Hyppää pääsisältöön

Kirpputoreja, huutokauppoja, antiikkiliikkeitä – Näin syntyi lavastus ruotsalaiseen suurtuotantoon “Aika on meidän”

"Aika on meidän" -sarja on lyönyt katsojaennätyksiä Ruotsissa. Lähihistoriaan sijoittuvaan draamasarjan avauskaudelle pääset Areenassa vielä mukaan, ja toisen tuotantokauden uusia jaksoja on luvassa lokakuussa.

Michael Higgins on mies, joka kirjaimellisesti saa päättää kaapin paikan – mutta myös sen, mistä kaappi hankitaan, ja kuinka paljon se saa maksaa. Hän on “Aika on meidän” -sarjan lavastaja ja visuaalisen ympäristön suunnittelija.

“Aika on meidän” -sarjan tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, alkaen toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1945, päättyen 1970-luvulle. Keskiössä on Löwanderin perheen omistama ravintola, jonka pyörittämiseen perheen monet sisäiset ristiriidat liittyvät.

Sarjan edetessä saamme todistaa, millaista elämä on Eurooppaa ravistelleen sodan jäljiltä; mitkä arvot pätevät, ja kuinka ruotsalainen kansankoti hiljalleen alkaa muotoutua.

- “Aika on meidän” on oikea unelmaprojekti! Sen juoni käsittää pitkän aikajakson, jonka aikana kaikki muuttuu. Muutos tapahtuu paitsi kulttuurillisesti ja poliittisesti, mutta yhtälailla myös kodeissa, Higgins kertoo.

Michael Higgins är production designer för produktionen Vår tid är nu.
Irlantilainen Michael Higgins on toiminut lavastajana parisenkymmentä vuotta. Hän muutti Ruotsiin vajaat kymmenen vuotta sitten, ja viimeiset kolme vuotta hän on työskennellyt lavastajana “Aika on meidän” -tuotannossa. Michael Higgins är production designer för produktionen Vår tid är nu. Aika on meidän
Kaikkialta Ruotsista tulee pyyntöjä päästä mukaan kuvauksiin.

Göteborg Tukholmana

“Aika on meidän” kuvataan göteborgilaisessa studiossa, mutta kaupunki esittää Tukholmaa myös monissa ulkokuvissa. Vain tietyt kohtaukset kuvataan pääkaupungissa, jotta niihin saataisiin autenttinen tunnelma siitä, että draama sijoittuu Tukholmaan.

Inspelning av dramaserien Vår tid är nu.
Tässä kuvataan “Aika on meidän" -sarjaa. Inspelning av dramaserien Vår tid är nu. Aika on meidän
inspelning av vår tid är nu
Tältä kuva näyttää valmiina. inspelning av vår tid är nu Aika on meidän

Myös sarjan aloitusjakso on kuvattu Göteborgissa. Siinä riemuitaan sodan päättymistä keväällä 1945, sen jälkeen kun radiossa on kuulutettu, että Saksa on antautunut ja Euroopassa on viimeinkin saatu rauha. Väki kerääntyy kaduille spontaanisti juhlimaan iloaan ja helpotustaan.

Tämän kaltaisissa ulkokuvissa ei kyse ole niinkään historiallisen miljöön rakentamisesta, vaan nykymaailman kätkemisestä.

- Peitämme katukyltit ja muita yksityiskohtia rakennusten julkisivuissa. Historiallisuuden tunne syntyy oikeanlaisen puvustuksen avulla.

Kuvakaappaus Aika on meidän -sarjasta.
Kaduilla juhlitaan sodan päättymistä. Kuvakaappaus Aika on meidän -sarjasta. Kuva: Kuvakaappaus SVT:n sarjasta Aika on meidän Aika on meidän
Kuvakaappaus Aika on meidän -sarjasta.
Calle juhlii väkijoukon seassa. Kuvakaappaus Aika on meidän -sarjasta. Kuva: Kuvakaappaus SVT:n sarjasta Aika on meidän Aika on meidän

Myös kampaukset, esineet, lippumeri sekä leijuva paperisilppu luovat osaltaan oikeanlaisen ilmapiirin. Samoin kuin kuvauksiin osallistuvat lukuisat amatöörinäyttelijät.

Kuvakaappaus Aika on meidän -sarjasta.
Juhlan riemua. Kuvakaappaus Aika on meidän -sarjasta. Kuva: Kuvakaappaus SVT:n sarjasta Aika on meidän Aika on meidän
Vår tid är nu inspelning.
Katukuva sellaisena kuin miltä se todellisuudessa näyttää. Vår tid är nu inspelning. Kuva: Michael Higgins Aika on meidän

Kohtauksen kuvaamiseen Göteborgissa vuonna 2016 osallistui yli sata avustajaa.
- Avustajat olivat aluksi enimmäkseen paikallisia. Nyt kun sarjasta on tullut suosittu, saamme kaikkialta Ruotsista pyyntöjä päästä mukaan meneillä oleviin kuvauksiin, Higgins kertoo.

Keittiömestari Stickan kutsutaan ravintolan omistajaperheen puheille.
Keittiömestari Stickan kutsutaan ravintolan omistajaperheen puheille. Kuva: SVT / Johan Paulin Yle Fem,Hedda Stiernstedt,Adam Lundgren,Mattias Nordkvist,Peter Dalle,Suzanne Reuter

Lavastuksen suunnittelu

"Aika on meidän" -sarjan tapahtumat käynnistyvät rauhan keväänä 1945 Löwanderin perheen kodissa ja ravintolassa. Niistä myös Higgins aloitti lavastuksen rakentamisen – astia astialta, taulu taululta.

Hedda Stiernstedt som Nina Löwander, Adam Lundgren som Peter Löwander i Vår tid är nu i Yle Fem söndagar.
Hedda Stiernstedt som Nina Löwander, Adam Lundgren som Peter Löwander i Vår tid är nu i Yle Fem söndagar. Kuva: SVT/ Johan Paulin Hedda Stiernstedt,Adam Lundgren

Lavastus rakennetaan suurimmalta osin katsojan elämyksen vuoksi, mutta se on tärkeä myös näyttelijöille.
- Näyttelijät puetaan oikeanlaisiin vaatteisiin ja maskeerataan, ja kun he sen jälkeen siirtyvät tähän ympäristöön, heidän on helppo eläytyä rooleihinsa.

skisser för dramaserien Vår tid är nu.
Luonnos. skisser för dramaserien Vår tid är nu. Kuva: Michael Higgins Aika on meidän
Ur serien.
Lopputulos. Ur serien. Aika on meidän

Kaikki lavastuksessa on lähtöisin ohjaajan visiosta.
- Aloitan keskustelemalla ohjaajan kanssa, millä tavalla hän näkee käsikirjoituksen visuaalisesti. Ensin laajoina linjoina, siitä edelleen konkreettisemmin.

Skiss för miljön i Vår tid är nu.
Luonnos. Skiss för miljön i Vår tid är nu. Kuva: Michael Higgins Aika on meidän
Ur Vår tid är nu.
Lopputulos. Ur Vår tid är nu. Aika on meidän

- Keskustelen myös kuvaajien kanssa ja teemme melkoisen taustatyön esimerkiksi vanhoja lehtiä, kirjoja ja filmejä tutkimalla.

- Sen jälkeen hankimme rakentajat, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Lopuksi meillä on konkreettinen ympäristö, jossa kuvaukset voivat alkaa, Michael Higgins kertoo työprosessistaan.

I "Aika on meidän"-studioon rakennettiin ravintola, keittiö ja yökerho.

byggandet av kulisserna till dramaserien
byggandet av kulisserna till dramaserien Kuva: Klas Jansson Bygg Aika on meidän
Byggandet av kulisserna i vår tid är nu.
Byggandet av kulisserna i vår tid är nu. Kuva: Klas Jansson Bygg Aika on meidän
byggandet av restaurangkulissen i vår tid är nu
byggandet av restaurangkulissen i vår tid är nu Kuva: Klas Jansson Bygg Aika on meidän
byggandet av kulisserna i vår tid är nu
byggandet av kulisserna i vår tid är nu Kuva: Klas Jansson Bygg Aika on meidän
byggandet av kulisserna i vår tid är nu.
byggandet av kulisserna i vår tid är nu. Kuva: Klas Jansson Bygg Aika on meidän
köket i vår tid är nu
köket i vår tid är nu Kuva: Johan Paulin/SVT kuvitteellisuus,Aika on meidän

Aluksi ravintolan keittiö sisustettiin käyttäen paljon metallia, kupariesineitä ja bakeliittia. Niitä materiaaleja käytettiin 1940-luvulla.

 	Kuvassa Stig ”Stickan” Backe (Peter Dalle), Holger (Jimmy Lindström) ja Calle Svensson (Charlie Gustafsson).
Kuvassa Stig ”Stickan” Backe (Peter Dalle), Holger (Jimmy Lindström) ja Calle Svensson (Charlie Gustafsson). Kuva: SVT / Johan Paulin Aika on meidän
Keittiömestari Stickan Backe (Peter Dalle).
Keittiömestari Stickan Backe (Peter Dalle). Kuva: Johan Paulin. Aika on meidän

1940-lukua on vielä jäljellä

Tarpeistoa on hankittu antiikkiliikkeistä, kirpputoreilta ja huutokaupoista. Tuotannon kuluessa, eli kolmen vuoden aikana, on hankittu yhteensä vähintään tuhat esinettä, joita säilytetään yhdessä ainoassa varastossa.
- 1940-luvun esineitä ja huonekaluja on helppo löytää. Vaikeampaa oli hankkia tarpeistoa 1950-luvulle sijoittuvan toisen tuotantokauden kuvauksiin. Tuon aikakauden tavarat ovat niin suosittuja, että hinnat ovat korkealla. Jo pelkästään yksi 1950-lukulainen lamppu voi tulla kalliiksi, Higgins tuskailee.

 	Osa 2/10. Ruotsalainen sukukronikka rakkaudesta, ristiriidoista ja tulevaisuuden toiveista, joitakin vuosikymmeniä rauhanpäivästä 1945 eteenpäin.
Osa 2/10. Ruotsalainen sukukronikka rakkaudesta, ristiriidoista ja tulevaisuuden toiveista, joitakin vuosikymmeniä rauhanpäivästä 1945 eteenpäin. Kuva: SVT Aika on meidän,Suzanne Reuter

Yksityiskohdat kertovat paljon

Usein pienikin yksityiskohta voi riittää historiallisen tunnelman luomiseen.
- Esimerkiksi tapetti. Tämän päivän kodit ovat enimmäkseen valkoisia, mutta tuolloin tapetit olivat tummia ja värikkäämpiä kuin nykyisin. Siksi kuvassa jopa vain lyhyt välähdys kauniista vanhasta tapetista voi viedä katsojan toiseen aikaan.

Yksittäiset esineet voivat saada tärkeän painoarvon.
- On tärkeää, että puhelin näyttelijän kädessä on oikea, samoin kuin seinälle ripustettu taulu kuvan taustalla.

Joskus esineet voivat korvata vuorosanoja.
- Eräässä tulevan tuotantokauden kohtauksessa perheen toinen poika Gustaf on turhautunut. Päätimme, että hän rikkoisi erään esineen ilmaistakseen tunteensa ilman sanoja, Higgins kertoo.

Gustaf Löwander (Mattias Nordkvist) och Peter Löwander (Adam Lundgren)
Gustaf Löwander. Gustaf Löwander (Mattias Nordkvist) och Peter Löwander (Adam Lundgren) Kuva: Johan Paulin Aika on meidän

Huonekaluja ja sisustusesineitä voidaan myös käyttää kuvailemaan ajan tai sosiaalisen statuksen lisäksi myös roolihenkilön persoonallisuutta.

- Sisustamme roolihenkilön huoneen hänen luonteensa mukaan. Nina on lämmin ja boheemi, Ester kylmä ja laskelmoiva. Luonteenpiirteet heijastuvat heidän kodissaan – Esterin luona sisustus on pelkistettyä, Ninan luona viihtyisämpää.

Karaktärerna Suzanne och Peter i dramaserien Vår tid är nu.
Karaktärerna Suzanne och Peter i dramaserien Vår tid är nu. Kuva: SVT / Johan Paulin Yle Fem,Adam Lundgren

Hiljainen tausta

Siitä huolimatta, kuinka paljon kokonaissuunnitteluun ja yksittäisten esineiden hankintaan käytetään aikaa, pitää lavastuksen aina näytellä rooliaan vaatimattomasti. Näyttelijän kuuluu olla se, joka täyttää ruudun. Kuvaan mahtuu vain murto-osa lavastuksesta – sekin usein epätarkkana.

- Voi ajatella niin, että rakennamme 360-asteisen ympäristön, jossa roolihenkilöt voivat elää elämäänsä, mutta katsoja näkee lavastuksen kuin avaimenreiästä kurkistettuna, vain kameran linssin läpi.

Asiat voivat mennä pieleen, jos esineet ottavat liian suuren roolin. Yksittäinen esine on joskus poistettava kuvasta, jos se vetää liiaksi huomiota.
- Katsojan pitää pystyä keskittyä kertomukseen, eikä pohtia mielessään, että milloin tarkalleen se pölynimuri keksittiinkään, Higgins naurahtaa.

Curt Ragnarsson draamasarjasta Aika on meidän.
Curt Ragnarsson draamasarjasta Aika on meidän. Kuva: SVT / Johan Paulin Yle Fem,Göran Ragnerstam,Aika on meidän

Historiallinen “totuus”

Kuinka tärkeää on, että historiallisen draaman esineet ovat aitoja?
- Lähtökohtana oli, että emme tee dokumenttia, mutta halusimme kuitenkin, että asiat olisivat oikein. Joskus on vaikea saada kaikkia yksityiskohtia täsmäämään, joten vahinkoja tapahtuu.

Joillekin katsojille väärään aikaan sijoittuvan rekvisiitan osoittaminen ohjelmasta tuottaa hupia.
Ensimmäisen tuotantokauden jälkeen eräs katsoja ilmoitti, että ovikello kuulostaa vääränlaiselta.

- Se sanoi “ding-dong”, kun olisi pitänyt sanoa “drinng”, Higgins muistelee.

- Hän oli täysin oikeassa: vuonna 1947 ovikellon olisi pitänyt sanoa “drinng”.

I säsong två har det blivit 1955.
Pian alkaa toinen tuotantokausi, jossa eletään vuotta 1955. I säsong två har det blivit 1955. Aika on meidän

1940-luvulta 1950-luvulle

1940-luvulle sijoittuvan tuotantokauden jaksoja esitetään parhaillaan uusintana Yle Femillä ja Areenassa. Lokakuussa siirrytään toiseen tuotantokauteen, 1950-luvulle.

Silloin muoviset kulhot ja teräksiset kattilat saapuvat ravintolan keittiöön. Samaan aikaan tv-vastaanottimia kannetaan yksityiskoteihin.

- Siihen aikaan keräännyttiin myös kadulle tv-liikkeiden ulkopuolelle katsomaan lähetyksiä ikkunan läpi. Se oli meistä hauskaa, samoin kuin oikeanlaisten automallien löytäminen, muistelee Higgins.

Vi kör in i 50-talet.
Toisella tuotantokaudella liikutaan 1950-luvun Ruotsissa. Vi kör in i 50-talet. Aika on meidän

Kolmas tuotantokausi

Juuri nyt tuotannossa on kolmas ja viimeinen tuotantokausi, jossa tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1968-1971.

- Meillä on ollut käytössämme läjä Ikea-kuvastoja 1960-luvun alusta. Niissä näkyy, kuinka huonekalumuotoilu hiljalleen muuttuu. Samaan aikaan olemme säilyttäneet paljon tavaroita aiemmilta vuosikymmeniltä. Niinhän todellisessa elämässäkin tapahtuu: mikään ei muutu yhdessä yössä, varsinkaan silloin kun kyse on vanhemmasta sukupolvesta.

Heinäkuussa kuvaukset olivat tauolla, mutta nyt ne jatkuvat taas. Tälläkin kertaa Göteborgissa on mukana paljon avustajia.

Yleisölle kausi julkaistaan vuonna 2019, ja se päättää Löwanderin perheen tarinan. Sen myötä myös lavasteet ovat suorittaneet tehtävänsä loppuun.

- Tietenkin kulissien purkamisesta tulee haikeaa. Mutta filmillä ne elävät ikuisesti.

Michael Higgins IMDb:ssä

Artikkeli on käännös Ulrica Cecilia Fagerströmin artikkelista. Toimitus suomeksi: Tina Lundán.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua