Odotimme poliisitutkinnan valmistumista

Finanssivalvonnan osastopäällikkö Jarmo Parkkosen mielestä Finanssivalvonta on toiminut Afarakin tapauksen selvittelyssä vastuullisesti.

MOT:n haastattelussa Parkkonen toisti useaan kertaan, että Finanssivalvonta teki jo vuonna 2012 Danko Končarin toimista rikosilmoituksen poliisille. Tutkintapyyntö koski epäiltyä arvopaperimarkkinoiden tiedottamisrikosta.

Poliisitutkinta kesti vuosia ja joulukuussa 2016 syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

– Kun olimme tehneet tutkintapyynnön, niin emme halunneet vaikeuttaa poliisin työtä omilla tutkimuksillamme. Jos lähtisimme tekemään omia toimenpiteitämme samanaikaisesti, niin voisi olla mahdollista, että epäilty kohde saa kimmokkeen alkaa hävittää todisteita tai sopimaan tarinaa lähipiirinsä kanssa, Parkkonen sanoo.

Poliisitutkinnan päättymisen jälkeen Finanssivalvonta ei kuitenkaan käynnistänyt omia selvityksiä asiasta heti, vaan vasta vuonna 2017.

Jos pankit tai muut osakevälittäjät havaitsevat epäilyttäviä liiketoimia, niin heidän täytyy ilmoittaa se meille.― Osastopäällikkö Jarmo Parkkonen, Finanssivalvonta

Tuolloin joukko Afarakin suomalaisia osakkeenomistajia, kuten Kyösti Kakkonen, olivat vaatineet asian selvittämistä.

Miksi vielä poliisitutkinnan päättymisenkin jälkeen odotettiin yli vuosi, kun poliisityö oli saavutettu loppuun?

– Tässä on sellaisia toimenpiteitä vielä käynnissä, minkä takia en pysty kommentoimaan tarkemmin mitä tapahtui. Mutta todellakin aloitimme oman prosessimme sen jälkeen, kun osakkeenomistajat olivat tämän pyyntönsä meille esittäneet, Parkkonen sanoo.

Kuva sähköpostista
Nordean lokakuussa 2008 lähettämä sähköposti Danko Končarille. Siitä käy ilmi, että Danko Končarin yhtiö on asettanut vakuudet osakekauppoihin, joissa on hankittu isoja osuuksia pörssiyhtiö Afarakista. Julkisuuteen päin kaikki yhtiöt ovat esiintyneet itsenäisiä omistajina, mutta todellisuudessa niiden taustalla vaikutti Danko Končar. Myös Nordea on tiennyt tämän. Kuva sähköpostista MOT

“Emme kommentoi Nordean roolia”

Poliisilla ei ole valtuuksia määrätä pörssiyhtiön osakkeiden lunastusvelvollisuutta, vaan ainoastaan Finanssivalvonnalla, jonka vastuulla on valvoa Suomessa toimivia pörssiyhtiötä.

Sitä, selvittikö Finanssivalvonta millään tavoin Nordean roolia Danko Končarin osakekaupoissa, Parkkonen ei suostunut kommentoimaan lainkaan.

– Jos pankit tai muut osakevälittäjät havaitsevat epäilyttäviä liiketoimia, niin heidän täytyy ilmoittaa se meille. Mutta nämä ilmoitukset ovat salassa pidettäviä ja niitä en pysty kommentoimaan. En muutenkaan lähde kommentoimaan yksittäiseen välittäjiin liittyviä kysymyksiä, Parkkonen sanoo.

Kuva sähköpostista
Nordean työntekijä kertoo Danko Končarille lähettämässään sähköpostissa kahden veroparatiisyhtiön välisistä pörssiyhtiö Afarakin osakekaupoista. Virallisesti Danko Končarilla ei olisi pitänyt olla määräysvaltaa yhtiöihin, mutta todellisuudessa hän teki niissä keskeiset päätökset. Kuva sähköpostista MOT,Jyri Hänninen

Kroatialainen valtaa Ruukki Groupia

Danko Končarista tuli Afarakin eli entisen Ruukki Groupin suurin omistaja vuonna 2008. Virallisesti Končarin omistusosuus yhtiöstä on pysytellyt koko ajan pääosin alle 30 prosentisssa.

Tähän löytyy syy pörssilainsäädännöstä: mikäli yhden omistajan osuus yhtiöstä nousee yli 30 prosentin, on hänen tehtävä julkinen ostotarjous kaikista yhtiön osakkeista.

Todellisuudessa Končar on hallinnoinut enimmillään 40–70 prosenttia yhtiön osakkeista lähipiirinsä kautta.

MOT kertoi asiasta marraskuussa 2017. Tiedot olivat peräisin muun muassa suuresta tietovuodosta eli Paratiisin papereista.

Toimituksen haltuunsa saama uusi aineisto paljastaa, miten valtaus tapahtui.

Asiakirja
Danko Končar lähetti toukokuussa 2009 Nordealle määräyksen siirtää lähes 16 miljoonaa serbialaisen naisen veroparatiisiyhtiön tille. Rahat käytettiin Afarakin osakkeiden ostamiseen. Veroparatiisiyhtiöstä tuli vuosikausiksi yksi Afarakin suurimmasta osakkeenomistajista. Asiakirja Kuva: Yle MOT

Salainen operaatio – näin osakkeet hoidettiin lähipiirille

Vuonna 2008 Končar käynnisti ensimmäisen salaisen operaation, jolla kroatialainen liikemies hankki lähipiirinsä haltuun suuria osakemääriä Afarakissa.

Operaatiossa käytettiin hyväksi veroparatiiseihin perustettuja yhtiöitä. Yksi niistä oli Končarin pyynnöstä Brittiläisille Neitsytsaarille perustettu yhtiö nimeltä Atkey Ltd.

Yhtiön omistajaksi ilmoitettiin Končarin lähipiiriin kuuluva serbialainen Aida Djakov.

Veroparatiisiyhtiö avasi pankkitilin Nordean Suomen-konttoriin.

– Atkey Limited tulee omistamaan 27 prosenttia Ruukki Groupista, todetaan Nordean tilin avaamista koskevassa asiakirjassa.

Siitä käy ilmi, että yhtiö on perustettu Danko Končarille.

Nordea on siis jo tiliä avatessa tiennyt, että serbialaisen naisen veroparatiisiyhtiön takana on kroatialainen Danko Končar.

Grafiikka
Danko Končarin yhtiö Kermas lähetti Afarakin toimitusjohtajana vuosina 2008–2010 toimineen Alwyn Smithin yhtiön tilille yli kymmenen miljoonaa euroa. Rahoilla Smithin yhtiö osti Afarakin osakkeita. Grafiikka Kuva: Yle / Heidi Virtanen MOT

Rahat tulevat Danko Končarilta

Serbialaisnaisen vasta perustetulle tilille siirrettiin pian 1,5 miljoonaa euroa. Nordea vaati tilinomistajalta selvityksen rahojen alkuperästä erillisellä lomakkeella.

Siitä käy ilmi, että rahat olivat laina Danko Končarin veroparatiisiyhtiöltä.

Toukokuussa 2009 Danko Končar lähetti Nordealle kirjeen, joka on otsikoitu “Pyyntö tilisiirron teossa”.

Kirjeessä Končar pyytää, että Nordea siirtää hänen veroparatiisiyhtiönsä tililtä 15,78 miljoonaa euroa serbialaisnaisen Aida Djakovin veroparatiisiyhtiölle.

Veroparatiisiyhtiö avasi pankkitilin Nordean Suomen-konttoriin.

Kummallakin veroparatiisiyhtiöllä oli tili Suomen Nordeassa. Sähköposteista ei käy ilmi, että Nordea olisi kysynyt varojen alkuperää.

Rahanpesusäädösten perusteella pankin on tunnettava asiakkaansa ja otettava selvää suurten rahavirtojen alkuperästä.

“Näissä asiakirjoissa on Končarin nimi…”

Tilisiirron jälkeen rahoilla ostettiin Ruukki Groupin eli nykyisen Afarakin osakkeita. Osakkeiden ostot hoiti Nordean työntekijä.

Osakekauppoihin, rahojen siirtoihin, tilien avauksiin ja muihin järjestelyihin osallistui MOT:n hallussa olevien sähköpostien mukaan vähintään neljä eri Nordean työntekijää.

Nordeassa myös tajuttiin, että mikäli Končarin rooli osakekaupoissa nousisi esiin, muodostaisi se ongelman. Tämän takia Nordean työntekijä ja Danko Končarin asioita hoitaneen maltalaisen yhtiön edustaja kävivät läpi asiakirjoja.

Sähköpostissa listataan esimerkiksi tieto Končarin myöntämistä lainoista ja tieto siitä, että Afarakin suuromistajaksi nousseen veroparatiisiyhtiön on perustanut Končar. Sähköposti alkaa virkkeellä, jossa todetaan "Seuraavissa asiakirjoissa on tohtori Končarin nimi..." Končarilla on tohtorin arvonimi, jonka hänelle on myöntänyt Zagrebin yliopisto.

Nordean kampusalue Helsingissä.
Pankkikonserni Nordea on tietänyt jo lähes vuosikymmenen omistusjärjestelyistä, jotka Finanssivalvonta katsoi kevättalvella 2018 antamassaan päätöksessä arvopaperimarkkinalain vastaisiksi. Nordean kampusalue Helsingissä. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN Nordea,finanssiryhmät,Panaman paperit,MOT

Nordeakin hätääntyy

Osakekauppoja Končarin lähipiirin nimiin tehnyt Nordea ajautui kesällä 2008 erikoiseen tilanteeseen.

Nordea oli osana järjestelyä, jossa se osti Afarakin osakkeita, jotka oli tarkoitus myydä eteenpäin Končarin lähipiirin hallussa olevalle veroparatiisiyhtiölle. Pankki havahtui kuitenkin ongelmaan

– Omistukset [Afarakissa] lähestyy rajaa, jossa Nordea omistaisi 30 prosenttia yhtiöstä. Suomen lain mukaan Nordean pitäisi tehdä ostotarjous yhtiön muista osakkeista. Luonnollisestikaan emme voi tehdä sitä, Nordean työntekijä kirjoitti sähköpostissa.

Nordea pelkäsi siis, että se joutuu tekemään ostotarjouksen kaikista Afarakin osakkeista. Osakekauppojen järjestely olisi voinut päätyä tilanteeseen, jossa pankista olisi tullut suomalaisen pörssiyhtiön ainoa omistaja.

Finanssivalvonta
Pörssiyhtiöitä valvovalta Finanssivalvonnalta kesti viisi vuotta, ennen kuin se puuttui Afarakin pääomistajan arvopaperimarkkinalain vastaiseen toimintaan. Finanssivalvonta Kuva: Lehtikuva MOT

Vuotaja ottaa yhteyttä Finanssivalvontaan

Danko Končarin ja hänen lähipiirinsä toiminta Afarakissa on herättänyt arvostelua ja ihmettelyä pörssiyhtiön muiden osakkaiden keskuudessa jo useiden vuosien ajan.

Vuonna 2013 nimetön ilmiantaja päätti kuitenkin toimia. Hän toimitti Finanssivalvonnalle aineiston, joka osoitti Danko Končarin rikkoneen toistuvasti lainsäädäntöä.

MOT:lla on kopio aineistosta. Siitä käy ilmi myös Nordean tietäneen arvopaperimarkkinalain vastaisista järjestelyistä.

Vuonna 2013 nimetön ilmiantaja päätti kuitenkin toimia.

Finanssivalvonta toimitti aineiston Keskusrikospoliisille. Siellä oli käynnissä jo esitutkinta epäillyistä Danko Končarin tiedottamisrikoksesta. Poliisi oli alkanut tutkia asiaa Finanssivalvonnan tehtyä tutkintapyynnön.

Poliisitutkinta takelteli kuitenkin muun muassa kansainvälisten virka-apupyyntöjen hitauden takia. Joulukuussa 2016 Helsingin syyttäjänvirasto teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

Syyttäjä perusteli päätöstään muun muassa sillä, että epäillyt rikokset olivat vanhentumassa.

Kakkonen: Vastuu on Finanssivalvonnalla

Kyösti Kakkonen on vuosien varrella sijoittanut useisiin suomalaisiin yhtiöihin. Hänen mielestään Afarakin tapaus on täysin omaa luokkaansa.

– Tilanne on hyvin poikkeuksellinen. Suomalaiset pörssiyhtiöt noudattavat tarkkaan hyvän hallinnon -säädöksiä, toiminta on läpinäkyvää ja avointa. Afarakissa taas tulee aina vastaan yllätyksiä, Kakkonen sanoo.

Nyt viimeistään Finanssivalvonnalla on velvollisuus hoitaa tämä asia tyylikkäästi.― Kyösti Kakkonen

Vasta kun Kakkonen ja muut suomalaiset pienosakkaat sitä viime vuoden lopulla vaativat, Finanssivalvonta käynnisti omat toimenpiteet Afarakin omistusjärjestelyiden selvittämiseksi. Nyt se on velvoittanut Končaria lunastamaan kaikki Afarakin osakkeet ja asettanut 40 miljoonan euron uhkasakon velvoitetta tehostamaan.

Finanssivalvonta toteaa päätöksessään, että se on hyödyntänyt asiakirjoja ja sähköposteja, jotka viranomainen sai haltuunsa jo vuonna 2013.

Kakkosen mielestä Finanssivalvonnan on aika hoitaa tilanne kuntoon.

– Nyt viimeistään Finanssivalvonnalla on velvollisuus hoitaa tämä asia tyylikkäästi. He ovat möhlineet tässä asiassa ja laiminlyöntejä on tapahtunut. Tämän pitäisi olla Finanssivalvonnalle jo kunniakysymys, että he hoitavat asian tyylikkäästi ja oikeudenmukaisella tavalla loppuun.