Erehdyttävästi ihmistä muistuttavat robotit tekevät ihmisen määräämiä töitä. Ne palvelevat ihmistä. Ne ovat orjia. Ne tulevat yhä tietoisemmiksi omasta kohtalostaan ja nousevat kapinaan. Yhtäkkiä ihmisellä on ongelma. Yhtäkkiä ihminen on vaarassa, jopa hengenvaarassa.
Kuulostaako tutulta? Elokuvassa Blade Runner (1982) ihmisen kaltaiset robotit, replikantit, työskentelevät maapallon ulkopuolella raskaissa ja vaarallisissa tehtävissä. Eräänä päivänä nämä ihmisen kopiot päättävät palata maapallolle vaatimaan oikeuksiaan. Ne haluavat elää ihmisarvoista elämää, maksoi mitä maksoi.
TV-sarjassa Westworld (2016-) ihmisen kaltaiset robotit työskentelevät western-henkisessä teemapuistossa. Nämä androidit alkavat tiedostaa oman olemassaolonsa, oman roolinsa ja nousevat kapinaan. Ne tahtovat tehdä mitä itse haluavat, eivät vain sitä mitä käsketään. Eivät vain sitä, mihin ne pakotetaan.
Karel Čapekin näytelmässä R.U.R. - Rossum's Universal Robots (1920) robotteja tuotetaan tehtaassa. Ne ovat kauppatavaraa. Ne ovat halpaa työvoimaa. Ne muistuttavat ihmistä, mutta ne eivät tunne kipua eikä niillä ei ole tunteita. Niillä ei myöskään ole omaa tahtoa. Niillä ei ole sielua, sanovat niiden rakentajat.
Čapekin näytelmän robotit ovat aluksi haluttomia kapinoimaan, vaikka niitä siihen yllytetään. Kapinointi ei kiinnosta niitä. Vuosikymmenien mittaan tietoisuus herää ja eräänä päivänä robotit kyllästyvät olemaan komennettavina. Ne nousevat kapinaan.
Ne haluavat tulla ihmisen kaltaisiksi. "Teurastaminen ja alistaminen on välttämätöntä, jos tahtoo tulla ihmiseksi", toteaa kapinoiva robotti Radius. "Lukekaa vaikka historiankirjoista".
Teurastaminen ja alistaminen on välttämätöntä, jos tahtoo tulla ihmiseksi. Lukekaa vaikka historiankirjoista!
Vuonna 1965 Yleisradiolle tehty R.U.R. -kuunnelma on toki aikansa lapsi, mutta siinä on myös samoja ikuisuusarvoja kuin Čapekin alkuperäisessä tekstissä. Mikä tekee robotista robotin? Ja kääntäen: mikä tekee ihmisestä ihmisen? Mikä tekee orjasta orjan ja isännästä isännän?
R.U.R. -kuunnelma pitää sisällään enemmän kuin päällepäin näyttää. Jos 1920-luvulla kysyttiin, onko moraalisesti oikein rakentaa ihmisen kaltaisia olentoja orjiksi, voidaan nykyään esittää sama kysymys vieläkin painokkaammin. Ajatukset kulkevat kuin itsestään ihmisyyteen, ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin, eriarvoisuuteen, surkeisiin työoloihin, rasismiin ja nykyaikaiseen orjuuteen.
Monessa suhteessa asioiden voidaan sanoa olevan paremmin kuin sata vuotta sitten, mutta silti Karel Čapekin näytelmä nostaa pohdittavaksi sekä vanhoja että uusia ongelmia. Onko vierastyövoima valtiovallan erityisessä suojeluksessa? Mikä on siirtotyöläisten asema Euroopassa? Entä Yhdysvalloissa? Aasiassa? Ovatko robotiikka ja tekoälyn kehitys johtamassa entistä pahempaan massatyöttömyyteen? Onko robottien oikeuksista puhuminen turhaa, kun ihmisoikeudetkaan eivät ole kunnossa? Onko moraalisesti oikein käyttää tekoälyä valvomaan ihmistä?
R.U.R. -näytelmä syntyi toisen teollisen vallankumouksen jälkimainingeissa, ensimmäisen maailmansodan juuri vaiettua. Se syntyi koneellistumisen, rationalisoinnin, standardoinnin ja massatuotannon maailmaan. Se syntyi teollisuustyöväestön, työväenliikkeen ja kapitalistisen tuotantotavan ristipaineissa. Se syntyi maailmaan, johon oli helppo kuvitella orjuuden uusi muoto: robotit. Ehkä siksi näytelmän kansilehdellä lukee: Kaikki maailman robotit! Ihmisen valta on ohi! On syntynyt uusi maailma: robottien aikakausi! Eteenpäin!
