Hyppää pääsisältöön

Miten päällystää koulukirjat ilman kiroilua ja kuplia?

Kuplia, kupruja, stressiä ja ärsytystä. Se on arkea monille koululaisten perheille joka syksy. Myöhään illalla ilmestyy uusi lasti kirjoja, jotka pitää päällystää seuraavaksi aamuksi, ja silloin olet pulassa ja harkitset muovin kieltämistä.

Käytyäni pienen kädenväännön itseni kanssa tulin siihen tulokseen, että pidemmän päälle on mukavampi tehdä läksyjä lasten kanssa, jos kirja ei ole murentunut ja läksysivut kadonneet kokonaan.

Puhumattakaan siitä, miten kalliiksi tulee hankkia itse uudet kirjat, kun lapsi on unohtanut banaanin laukkuun pariksi päiväksi. On kuitenkin aika mukavaa, kun lian voi vain pyyhkiä pois.

Liityn kirjoja muovittavien vanhempien joukkoon. Jos en muusta syystä niin siksi, että käytän mieluimmin energiani johonkin muuhun kuin väittelyyn siitä, pitääkö kirjat muovittaa vai ei. En opettajien enkä lasteni kanssa. Juuri nyt.

Ja samalla kun tottuneesti päällystän kirjoja, haaveilen vaihtoehdoista, luovista ratkaisuista. Ehkä ompelen ensi vuonna kirjanpäälliset vanhoista vaatteista. Täytyy vain aloittaa ajoissa, heti kesäloman alussa. Ja pyytää opettajia antamaan tulevan lukuvuoden kirjojen mitat kevättodistuksen jaon yhteydessä, jotta kaikki on valmista uudeksi muovittomaksi ja kestäväksi lukuvuodeksi. Ensi syksynä. Kunhan aloittaa ajoissa, kyllä se onnistuu.

Hyvä koulun alun toivotus!

Tässä on vähän apua sinulle, joka haluat muovittaa kirjat kivuttomasti

Kolme perussääntöä:

  • viivain on hyvä apu
  • paksumpi muovi on helpompi saada siististi kirjan päälle
  • kannattaa noudattaa muovin rullaussuuntaa, vaikka muovia menisi hukkaan (säästä ylimääräiset palat lasten askarteluun)

Tee näin:

  1. Rullaa kontaktimuovi auki ja laita kirja sen päälle. Avaa kirja, joka on muovin päällä. Vaikka kirja mahtuisi muoville poikittain, lopputulos on siistimpi, jos käännät kirjan rullan avautumissuuntaan.
  2. Kirjamuovi, sakset, kolulukirja ja viiviotin pöydällä.
    Kirjamuovi, sakset, kolulukirja ja viiviotin pöydällä. Kuva: Yle/ Lee Esselström Bok,Strömsö (tv-ohjelma),muovi
  3. Leikkaa kontaktimuovi noin 3 cm kirjaa suuremmaksi joka sivulta.
  4. Anna kontaktimuovin olla pöydällä suojapaperi ylöspäin. Avaa suojapaperia kulmasta ja taita se keskikohdasta kahtia.
  5. Aseta kirjan takakansi noin 0,5 sentin päähän taitetusta reunasta ja taivuta kirja asteittain muovia vasten.
  6. Käännä kirja niin, että takakansi on päällä. Vedä viivaimella lähtien selästä ulospäin, niin että ilma poistuu ja kuprut siliävät.
  7. Käännä taas kirja ja leikkaa muovin kulmat viistoiksi.
  8. Kirjamuovi, sakset, kolulukirja ja viiviotin pöydällä.
    Kirjamuovi, sakset, kolulukirja ja viiviotin pöydällä. Kuva: Yle/ Lee Esselström Bok,muovi,Strömsö (tv-ohjelma)
  9. Leikkaa viilto kirjan selän molemmin puolin.
  10. Taita muovi reunaa vasten niin että taivutat muovin kannen sisäpuolelle ja painat muovin kiinni sormin. Paina sormin sileäksi.
  11. Taita sisään toinen puoli samalla tavalla.
  12. Irrota vähän lisää suojapaperia, mutta vain niin että paljastuu kirjan selän verran ja puoli senttiä sen yli. Paina muovi kiinni kirjan selkään kynnellä.
  13. Taita 0,5 senttiä kontaktimuovia kiinni kirjan etukanteen kynnellä tai sormilla.
  14. Käännä nyt kirjan selkä itseäsi vasten ja ota viivain toiseen käteen ja aseta se lähelle kirjan selkää. Vedä varovasti asteittain suojapaperia toisella kädellä samalla kun painat viivaimella muovia kiinni etukanteen.
  15. Vedä viivaimella selästä reunoja kohti useamman kerran, jotta saat kuplat ja kuprut pois.
  16. Leikkaa pois kulmat ja leikkaa viillot kuten aikaisemmin ja taita samalla tavalla kuin takakannessa.
  17. Leikkaa pois ylimääräinen muovi kirjan selän molemmista päistä.

Strömsö

Ruudussa

Strömsö Instagramissa